Naiset, flag
Suomen naiset lippupallon arvokisoissa 2004 - 2024
Suomen naisten lippupallomaajoukkueen historian parhaat hetket ajoittuvat 2000-luvun alkuvuosille, jolloin suomalaiset olivat Euroopan parhaiden maiden joukossa arvokisoista toiseen. Toistaiseksi ainoa EM-titteli saavutettiin vuoden 2005 kotikisoista. MM-tasolla naisten paras saavutus on Korean 2006 kisoista saavutettu pronssisija. Tuorein suomalaisnaisien saavuttama lippupallon arvokisamitali on vuodelta 2014, jolloin Italiassa järjestetyissa Beach Flagin EM-isoissa Suomi sijoittui ykköseksi.
Naisten amerikkalaisen jalkapallon kontaktisarjojen käynnistyttyä Suomessa 2008 pelaamisen painopiste siirtyi jenkkifutikseen, jossa Suomen maajoukkue on ollut Euroopan paras maajoukkue alusta lähtien. Lippupallomaajoukkueen uutta tulemista on lähdetty rakentamaan 2020-luvulla, jolloin lajin maailmanjärjestö IFAF lähti tavoitelemaan flagille olympialajin statusta. Vuonna 024 Lahdessa järjestetyissä MM-kisoissa Suomi sijoittui 22 joukkueen joukossa sijalle 15.
Arvokisamitalit 2004 - 2024
Lisäksi naisten maajoukkue on voittanut Beach Flagin EM-kultaa Italian Grossetossa 2014
Päävalmentajat 2004-2024
2021 – 2024 Lars Abrahamsen (4-17)
2014 – 2019 Mika Lindholm (2-16)
2005 – 2009 Teemu Kuusisto (15-5) EM kulta 2005, EM hopea 2007, 2009, MM pronssi 2006
2004 Joni Nyholm (3-1-5) MM hopea 2004 (7vs7)
Pelatut maaottelut 2004-2024
Näillä pelaajilla eniten pelattuja lippupallomaaotteluja 2004-2024
Jenni Wahlberg
29 pelattua maaottelua
Ulla Repo
29 pelattua maaottelua
Merita Bruun
27 pelattua maaottelua
Satu Suninen
27 pelattua maaottelua
Essi Söderholm
26 pelattua maaottelua
Selaa alta pelaajien pelaamat lippupallomaaottelut vuodesta 2004 alkaen. Huom! PowerBI tilastoselain toimii parhaiten isoilla näytöillä (Päivitetty viimeksi 11/2024)
Yhteenvedot arvokisoista 2004-2024
Suomen naisten loppusijoitus MM-kotikisoissa 2023 on 15. Naiset paransivat Suomen MM-rankingia kahdella pykälällä.
PELAAJAT
VALMENTAJAT
- HC Lars Abrahamsen
- DC Iiro Laatio
SUOMEN PELIT
Tiistai 27.8.2024
- Suomi – Brasilia 21 – 33
- Suomi – Japani 6 – 33
Keskiviikko 28.8.2024
- Suomi – Puola 34-13
- Suomi – Saksa 12 – 54
Torstai 29.8.2024
- Suomi – USA 0 – 61
- SUomi – Ranska 7 – 43
Perjantai 30.8.2024
- Suomi – Brasilia 6 – 48
- SUomi – Australia 19 – 14
Katso lisää MM-kisojen sivulta: Flagwc24 |
Suomen naisten loppusijoitus EM-kisoissa 2023 on 8. Naiset paransivat Suomen EM-rankingia kolmella pykälällä.
