Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Kolme amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa Urheilukoulun lokakuun 2025 saapumiserään

Puolustusvoimien Urheilukoulu on tehnyt valinnat seuraavan saapumiserän urheilijoista.  Mukaan on valittu kolme amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa.  

Urheilukoulun kesälajien saapumiserään valittiin tänä vuonna kaikkiaan 95 urheilijaa 18 eri lajiryhmästä. Amerikkalaisen jalkapallon pelaajista mukaan valittiin Luukas Eerola, Rene Rautiainen ja Samu Suominen

Puolustusvoimien urheilukouluun valitut urheilijat aloittavat palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä maanantaina 13.10.2025.  Urheilukouluun valitut urheilijat koulutetaan tiedustelijoiksi.

Urheilukouluun valittu nyt 99 jenkkifutiksen pelaajaa 

Vuodesta 2006 lähtien Urheilukouluun on valittu kaikkiaan 99 suomalaista amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa, kun nyt valittu kolmikko lasketaan lukuun mukaan. Urheilukoulu on perinteisesti tarjonnut jenkkifutareille hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.

Urheilukoulussa palveluksen suorittaneen jenkkifutiksen pelaajan yleinen urheilullisuus on parantunut. Urheilukoulusta on saatu myös työkaluja omaehtoiseen harjoitteluun. Urheilullinen elämänasenne on myös noussut tärkeään rooliin. Urheilijoiden omakohtainen lihashuolto on palvelusvuoden aikana kunnossa.

96:stä urheilukoulun suorittaneesta amerikkalaisen jalkapallon pelaajasta kaksi on päässyt Kadettikouluun ja valmistuneet asevoimien palvelukseen. Urheilukoulun kantahenkilökuntaan on kuulunut neljä jenkkifutaria. Lisäksi lajitaustainen henkilö on toiminut Urheilukoulun valmennuspäällikkönä. Urheilijoista 21 on lähtenyt USA:han tai Kanadaan opiskelemaan ja pelaamaan lajia.  Kaksi on edennyt urallaan jenkkifutiksen ammattilaisiksi.

Isot onnittelut kaikille valituille!

 

Lue lisää:  Urheilukouluun valittiin 95 urheilijaa 18 eri lajiryhmästä

Otsikkokuva: Puolustusvoimat

 

Lataa PDFTulosta