Kolmas ikäkausimestaruus East City Giantsille – U13 loppuottelussa kaatui Crocodiles
Giants ratkaisi ottelun heti ensimmäisellä neljänneksellä ja voitti ottelun 63-20 (49-14). Espoo Devils osoitti Tampereen turnauksessa olevansa I-divisioona ykkönen.
Emilia Virlanderin laulama Maamme laulu kaikui kauniisti loppuottelun avauksessa. Ottelun olosuhteet olivat varsin hyvät aurinkoisessa kelissä. East City Giants järjesti finaalin rutiinilla, sillä syyskuu on ollut seuralle yhtä juhlaa Myllypurossa.
Eemeli Kankaanpää hiljensi helsinkiläisyleisön palauttamalla avauspotkua 60 jaardia touchdownin arvoisesti. Crocodilesin salama-alkuun lisättiin 2 lisäpistettä Kankaanperän suorittamana. Giants-Crocodiles 0-8.
Giantsin vahva juoksupeli otti tuulta alleen heti ensimmäisessä hyökkäysvuorossa. Osku Linja oli vaikea taklattava ja hän viimeisteli ensimmäisen maalinsa 20 jaardin pituisena. Hän tasoitti onnistuneella lisäpistejuoksulla ottelun 8-8 numeroihin.
Pallonmenetykset koituivat osaksi Crocodilen kohtaloksi. Ensimmäinen niistä tapahtui heti omalla vuorolla 20 jaardilinjan tuntumassa. Giants rankaisi välittömästi Aaron Väänäsen juoksu-td:llä. Lisäpistepelissä kolmen hyökkäyslinjamiehen tekemä aukko riitti Osku Linjalle kahden lisäpisteen tekemiseen. Giants johtoon 16-8.
Crocodilesin kiertopelit eivät purreet ahnaasti liikkuneeseen Giants-puolustukseen. Giants jatkoi vahvasta kolmen keskushyökkääjän muodostelmasta ja pelinrakentaja Ville Kivisaari heitti juoksuhämäyksen jälkeen hienon 40 jaardin maalin itsensä vapaaksi juosseelle Elo Vainiolle. Epäonnistuneen lisäpistepelin jälkeen Myllypuron tulostaululla lukemat 22-8.
Seinäjoen ollessa hyökkäysvuorossa tapahtui pallon menetys heti ensimmäisellä yrityksellä. Giantsin Osku Linja juoksi, spinnasi ja teki maalin joukkueelleen. Lisäpistepelissä Kivisaari heitti pallon suoraan kiinniottajan syliin, mutta tapahtui pudotus. 28-6.
Linjapuolustaja Aapo Vainio onnistui säkittämään Crocodilesin pelinrakentaja Aleksi Peltokankaan. Seuraavalla yrityksellä Giants tukimies Veeti Koponen nosti irtopallon itselleen ja teki maalin. Emil Ek potkaisi lisäpisteen. Giants johti 1. neljänneksen jälkeen 35-8.
Sofia Dugan teki ottelussa useita taklauksia.
Crocodiles eteni 2. neljänneksen alussa lupaavasti 15 jaardin päähän, mutta 4. yrityksen onnistunut heitto Tero Laitilalle ei tuonut riittävästi jaardeja.
Pelinrakentaja Kivisaari toi joukkuettaan eteenpäin kantaen palloa itse. Hän viimeisteli 50 jaardin pikapyrähdyksellä Giantsin seuraavan maalin. Osku Linja teki 2 pistettä ja Giants johti 43-8.
Giantsin puolustuslinjassa erottui edukseen pitkän huiskea Sedric Coulibaly. Hän piti terävällä liikkeellään Crocodilesia pinteessä ottamalla ottelussa kaksi säkitystä ja linjan takana tapahtuneita taklauksia.
Ville Kivisaari heitti 31 jaardia pitkän maalin Elo Vainiolle, kun ottelun ensimmäistä puoliskoa oli jäljellä alle kaksi minuuttia. Tilanne 49-8 Giantsille. Crocodiles pelasi kuitenkin jakson loppuun ja Eemeli Kankaanpää repäisi 65 jaardin spurtilla toisen maalin seinäjokisille. Giantsin Eero Hellemaan pysäytti lisäpistejuoksun. East City Giants vakuuttavaan taukojohtoon 49-14.
34 pisteen eron johdosta 3. ja 4. neljännes pelattiin suoralla ajanotolla. Ville Kivisaaren hyvä heittopäivä sai jatkoa ja pohjusti Giantsin pistesuorituksen. Veeti Koponen teki toisen maalinsa ja vei Giantsin 55-14 johtoon. Crocodilesin pelinrakentaja Aleksi Peltokangas jatkoi pitkin ottelua ennakkoluulotonta heittopeliään. Peltokangas heitto Tero Laitilalle toi joukkueen 10 jaardin päähän maalista. Eemeli Kankaanpää viimeisteli kolmannen maalinsa lyhyen heiton päätteeksi. Crocodiles kavensi 55-20 numeroihin.
Kahteen suuntaa pelannut Osku Linja päätti finaaliottelun juoksemalla vielä yhden maalin ja lisäpisteet. Giants voitti U13 finaalin lopulta 63-20.
Vas. Team MVP Eemeli Kankaanpää Seinäjoki Crocodiles, kesk. Team MVP Ville Kivisaari, Helsinki East City Giants, oik.
Game MVP Osku Linja, Helsinki East City Giants
Share the post "Kolmas ikäkausimestaruus East City Giantsille – U13 loppuottelussa kaatui Crocodiles"