PELAAJAT
- Jenna Hautamäki
- Emmet Lappi
- Veera Levijoki
- Jenni Linden
- Kirsti Nirhamo
- Suvi Partanen
- Amanda Rouhiainen
- Essi Saastamoinen
- Satu Suninen
- Essi Söderholm
- Anni Udd
VALMENTAJAT
- HC Lars Abrahamsen
- DC Iiro Laatio
SUOMEN PELIT
Perjantai 18.8.2023
klo 11:45 Sveitsi – Suomi 25-13
klo 14:15 Suomi – Irlanti 41-0
klo 16:45 Espanja – Suomi 47-7
Lauantai 19.8.2023
klo 14:45 Suomi – Saksa 0-40
klo 17:15 Itävalta – Suomi 40-7
Sunnuntai 20.8.
klo 12:15 Suomi – Iso Britannia 0-41
klo 16:00 Suomi – Itävalta 0-47
klo 17:30 Suomi – Tsekki 19-39
Katso lisää maajoukkueen EM-sivulta: Flag EM 2023 |
Suomen sijoitukseksi 17. kaikkien aikojen suurimmissa MM-kisoissa
OttelutuloksetSuomi – Espanja 13-57 Sijoitusottelu (sijat 17-18) Suomi – Chile 32 – 0 Loppuottelu USA – Meksiko 31 – 21 Kisojen verkkosivut: Flagworld21 |
Suomi jäi sijalle 11 Israelissa
Viidestä ottelusta viisi tappiota.OttelutuloksetSuomi – Italia 6-25
|
EM 2017 Tanska
Koti | Vieras | ||||
---|---|---|---|---|---|
Israel | – | Suomi | 40 | – | 6 |
Tanska | – | Suomi | 54 | – | 6 |
Suomi | – | Iso-Britannia | 6 | – | 34 |
Pronssiottelu | |||||
Iso-Britannia | – | Suomi | 34 | – | 6 |
MM-kisoista naisille kokemusta
Maajoukkue päätyi sijalle 13.
Naisten lippupallon maajoukkue sijoittui sijalle 13 Italian Grossetossa pidetyissä Maailmanmestaruus kisoissa. Alkusarjan kuusi peliä pelattiin kahdessa päivässä keskiviikkona ja torstaina sekä sijoitusottelut 9-14 perjantaina. Yhdeksästä pelistä saldona kaksi voittoa.
Otteluohjelma oli naisille haastava. Ensimmäisenä vastaan asettui hallitseva maailmanmestari Mexico, joka takoi taululle tylyt 56-0 lukemat. Eikä vastus juurikaan helpottunut seuraavassa pelissä, kun 1,5 tunnin tauon jälkeen vastaan asettui Euroopan huippujoukkue Itävalta. Itävaltaa vastaa Suomi sai omat maalihanat auki, mutta tappio tuli silti suurinumeroisesti 48-13. Ensimmäisen pelipäivät pelit jatkuivat nopean ruokailun jälkeen isäntämaa Italiaa vastaan jossa naiset taistelivat jo voitosta. Kova loppukiri päättyi 27 sekuntia ennen peliajan päättymistä heitettyyn syötönkatkoon – loppulukemat Italialle 8-13. Päivän viimeinen peli pelattiin Japania vastaan jonka nousevan auringon maan tytöt veivät lukemin 37-0.
Ensimmäinen turnauspäivä osoitti sen, että kotoinen SM-sarja on saanut kehittyä itsekseen ilman kansainvälistä tuulahduksia. Huippujoukkueiden hyökkäyspelikirjat olivat hyvin erilaisia verrattuna toisiinsa ja puolustuspelaaminen vaati pelitavan muutoksia pelin aikana.
Naisten toinen turnauspäivä piti alkaa aamupäivän pelillä vuoden 2010 mestaria Kanadaa vastaan. Ukkosmyrsky päätti kuitenkin toisin ja joukkue sai aamupäivän vapaaksi valmistautumiseen naapurimaan Ruotsin kohtaamiseen. Ruotsi sytyttikin joukkueen taisteluun ja Suomen naiset ottivat ensimmäisen voiton helpohkosti lukemin 13-27. Aamupäivän Kanada ottelu siirrettiin alkavaksi klo 18:30. Suomi laittoikin Kanadan ahtaalle ja pelasi turnauksen parasta lippupalloa ensimmäiset 30min puoliaika tilanteen ollessa jännittävästi 14-13 Kanadalle. Lopputulos Kanadalle lopulta 39-13.
