Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Coach Toni Bärlund tositoimissa Virginiassa

Suomessa pitkään valmentanut ja kouluttautunut Bärlund on päässyt yliopistovalmennuksen makuun.

Kesä 2022 sujuu Suomessa Kiuruvesi Farmersissa, jossa Bärlund valmentaa toista vuotta.

Toni Bärlundin 15 vuotta kestänyt pelaaja- ja valmentajaura Suomessa on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Jyväskyläläinen valmentaja pääsi vuoden koronaodottelun jälkeen päämääräänsä Averett Universityyn syksyllä 2021. Bärlund opiskelee USA:ssa liikuntatieteitä ja on mukana yliopiston jalkapallojoukkueen valmennusryhmässä.

Suomessa Bärlund kävi SAJL:n 1-3-tason koulutukset sekä VAT ammattivalmentajan tutkinnon Kisakalliossa ennen Amerikkaan lähtöä. Hän oli myös SAJL:n yläkoululeirien vastuuvalmentaja usean vuoden ajan. Syksyllä 2020 Bärlund hyppäsi mukaan Pajulahti-Averett opiskelulinjalle ja vuoden opintojen jälkeen hän siirtyi USA:han stipendin kera.

– Muistan kun olin 3-tason valmentajakoulutuksen opintomatkalla 2013 Max Ehlertin UNLV Las Vegasissa, niin sain heti kahvinkeittäjän pestin. Averettissa ei ole ainakaan vielä kahvia liiemmälti valmentajien kanssa juotu. Taitaa olla liian kuumaa, mutta totta on, että usein uuden valmentajan homma on keittää kahvia. Olen kyllä valmis siihenkin jatkossa.

Toni Bärlund aloitti valmennushien pyyhkimisen Virginian Danvillessa elokuusta 2021 lähtien.

– Keli oli futiskaudella, hikinen +33 celsiusta ja kosteusprosenttikin nousi joka päivä yli 50:nen. Toimin ensimmäisellä kaudella  puolustuksen koordinaattori David Clarken apulaisena. Clarke valmentaa myös tukimiehiä. Pääasiassa seurasin toimintaa ja opettelin  miten Cougars Football operoi. Otteluissa toimin get back -coachina,  joka piti huolta pelaajien pysymisestä omassa karsinassaan.

Averett Cougarsin 2021 kausi käynnistyi voitokkaasti, mutta päättyi 5-5 voittosaldoon.

Syksyllä 2021 NCAA sääntöjen mukaan kaikilla pelaajilla sekä valmentajilla oli koronatestit joka viikko. Tästä joukosta pääsi pois ainoastaan kahden rokotuksen saaneet. Bärlund sai ennen lähtöään Suomessa toisen rokotuksen ja selvisikin vain kouluuntulotestillä.

2022 kevään neljä spring camp viikkoa olivat täyttä toimintaa.  Bärlundin tehtäväkenttään on kuulunut mm. harjoitusapuvälineiden asettelu kentälle ennen treenejä ja pois korjaaminen niiden jälkeen. Bärlund huomasi toisen viikon alussa kuinka pelaajissa näkyi hyvää kehitystä tekniikoissa verrattuna viime syksyyn.  Kevätharjoittelun myötä Averettin pelikirjat on nyt ajettu sisään syksyä varten. Meno oli vauhdikasta ja joukkueen henki on korkealla. Tulevalle kaudelle siirrytään ODAC konferenssiin, jossa on odotettavissa hieman kovempia joukkueita vastaan.

–  Kaudella 2022  saan hieman lisää vastuuta mm. special teams joukkueissa, näin ainakin minua ennakkoon varoiteltiin. Valmennusvastuuta tulee pala kerrallaan. Odotan jo innolla ensi syksyä. Viime syksyn senioreista voisi olla hyviä vahvistuksia Suomeen,  puhuin aiheesta kundeille, mutta mitään suurta vastakaikua ajatus pelaamisesta Euroopassa ei vielä saanut.  Muutoin pelaajat olivat  tosi kiinnostuneita Suomesta ja alkuun ihmettelivätkin,  että miten sielläkin pelataan jenkkifudista.

Ensimmäisen sujui opintovuosi Amerikassa  sujui hyvin. Nyt opintoja on siis kaksi vuotta kasassa, ensimmäinen niistä tehtiin Pajulahdessa, jossa suoritettiin jenkkitutkinnon yleisopintoja. Lukukauden 2021-2022 alusta asti Bärlund on toiminut matematiikan tutorina ja tienannut vähän ruokarahaa.  Opinnot ovat vieneet paljon aikaa, mutta tulostakin on tullut. Toni Bärlundin keskiarvo on ollut erinomainen 4.0. Sen johdosta hän sai Academic Leadership palkinnon kuluneelta opintovuodelta. Pajulahti-Averett opintolinjaa hän suosittelee kaikille, jota kiinnostaa opinnot ja tai urheileminen USA:ssa.

Lue vielä Tonin ajatuksia tulevasta kaudesta ja yliopistofutiksesta  Kiuruvesi Farmersin nettisivuilta. Farmersin kausi alkaa 12.6 Seinäjoella Gatorsia vastaan.

Lataa PDFTulosta