Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Nordmen sopimukseen Andrew Williamsonin kanssa

I-divisioonassa pelaava Nordmen on julkaissut sopimuksen yhdysvaltalaisen takapuolustaja Andrew Williamsonin kanssa. Williamson solmi vuonna 2016 sopimuksen NFL-joukkue Indianapolis Coltsin kanssa, mutta ei mahtunut joukkueen pelaavaan rosteriin.

Andrew Williamson on meriiteiltään poikkeuksellinen pelaaja Suomen I-divisioonan tasolla. Takapuolustaja lienee ennen kaikkea kovatasoisin jenkkifutispelaaja napapiirillä Rovaniemi Nordmenin rostereissa kautta aikain. Williamson solmi sopimuksen Coltsin kanssa vapaana agenttina vuoden 2016 NFL-draftin päätyttyä. Loukkaantuminen Colts-harjoituksissa siirsi miehen kuitenkin loukkaantuneiden listalle (injured reserve list), eikä hänelle tarjoutunut mahdollisuutta näyttää osaamistaan kauden aikana. Williamson pääsi mukaan Coltsin vahvuuteen seuraavalla kaudella pre-season peleihin keräten niissä yhteensä 12 taklausta. Lopullinen läpimurto ammattisarjassa jäi mieheltä kuitenkin tekemättä.

Williamson pelasi yliopistouransa Vanderbuilt huippuyliopistossa Nashville Tenneseessä. Hän esiintyi takapuolustajan paikalla 47 ottelussa aloittaen pelipaikallaan 19 kertaa. Taklauksia miehen tilille kertyi 147 kp. Lisäksi 6 tackle for loss merkintää, yksi pelinrakentajan säkitys, 8 puolustettua heittoa, yksi forced fumble, kaksi fumblen haltunnottoa sekä yksi syötönkatko.

”Hän ymmärtää mihin on tulossa”

Rovaniemi Nordmenin päävalmentaja Stan Bedwell on innoissaan kovatasoisesta vahvistuksesta.  Pelaamisen ohella Williamson toimii Nordmen-puolustuksen koordinaattorina.  Näin Bedwell kuvailee värväystään:

-Andrewn ansioluettelo puhuu hänen puolestaan. Hän ei ole yksinomaan menestynyt yhdysvaltalaiskorkeakoulujen ylimmällä tasolla vaan on myös viettänyt kaksi vuotta NFL-organisaatiossa ja osoittanut pystyvänsä urheilemaan maailman parhaiden kanssa.  Eniten minua Andrew´ssa kiinnosti kuitenkin hänen luonteensa.

Varmasti monen mietteissä on sopeutuminen napapiirille Suomen pohjoisimman joukkueen olosuhteisiin I-divisioonassa. Bedwellillä ei ole epäilyjä Williamsonin motiiveista:

-Hän ymmärtää hyvin mihin on ryhtymässä ja tulee tänne juuri oikeista syistä. Andrew haluaa auttaa rakentamaan jenkkifutiskulttuuria seurassamme sekä Rovaniemellä.  Puolustuksemme tulee olemaa hyvissä käsissä ja Andrewsta tulee erinomainen lähettiläs Nordmenille ja koko lajille.

Lähde:  Nordmen

 

Lataa PDFTulosta