Toisen turnauspäivän antia oli tietysti Ruotsipelin voitto sekä loistopeli Kanadaa vastaan, joka lopulta voitti Maailmanmestaruuden kaataen loppuottelussa USA:n.
Kolmas pelipäivä oli sijoituspelejä varten. Loppusarjaan Suomi sai lähtöpisteinä Ruotsi-pelin pisteet kun vastaan asettuivat Israel, Brasilia ja Espanja. Israelia vastaan Suomi intoutui taistelemaan voitosta mutta tappio tuli lukemin 19-12. Samoin Brasilia oli vahvempi Suomea lukemin 0-20. MM-kisat päättyivät Suomen osalta ottelulla ei ollut enää sijoituksen osalta merkitystä, ja Suomi veikin voiton päätösottelusta lukemin 18-6.
Maailmanmestaruuden vei siis Kanada, kakkonen oli USA ja pronssimitalit voitti Itävalta. Neljäs oli Mexico ja viides Ranska, jonka Suomi siis voitti Beach Flagin EM-turnauksessa. Kuudes oli Saksa, se jälkeen Italia, Panama, Israel, Brasilia, Japani, Espanja, Suomi 13. ja viimeiseksi jäi Ruotsi.
Maajoukkueen seuraava tähtäin on EM-kisat 2015 joiden haku alkaa syksyllä sekä MM-kisat 2016 Bahamalla.
Pvm | aika | Koti | vieras | pisteet koti | pisteet vieras |
---|---|---|---|---|---|
10.9. | 10.25 | Meksiko | Suomi | 56 | 0 |
10.9. | 12.45 | Itävalta | Suomi | 48 | 13 |
10.9. | 15.15 | Suomi | Italia | 8 | 13 |
10.9. | 17.45 | Suomi | Japani | 0 | 37 |
11.9. | 12.45 | Kanada | Suomi | 39 | 13 |
11.9. | 15.30 | Ruotsi | Suomi | 13 | 27 |
12.9. | Israel | Suomi | 19 | 12 | |
12.9. | Suomi | Brasilia | 0 | 20 | |
12.9. | Espanja | Suomi | 6 | 18 |
Merita Bruun
Emilia Kemppi
Jenni Linden
Carola Lindholm
Sari Kuosmanen
Kirsti Nirhamo
Satu Suninen
Tiina Suvioja
Essi Söderholm
Nina Lindholm
Janina Virtanen
Henna-Riikka Pitkänen
Mika Lindholm, valmentaja
Naisten Maajoukkue 2014
Italiassa taistellaan lippupallon maailmanmestaruuksista
8.9.2014
Naiset arvokisoihin vuoden 2009 jälkeen, tavoitteena mitalipelit Suomi palaa naisten lippupallon arvoturnauksiin viiden vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2009 Suomi oli toinen Pohjois-Irlannissa pelatussa EM-turnauksessa Itävallan viedessä mestaruuden. Maailmanmestaruus turnaukseen Suomi on osallistunut edellisen kerran 2006 Etelä-Koreassa, jossa tuliaisena oli pronssimitalit naapurimaan Ruotsin kaaduttua mitalipelissä lukemin 25-19. Italian Grossetossa pelattavaan turnaukseen osallistuu 31 joukkuetta joista 14 naisten sarjassa. Joukkueet pelaavat yksinkertaisen alkusarjan lohkoittain, Suomen alkulohkossa vastustajina ovat Mexico (maailmanmestari 2012), Itävalta, Japani, Ruotsi, Italia ja Canada. Alkulohkojen neljä parasta jatkavat mitalipeleihin. Suomen joukkueessa kokemusta ja nuoruutta Nykymuotoista lippupalloa on Suomessa pelattu vuodesta 2008 lähtien, jolloin ns. semi-contact lippupallo siirtyi täyskontakti jalkapalloon ja lippupallossa siirryttiin 5vs5 pelimuotoon. Naisten toiminta on kasvanut vahvasti viime vuosina, ja tämän