Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Helsinki East City Giants otti neljännen U15 mestaruuden

Vauhdikkaassa finaalissa tehtiin yhteensä yli 100 pistettä.

Lämmin aurinkoinen keli antoi hyvät lähtökohdat ikäluokan finaalille, joka houkutteli paikalle myös useamman sata katsojaa. Myllypuron nurmikenttä oli erinomaisessa kunnossa. Finaalissa esiintyi kaksi seuraa, joilla junioritoiminta on vakuuttavalla mallilla.

Hyökkäysvuoron aloittaneen Crocodilesin pelinrakentaja Aleksi Peltokangas juoksi itse 10 jaardia täyteen. Kotijoukkue East City Giantsin kulmapuolustaja Ville Kivisaari onnistui kuitenkin katkaisemaan heiton ja hän palautti pelivälineen 46 jaardia aina maaliin asti. Giants johtoon 6-0.

Giantsin hyökkäysvuorolla qb Juulio Vahla heitti Ville Kivisaaren vapaaksi, joka taisteli laitahyökkääjän ominaisuudessa pallon itselleen ja maalasi 33 jaardisen TD:n. Emil Ek potkaisi lisäpisteen ja ECG oli johdossa salama-alun jälkeen 13-0.

Crocodiles pyrki hyökkäämään eri tavoin, mutta ei onnistunut viemää palloa eteenpäin. Ville Kivisaari pelasi jälleen kärppänä ja otti toisen syötönkatkon. Giants jatkoi voimakasta hyökkäyspeliään teki heti ensimmäisellä yrityksellä keskushyökkääjä Osku Linjan toimesta 23-jaardia pitkän juoksumaalin  Emil Ekin lisäpistepotkun jälkeen Giants johti 20-0.

Seinäjokiset eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan joukkue pääsi muutaman rangaistuksen avustuksella 32 jaardin päähän maalialueesta. Pirteästi läpi ottelun pelannut Crocodilesin laitahyökkääjä Morton Mehtälä karkasi tunnel screen -pelillä kavennusmaalin tekoon 20-6.

Morten Mehtälä karkaa maalintekoon.

East City Giants jatkoi kuitenkin samalla hyökkäysvolyymilla. Juulio Vahla heitti hyvällä ajoituksella toisen pitkän kaaren oikeaan osoitteeseen. Tällä kertaa maalintekijöiden joukkoon lisättiin Terho Vainio 52 jaardin suorituksella. Giants johti 1. qtr:n jälkeen 26-6.

Toisen neljänneksen alussa Crocodilesin puolustus terävöityi ja se pystyi torjumaan Giantsin hyökkäysyritykset 15 jaardin päässä maalista. Tomi Soini nostatti vierasjoukkueen tunnelmaa puhkaisemalla linjan keskeltä itsensä 55 jaardin pituiseen juoksuun. Ainoastaan Ville Kivisaaren pelastustaklaus 15 jaardin päässä maalista esti pisteidenteon. Crocodiles onnistui neljännen yrityksen heittopelissään, kun Rasmus Mäkelä otti maalialueen kulmaan sijoitetun pallon kiinni. Lisäpisteyritys epäonnistui. Tilanne 26-12.

Morton Mehtälä jatkoi hyviä otteitaan ja kaappasi komean syötönkatkon ja palautti sitä 30 jaardia. Jaakko Kasari otti hyvän kiinnioton ja Seinäjoki oli lujassa takaa-ajossa. Giants puolustus kuitenkin pelasi aktiivisesti ja linjapuolustaja Miro Viksten onnistui pelinrakentajan säkityksessä ja siirsi Crocodilesin aloituslinjaa 15 jaardia taaksepäin. Crocodiles ei saaneet jatkotilanteesta lisäpisteitä.

Giants takoi viimeisen minuutin aikana vielä kaksi maalia. Ensin muutaman lyhytsyöttöpelin jälkeen Osku Linja kiirehti pelivälineen kanssa reilut 30 jaardia maaliin. 30 sekuntia ennen taukovihellystä Myllypuron oma poika Terho Vainio tempaisi toisen 30-jaardisen heittomaalin ja vei Helsinki East City Giantsin turvalliseen taukojohtoon 40-12.

Terho Vainio porhaltaa kohti maalia.

3. neljännes alkoi Giantsin tehokkaalla heittopelillä.  Juulio Vahla pommitti Terho Vainiolle 52-jaardisen heittomaalin. Ville Kivisaari viimeisteli kaksi pistettä lisäpistepelissä. Giants Stadiumin tulostaululle ilmestyivät 48-12 lukemat.

