Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

JER53Y jenkkifutisliiton tekstiilien ja fanituotteiden kumppaniksi

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on solminut peliasuja, tekstiilejä ja fanituotteita koskevan yhteistyösopimuksen JER53Yn kanssa.

Vuonna 2004 perustettu JER53Y on kasvanut nopeasti yhdeksi maailman suurimmista sublimaatiotekniikalla urheilutekstiilejä valmistavaksi yritykseksi. Alun perin jääkiekkotekstiilien valmistamiseen keskittyneen yrityksen tuotemerkki on rekisteröity jo 15 maassa.  JER53Yn päätehtaat toimivat Tsekeissä ja Suomen myymälä sijaitsee Tampereen Pirkkalassa kauppakeskus Veskassa.

JER53Yn toimitusjohtaja Sasu Hovi on tyytyväinen maaliskuussa allekirjoitetusta sopimuksesta:

-Olemme olleet jo pitkään kiinnostuneita yhteistyöstä Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton kanssa ja olemme tyytyväisiä, että viimein saimme yhteistyön maaliin! Yrityksenä olemme toimineet Suomen tekstiilimarkkinoilla jo yli kymmenen vuoden ajan ja tänä aikana tehtaamme on kehittynyt yhdeksi Euroopan suurimmista sublimaatiotekstiilien valmistajista. Näinä vaikeinakin aikoina tehtaamme on pystynyt kasvattamaan tuotantokapasiteettia ja investoimaan uusiin laitteisiin, mikä tarkoittaa asiakkaille entistä jouhevampia toimituksia sekä korkealaatuisia tuotteita.

Maailman ehkäpä kovakontaktisimmassa urheilulajissa, jenkkifutiksessa peliasut joutuvat koetukselle erityisesti blokkaus- ja taklaustilanteissa. JER53Yn Hovi kertoo yrityksensä panostaneen lajin erityisvaatimuksiin ja palvelee jo tuotteillaan useita eurooppalaisia joukkueita

-Kahdeksan vuotta sitten aloitimme kehittämään amerikkalaisen jalkapallon peliasua, sillä saimme kentältä viestiä sen hetkisten toimittajien haasteista tuottaa tarpeeksi kestävää ja samalla hyvin istuvaa ja tyylikästä peliasua. Tiesimme, että meiltä löytyvät lajiin sopivat materiaalit ja tuotteet, joten tavoitteenamme oli kehittää uudenaikainen peliasu, joka täyttää pelaajien laatukriteerit. Vuosien kehitystyön jälkeen olemme erittäin tyytyväisiä peliasukokonaisuuteemme ja olemme hyvin innoissamme lähteneet mukaan yhteistyöhön SAJL:n kanssa asustamaan mm. maajoukkueita.

Peliasujen lisäksi muut tekstiilit ja fanituotteet

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon liitto uudisti brändiään vuodenvaihteessa ja markkinoille on tarkoitus tuoda uusia tyylikkäitä American Football Finland tuotteita kevään ja kesän aikana. Lajiliiton lisäksi myös jäsenseuroille tarjoutuu tilaisuus hyödyntää yhteistyösopimukset tuomia mahdollisuuksia oman fanituotevalikoimansa kaupallistamisessa. JER53Y on panostanut tuotantoon ja tekniikkaan, jolla seurojen oheistuotekauppaa voidaan jatkossa vauhdittaa merkittävästi:

-Viime vuonna laajensimme toimintaamme hankkimalla oman painotalon ja tämän vuoden alussa solmimme yhteistyön Craft-tuotemerkin kanssa. Peliasujen lisäksi pystymme nykyään toimittamaan siis kaikki seuran tarvitsemat tekstiilit, fanituotteet yms. saman katon alta. Lisäksi tarjoamme seuroille mahdollisuuden omaan verkkokauppaan, joka aukeaa kevään 2021 aikana.

Kertoo yrityksen toimitusjohtaja Sasu Hovi uusista yhteistyön tuomista mahdollisuuksista.

Kurkista JERS53Yn  jenkkifutissivuille:  JER53Y

Lataa PDFTulosta