vuoden SM-sarjaan osallistui kahdeksan joukkuetta Helsingistä, Jyväskylästä, Kouvolasta, Turusta, Oulusta, Hämeenlinnasta ja Seinäjoelta. Maajoukkue koostuu Demonsin, Indiansin, Trojansin ja Jaguaarien pelaajattarista. Joukkueen kuopuksia ovat Indiansin Carola Lindholm (QB) ja Emilia Kemppi (C/S) ja kokemusta edustavat Merita Bruun (QB, MM-hopeaa, 2004, MM-pronssia 2006 ja EM-hopeaa 2005) sekä Sari Kuosmanen (WR/DB, EM-hopeaa 200 ja 2009). Lisäksi joukkueessa pelaavat Kirsti Nirhamo (RB/DB), Jenni Linden (RB/LB), Janina Virtanen (WR/DB), Essi Söderholm (C/S), Henna-Riikka Pitkänen (WR/DB), Nina Lindholm (WR/LB), Satu Suninen (RB/LB) ja Tiina Suvioja (WR/DB). Tavoitteena mitalipelit Naiset ovat asettaneet tavoitteeksi mitalipelit. Päävalmentaja Mika Lindholm pitää tavoitetta kovana mutta se on saavutettavissa: ”Kohtaamme alkulohkossa hallitsevan Maailmanmestarin Mexicon, neljänvuoden takaisen mestarin Canadan, isäntämaan Italian ja naapurimaan Ruotsin kovan Itävallan ja Japanin. Rankingimme on 13 mutta se johtuu siitä että emme ole vähään aikaan osallistuneet arvoturnauksiin. Tässä joukkueessa on potentiaalia yltää tavoitteeseen, jos kokeneet pelaajat pystyvät nostamaan nuoret omalle tasolleen ja poistamaan kisajännityksen”. Livelähetyksiä kolmelta kanavalta Kisoista lähetetään pelejä kolmelta kanavalta USTREAMIN kautta. Kaikkia pelejä ei luonnollisesti lähetetä koska samaan aikaan pelataan kahdeksalla kentällä (miehet ja naiset) mutta järjestäjät ovat lupailleet että jokaiselta joukkueelta tulee ainakin yksi peli ulos sekä kaikki Italian pelit on nähtävissä livenä sekä mitalipelit. Naisten osalta turnaus alkaa keskiviikkona 9:25 Mexicoa vastaan ja kaikkiaan joukkue pelaa neljä peliä ensimmäisenä kisapäivänä. Torstaina on vuorossa kaksi peliä Ruotsi ja Kanada. Maailmanmestari on tiedossa perjantaina iltapäivällä. |
2009 EM-kisat Belfast, Pohjois-Irlanti
Naisten lippupallomaajoukkue saavutti EM-hopeaa!
Lippupallon aikuisten Euroopan mestaruuksista pelattiin Pohjois-Irlannin Belfastissa 11.-13.9.2009. Suomea turnauksessa edusti naisten maajoukkue. Lähtökohdat turnaukseen olivat aiempaa huomattavasti paremmat, koska Suomessa on pelattu kaksi vuotta lippupallon SM-sarjaa. Ennen turnauksiin jouduttiin lähtemään vailla kotimaista pelikokemusta. EM-turnauksessa oli tänä vuonna ennätysmäärä naisjoukkueita. Suomen lisäksi mitaleista kilvoittelivat Ranska, Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Israel. Turnauksessa pelattiin yksinkertainen sarja, jonka jälkeen neljä joukkuetta jatkoi välieriin. Ennakkoon Ranskan oletettiin olevan kovin vastus, mutta jo turnauksen alusta oli selvää, että kyseessä on kaikkien aikojen kovatasoisimmat naisten EM-kisat. Ottelut olivat tasaisia ja joukkueet voittivat toisiaan ristiin. Suomi voitti turnauksen runkosarjan neljän voiton