Seuraavassa aloituspotkussa Giantsin Nico Liljeqvist onnistui peittämään irtopallon. Terho Vainio teki ottelussa neljännen maalinsa 28 jaardin pituisena. Emil Ek potki lisäpisteet sisään ja 55-12.

Crocodiles jatkoi kuitenkin mallikasta pelaamista. Juho Kasari kiihdytti itsensä täyteen vauhtiin ja teki seuraavat 6 pistettä aloituspotkun palautuksesta. Jyri Jääskä teki heittopelistä 2 lisäpistettä. Tilanne 55-20.

Giantsin seuraava hyökkäys oli tyrehtyä alkumetreillä, kun Tomi Soini säkitti qb Leevi Koiso-Kanttilan. Crocodiles onnistui pysäyttämään myös seuraavat yritykset ja pakotti Giantsit lentopotkaisemaan. Terho Vainio show kuitenkin jatkui ja hän ei potkaissut palloa vaan pujotteli 65 jaardia maalialueelle. Tilanne 61-20.

4. neljänneksellä maali-iloittelu jatkui. Crocodiles eteni pisteidentekoalueelle Tomi Soinin pitkällä juoksulla ja Morten Mehtälän kiinniotolla. Juho Kasari viimeisteli seinäjokelaisten heittomaalin. 61-26.

Giantsin viimeisen naulan iski aloituspotkun palautuksen päätteeksi Rene Rautiainen, joka purjehti Giantsin pienen hämäyksen jälkeen maaliin. 67-26.

Crocodiles pelasi sisukkaasti loppuun asti ja kuljetti palloa ensin Jyri Jääskän pitkällä heittopelillä ja sen jälkeen Tomi Soinin trap-pelin juoksulla 36 jaardia maaliin. Soini viimeisteli myös ottelun viimeiset pisteet lisäpistepelissä. Ottelu päättyi East City Giantsin voittoon 67-34.

Crocodilesin #5 Jyri Jääskä taistelee jaardeista.

 

Giantsin heittopeli oli ottelussa valtaisaa. Pelinrakentaja Juulio Vahla onnistui lähes jokaisessa pitkässä heitossaan ja joukkue pystyi tekemään salamamaaleja läpi ottelun. Crocodilesilla puolustuksella ei ollut vastauksia Giantsin kovia yksilöitä vastaan. Kaksi syötönkatkoa ja maalia tehnyt Ville Kivisaari urakoi ottelussa lähes jokaisen yrityksen ja näytti tehonsa. Terho Vainio oli Myllypuron supermies, jonka lennolle löytynyt pysäyttäjiä. Osku Linja oli tehokas kantaessaan palloa.

Crocodilesin hyökkäyslinja pystyi antamaan heittoaikaa Aleksi Peltokankaalle ajoittain varsin mallikkaasti. Giantsin menestys perustui mallikkaaseen hyökkäyslinjatyöskentelyyn. Sentteri Oliver Lehtinen johti linjaa yhdessä Veeti Pajun, Miro Vikstenin, Aapo Vainion ja Mikael Pihlgrenin kanssa.

Crocodilesin Tomi Soini pelasi kovaa jokaisen yrityksen ja oli joukkueensa paras taklaaja. Giantsin puolelta tukimies Veeti Koponen oli joukkueensa taklauskone.

Giantsin valmentajat olivat valmistautuneet finaaliin huolellisesti. Kahden keskinäisen runkosarjaottelun perusteella heillä oli hyvä käsitys Crocodilesin tendensseistä. Usein muodostelma viestitti tulevia hyökkäyspelejä ja antoi hyvät mahdollisuudet pysäytyksiin tärkeissä paikoissa. Giantsin U15 runko säilyy hyvin ensi vuotta 2023 varten ja

Tuoreet mestarit. East City Giants on voittanut 11vs11 sarjan SM-kultaa neljästi viimeisen kuuden vuoden aikana.

SAJL liittohallituksen jäsen Jukka Rantala jakoi palkinnot ottelun parhaille:

TEAM MVP wr Morten Mehtälä, Seinäjoki Crocodiles

TEAM MVP wr/lb Terho Vainio, Helsinki East City Giants

TEAM MVP wr/cb Ville Kivisaari, Helsinki East City Giants

Vas. U15 MVP-pelaajat Morten Mehtälä, Terho Vainio ja Ville Kivisaari.

 

 

 

 

 

Crocodilesin video stream ottelusta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lataa PDFTulosta