Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Roope Noronen jatkaa jenkkifutisliiton johdossa

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n vuosikokous on valinnut yksimielisesti Roope Norosen jatkamaan SAJL:n puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Noronen on toiminut lajiliiton puheenjohtaja vuodesta 2001 alkaen.

SAJL:n puheenjohtajuuden ohella Noronen on toiminut aiemmin mm. myös maailmanliitto IFAF:n puheenjohtajana, varapuheenjohtajana, turnauksista vastaavana johtajana sekä hallituksessa Euroopan liiton (EFAF) edustajana.

Noronen kertoo, että amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon lajiyhteisön kehittäminen on keskiössä myös seuraavalla kaksivuotiskaudella. Hän nostaa erityisesti esiin lippupallossa käynnistetyn olympiaprojektin:

-Olympiaprojektin eteenpäin vieminen on keskeisessä asemassa siinä, miten jenkkifutisliiton toiminnot näkyvät Suomessa tulevina vuosina.

Liittokokous valitsi yksimielisesti jatkokaudelle myös varapuheenjohtajana pitkään toimineen Mikko Vennon.  SAJL:n hallituksessa jatkavat lisäksi Veikko Lamminsalo, Essi Saastamoinen, Henri Kurki ja Otteliina Rantanen, jotka valittiin äänestyksen jälkeen jatkokausille.

SAJL:n vuosikokous järjestettiin 23.-24.11. Viking Linen M/S Gabriellalla.

 

 

 

 

Lataa PDFTulosta