turvin. Vain Israel oli pisteen verran parempi. Välierässä Israel sen sijaan kaatui helpohkosti 34-14. Toisessa välierässä kohtasivat vuoden 2007 mestari Ranska ja kovakuntoinen Itävalta, joka järjestikin melkoisen yllätyksen voittamalla Ranskan viime hetken maalilla. Finaalissa tuli heti selväksi, että runkosarjassa kaatunut Itävalta on turnauksen aikana kehittynyt huimasti. Suomen puolustuksella oli suuri vaikeuksia pysäyttää tarkkaa heittopeliä suorittanut joukkue. Maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin, mutta Suomella jäi kaksi lisäpistettä saamatta ja peli päättyi huikean jännitysnäytelmän jälkeen Itävallan voittoon 35-33. Suomi jatkoi mitalikannassa, saavuttaen historian kolmannen EM-mitalin. Joukkue on ollut finaalissa aina EM-turnaukseen osallistuttuaan. |
10.9.2009
Lippupallon EM-kisat käynnistyvät perjantaina Belfastissa, Suomi mukana naisten joukkueella
Lippupallon EM-kisat käynnistyvät perjantaina Belfastissa
Lippupallon EM-kisat käynnistyvät perjantaina Pohjois-Irlannin Belfastissa. Suomea kisoissa edustaa naisten joukkue, joka on menestynyt aiemmissa kisoissa mallikkaasti. Edellisistä EM-kisoista Italiasta kaksi vuotta sitten kotiin tuomisena oli hopeamitalit, kun neljä vuotta sitten Helsingissä Suomi kruunattiin Euroopan mestariksi.
Naisten sarjassa mukana on kuusi maata. Suomen lisäksi EM-kullasta taistelevat hallitseva Euroopan mestari Ranska, Itävalta, Saksa, Israel ja Ruotsi. Ensimmäiset pelit pelataan poikkeuksellisesti jo perjantaina, koska Israel pelaa pelinsä siten, ettei sen tarvitse lauantaina pelata.
Suomi aloittaa pelinsä lauantai aamuna, jolloin se kohtaa ensin klo 10 paikallista aikaa Ranskan. Tämän jälkeen vuorossa ovat pelit Itävaltaa ja Saksaa vastaan ja päivän päätteeksi Ruotsia vastaan. Sunnuntai aamuna alkusarjan viimeisessä pelissä Suomea vastaan tulee Israel. Mitalipelit pelataan tämän jälkeen.
Miesten sarjassa mukana on 10 maata; Itävalta, Tanska, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Irlanti, Israel, Italia, Ruotsi ja Sveitsi.
Suomen joukkue:
Jenni Wahlberg
Ulla Repo
Tiia Meskanen
Jasmin Lindqvist
Nora Ahokas
Anette Bäckman
Johanna Pudas
Paula Lehtinen
Sari Kuosmanen
Tiina Salo
Jenna Suhonen
Katri Laine
Valmentaja: Teemu Kuusisto
Aikaisempi menestys:
2004 WC 4.
2005 EC 1.
2006 WC 3.
2007 EC 2.
2007 EM-kisat
5-vs5 EM-kisat 14.-16.9.2007, Sestola, Italia
Maajoukkue:
Jenni Wahlberg, GS Demons
Johanna Pudas, Butchers
Nora Ahokas, GS Demons
Paula Lehtinen, GS Demons
Sari Kuosmanen, Jaguars
Terhi Koistinen, Jaguars
Tiia Meskanen, GS Demons
Tiia-Mari Teikari, GS Demons
Tiina Salo, Jaguars
Ulla Repo, GS Demons
Valmentajat:
Teemu Kuusisto
Christer Stockus
Suomi- Itävalta 33-0 (27-0)
Suomi -Ruotsi 19-12 (12-12)
Suomi – Ranska 27-6 (20-6)
Loppuottelu
Ranska-Suomi 25-12 (6-12)
Suomen naiset voittivat hopeaa.
