Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Paluu kansainvälisiin peleihin, Roosters kohtaa Ruotsin sarjan kakkosjoukkueen

Helsinki Roosters on sopinut Ruotsin pääsarjassa viime kaudella toiseksi sijoittuneen Stockholm Mean Machinesin kanssa pelattavasta kansainvälisestä ottelusta.  Ottelu tullaan pelaamaan Helsingin Velodromilla lauantaina 17. huhtikuuta klo 13.00.

Vuonna 1982 perustettu Mean Machines on Ruotsin vanhin ja menestynein seura. Sen palkintokaapissa on peräti 13 Ruotsin mestaruuspokaalia, joka on enemmän kuin yhdelläkään muulla ruotsalaisella joukkueella, joten luvassa on kahden oman maansa menestyneimmän jenkkifutis-seuran taisto. Ruotsalaisseuran ensimmäinen peli suomalaisjoukkuetta lienee vuodelta 1987,  jolloin Helsinki Whips vieraili voittoisasti Tukholman Danderydissä Mean Machinen vieraana.

Roosters ja Mean Machines ovat kohdanneet vuosien saatossa viisi kertaa ja edellisen kerran joukkueet kohtasivat NEFL-sarjan lohkovaiheessa 2019 jolloin jännittävän ottelun päätteeksi Roosters nappasi tiukan 21-19 kotivoiton. Aiemmasta viidestä kohtaamisesta Roosters on voittanut neljä ja Mean Machines yhden.

Klikkaa vaahteraliiga.fi sivulle ja lue koko juttu…

 

Lataa PDFTulosta