Kuuma tekniikkaleiri XX Pajulahdessa
SAJL:n kahdeskymmenes tekniikkaleiri tarjosi jälleen kerran nuorille urheilijoille kokonaisvaltaiset puitteet urheilemiseen Pajulahden Urheilukeskuksessa.
Kolmen päivän ajan 19.-21.6.2023 tekniikkaleiriläiset pääsivät osallistumaan monipuolisiin harjoituksiin ja parantamaan taitojaan hyökkäyksen, puolustuksen ja erikoisjoukkueiden osalta. Kuuma ilma tarjosi oman haasteensa ja se koetteli nuorten jenkkifutispelaajien kestokykyä. Taistelu mäkäräisiä vastaan päättyi tasapeliin.
Tekniikkaleirin yksi iso juttu on tutustua jenkkifutareihin yli seurarajojen. Paikalla oli 39 innokasta 11-15-vuotiasta jenkkifutaria Rovaniemeltä, Vaasasta, Jyväskylästä, Tampereelta, Helsingistä, Porista Turusta ja Kotkasta. Viimeisenä päivän 9 leiriläistä osallistui U15 flagimaajoukkueen leiripäivään.
Keinonurmikenttä hohkasi kuumuutta niin, että paloautokin ehti tulla paikalle. Tosin kysymyksessä oli jokin toinen hälytys. Leiriläiset pysyivät kuitenkin hyvässä urheiluvireessä aina viimeiseen harjoitukseen saakka. Suurimmalle osalle kaksi kertaa päivässä tapahtuva harjoittelu on uusi kokemus. Leirin aikana nuoret jenkkifutarit tekivät paljon paraatitoistoja harjoituksissa. Parasta jäähdyttelyä suoritettiin saunan ja uinnin avulla aina iltaisin.
Perinteet testauksen suhteen jatkuivat, mutta nyt hieman uudessa muodossa. Perinteisiä ominaisuustestäjä vaihdettiin olympiakomitean harjoitettavuuskartoituksiin. Harjoitettavuuskartoitus ei ole maksimitesti ominaisuuksista, joka kertoisi kuinka kova urheilija on, vaan minimi joka pitäisi saavuttaa lajissa kuin lajissa, että voisi alkaa harjoitella turvallisesti urheilijamäärillä ja -tehoilla. Kohderyhmänä harjoitettavuuskartoituksessa ovat pääsääntöisesti valintavaiheen urheilijat eli esimerkiksi urheilulukioon pyrkivät.
Jenkkifutistaitojen kartuttamisen lisäksi SAJL dual career opinto-ohjaaja luennoi mahdollisuuksista opiskella ja urheilla Pohjois-Amerikassa. Kokeneet leirivalmentajat pitivät myös englannin kielen käytännön harjoittelua läpi leirin; Seth Rowland, Raleigh Yeldell ja Kaleb Wezdenko olivat elementissään.
Päätöspäivänä pelailun lisäksi suoritettiin taitokisa, jossa pitkän aloitussyötön, lentopotkun ja heiton yhteistuloksilla kilpailtiin U11, U13 ja U15 sarjoissa.
U11 sarjan voittaja Otso Tuovinen/Jyväskylä Jaguars saa palkinnon erikoisjoukkuevalmentaja Jyrki Lempiseltä, U13 kisan voitti Sampo Perttilä Helsinki Wolverines ja U15 sarjan Niklas Sulkakoski/Wasa Royals.