MM 2006 Etelä-Korea
5-vs-5 MM-kisat 31.8.-3.9.2006
Maajoukkue
Riikka Martin, Jaguars
Merita Bruun, Roosters
Kaisa Siitonen, Roosters
Laura Alakoski, Roosters
Jenni Wahlberg, GS Demons
Jasmin Nieminen, GS Demons
Paula Lehtinen, GS Demons
Ulla Repo, GS Demons
Anette Bäckman, GS Demons
Tiia Meskanen, GS Demons
Valmennus
Teemu Kuusisto
Kalle Karppinen
Suomi – Japani 26-31
Ranska – Ruotsi 46-0
Suomi – Ranska 13-38
Japani – Ruotsi 34-6
Suomi – Ruotsi 51-18
Ranska – Japani 33-18
Pronssiottelu
Suomi – Ruotsi 25-19
Suomen naiset sijoittuivat sarjassaan kolmanneksi.
Loppuottelu
Ranska – Japani 51-49
EM 2005 Suomi
5-vs-5 EM-kisat 16.-18.9. 2005 Helsinki, Suomi
Maajoukkue
Jenni Wahlberg, GS Demons
Jasmin Nieminen, GS Demons
Tiia Meskanen, GS Demons
Anni Kivikataja, GS Demons
Hanne Parviainen, GS Demons
Ulla Repo, GS Demons
Riikka Martin, Jaguaarit
Merita Bruun, Roosters
Kaisa Siitonen, Roosters
Laura Alakoski, Wolverines
Valmennus
Teemu Kuusisto
Christer Stockus
Ruotsi – Israel 12-14 (0-8)
Israel – Ranska 6-33 (0-20)
Suomi – Israel 32-0 (26-0)
Itävalta – Suomi 12 – 41
Ruotsi – Ranska 7 – 24
Suomi – Ruotsi 33 – 0
Itävalta – Ranska 19 – 33
Ranska – Suomi 6-38
Ruotsi – Itävalta 25-19
Israel – Itävalta 32-19
Pronssiottelu
Ruotsi – Israel 31-7
Loppuottelu
Suomi – Ranska 39-7
Suomen naiset voittivat mestaruuden.
2004 MM-kisat, Ranska
5-vs-5 ja 7-vs-7 MM-kisat 10.-12.9.2004 Thonon-les-Bains, Ranska
Maajoukkue
Jenni Wahlberg, GS Demons
Jasmin Nieminen, GS Demons
Eeva Karhunen, GD Demons
Krista Winter, GS Demons
Hanne Parviainen, Northern Lights
Anu Hemming, Northern Lights
Ulla Repo, Roosters
Merita Bruun, Roosters
Kaisa Siitonen, Roosters
Johanna Nikula, Wolverines
Valmennus
Joni Nyholm
5vs.5 sarja
Suomi – Ranska 12 – 12
Japani – Suomi 19 – 7
Meksiko – Suomi 32 – 14
Suomi – Ruotsi 25 – 6
Pronssiottelu
Japani – Suomi 30 – 20
Suomen naiset sijoittuivat sarjassaan neljänneksi.
Naisten 7vs7- sarja
Suomi – Ranska 19 – 7
Ruotsi – Meksiko 0 – 62
Ruotsi – Suomi 6 – 32
Ranska – Meksiko 0 – 48
Ranska – Ruotsi 6 – 26
Suomi – Meksiko 13 – 56
Pronssiottelu
Ranska – Ruotsi 0 – 6
Loppuottelu
Meksiko – Suomi 42 – 12
Suomen naiset voittivat MM-hopeaa.
Kaikki pelit 2004-2024
# | Tapahtuma | Vastustaja | Areena | Vuosi | Suomi | Vastustaja | Voitto | Tasapeli | Tappio | Mitalit | |
68 | MM sijoituspeli | vs | Australia | Lahti, Suomi | 2024 | 19 | 14 | 1 | |||
67 | MM sijoituspeli | vs | Brasilia | Pajulahti, Suomi | 2024 | 6 | 48 | 1 | |||
66 | MM sijoituspeli | vs | Ranska | Pajulahti, Suomi | 2024 | 7 | 43 | 1 | |||
65 | MM sijoituspeli | vs | USA | Pajulahti, Suomi | 2024 | 0 | 61 | 1 | |||
64 | MM lohkopeli | vs | Saksa | Pajulahti, Suomi | 2024 | 12 | 54 | 1 | |||
63 | MM lohkopeli | vs | Puola | Pajulahti, Suomi | 2024 | 34 | 12 | 1 | |||
62 | MM lohkopeli | vs | Japani | Pajulahti, Suomi | 2024 | 6 | 33 | 1 | |||
61 | MM lohkopeli | vs | Brasilia | Pajulahti, Suomi | 2024 | 21 | 33 | 1 | |||
60 | EM sijoituspeli | vs | Tsekki | Limerick, Irlanti | 2023 | 19 | 39 | 1 | |||
59 | EM sijoituspeli | vs | Itävalta | Limerick, Irlanti | 2023 | 0 | 47 | 1 | |||
58 | EM sijoituspeli | vs | Iso-Britannia | Limerick, Irlanti | 2023 | 0 | 41 | 1 | |||
57 | EM lohkopeli | vs | Itävalta | Limerick, Irlanti | 2023 | 7 | 40 | 1 | |||
56 | EM lohkopeli | vs | Saksa | Limerick, Irlanti | 2023 | 0 | 40 | 1 | |||
55 | EM lohkopeli | vs | Espanja | Limerick, Irlanti | 2023 | 7 | 47 | 1 | |||
54 | EM lohkopeli | vs | Irlanti | Limerick, Irlanti | 2023 | 41 | 0 | 1 | |||
53 | EM lohkopeli | vs | Sveitsi | Limerick, Irlanti | 2023 | 13 | 25 | 1 | |||
52 | MM sijoituspeli | vs | Chile | Jerusalem, Israel | 2021 | 32 | 0 | 1 | |||
51 | MM lohkopeli | vs | USA | Jerusalem, Israel | 2021 | 13 | 54 | 1 | |||
50 | MM lohkopeli | vs | Ranska | Jerusalem, Israel | 2021 | 0 | 20 | 1 | |||
49 | MM lohkopeli | vs | Venäjä | Jerusalem, Israel | 2021 | 7 | 49 | 1 | |||
48 | MM lohkopeli | vs | Espanja | Jerusalem, Israel | 2021 | 13 | 57 | 1 | |||
47 | EM turnaus | vs | Italia | Jerusalem, Israel | 2019 | 6 | 25 | 1 | |||
46 | EM turnaus | vs | Itävalta | Jerusalem, Israel | 2019 | 0 | 70 | 1 | |||
45 | EM turnaus | vs | Iso-Britannia | Jerusalem, Israel | 2019 | 6 | 60 | 1 | |||
44 | EM turnaus | vs | Ruotsi | Jerusalem, Israel | 2019 | 20 | 26 | 1 | |||
43 | EM turnaus | vs | Espanja | Jerusalem, Israel | 2019 | 12 | 42 | 1 | |||
42 | EM lohkopeli | vs | Iso-Britannia | Kööpenhamina, Tanska | 2017 | 6 | 34 | 1 | |||
41 | EM lohkopeli | vs | Iso-Britannia | Kööpenhamina, Tanska | 2017 | 6 | 34 | 1 | |||
40 | EM lohkopeli | vs | Tanska | Kööpenhamina, Tanska | 2017 | 6 | 54 | 1 | |||
39 | EM lohkopeli | vs | Israel | Kööpenhamina, Tanska | 2017 | 6 | 40 | 1 | |||
38 | MM sijoituspeli | vs | Espanja | Grosseto, Italia | 2014 | 18 | 6 | 1 | |||
37 | MM sijoituspeli | vs | Brasilia | Grosseto, Italia | 2014 | 0 | 20 | 1 | |||
36 | MM sijoituspeli | vs | Israel | Grosseto, Italia | 2014 | 12 | 19 | 1 | |||
35 | MM lohkopeli | vs | Ruotsi | Grosseto, Italia | 2014 | 27 | 13 | 1 | |||
34 | MM lohkopeli | vs | Kanada | Grosseto, Italia | 2014 | 13 | 39 | 1 | |||
33 | MM lohkopeli | vs | Japani | Grosseto, Italia | 2014 | 0 | 37 | 1 | |||
32 | MM lohkopeli | vs | Italia | Grosseto, Italia | 2014 | 8 | 13 | 1 | |||
31 | MM lohkopeli | vs | Itävalta | Grosseto, Italia | 2014 | 13 | 48 | 1 | |||
30 | MM lohkopeli | vs | Meksiko | Grosseto, Italia | 2014 | 0 | 56 | 1 | |||
29 | EM loppuottelu | vs | Itävalta | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 33 | 35 | 1 | 1 | ||
28 | EM välierä | vs | Israel | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 34 | 14 | 1 | |||
27 | EM alkusarja | vs | Itävalta | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 26 | 13 | 1 | |||
26 | EM alkusarja | vs | Ruotsi | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 1 | |||||
25 | EM alkusarja | vs | Saksa | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 1 | |||||
24 | EM alkusarja | vs | Israel | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 27 | 28 | 1 | |||
23 | EM alkusarja | vs | Ranska | Belfast, Pohjois-Irlanti | 2009 | 1 | |||||
22 | EM loppuottelu | vs | Ranska | Sestola, Italia | 2007 | 12 | 25 | 1 | 1 | ||
21 | EM alkusarja | vs | Itävalta | Sestola, Italia | 2007 | 33 | 0 | 1 | |||
20 | EM alkusarja | vs | Ranska | Sestola, Italia | 2007 | 27 | 6 | 1 | |||
19 | EM alkusarja | vs | Ruotsi | Sestola, Italia | 2007 | 19 | 12 | 1 | |||
18 | MM pronssiottelu | vs | Ruotsi | Seoul, Etelä-Korea | 2006 | 25 | 19 | 1 | 1 | ||
17 | MM alkusarja | vs | Japani | Seoul, Etelä-Korea | 2006 | 26 | 31 | 1 | |||
16 | MM alkusarja | vs | Ranska | Seoul, Etelä-Korea | 2006 | 13 | 38 | 1 | |||
15 | MM alkusarja | vs | Ruotsi | Seoul, Etelä-Korea | 2006 | 51 | 18 | 1 | |||
14 | EM loppuottelu | vs | Ranska | Helsinki, Suomi | 2005 | 39 | 7 | 1 | 1 | ||
13 | EM alkusarja | vs | Israel | Helsinki, Suomi | 2005 | 32 | 0 | 1 | |||
12 | EM alkusarja | vs | Itävalta | Helsinki, Suomi | 2005 | 41 | 12 | 1 | |||
11 | EM alkusarja | vs | Ruotsi | Helsinki, Suomi | 2005 | 33 | 0 | 1 | |||
10 | EM alkusarja | vs | Ranska | Helsinki, Suomi | 2005 | 38 | 6 | 1 | |||
9 | MM pronssiottelu | vs | Japani | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 20 | 30 | 1 | |||
8 | MM alkusarja | vs | Ranska | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 12 | 12 | 1 | |||
7 | MM alkusarja | vs | Japani | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 7 | 19 | 1 | |||
6 | MM alkusarja | vs | Meksiko | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 14 | 32 | 1 | |||
5 | MM alkusarja | vs | Ruotsi | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 25 | 6 | 1 | |||
4 | MM 7vs7 loppuottelu | vs | Meksiko | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 42 | 12 | 1 | 1 | ||
3 | MM 7vs7 alkusarja | vs | Ranska | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 19 | 7 | 1 | |||
2 | MM 7vs7 alkusarja | vs | Ruotsi | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 32 | 6 | 1 | |||
1 | MM 7vs7 alkusarja | vs | Meksiko | Thonon-les-Bains, Ranska | 2004 | 13 | 56 | 1 | |||
68 | 1109 | 1837 | 24 | 1 | 43 | 5 |