Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Tulevaisuuden suomalaistähdet USA:n high school sarjoissa

Kaudella 2021 amerikkalaiset high school -sarjat ovat olleet normaalisti käynnissä. Suomalaisia pelaajia on esiintynyt perjantai-iltojen otteluissa yhdessätoista eri osavaltiossa peräti 16, joka on uusi ennätys. Osavaltion mestaruuksia on tähän mennessä tälle joukolle kertynyt kolme.

Class of 2022

 

 

 

 

 

 

 

 

OT Niklas Gattiker           FB Frans Saarelainen      DT Kaapo Kalliosaari       OLB/K Oskari Tapola

Hyökkäyksen linjamies Niklas Gattiker on pelannut Suomessa suhteellisen vähän, mutta USA:ssa sitäkin pidempään. Vaasalaislähtöinen nuori pelasi ensin kaksi kautta Rabun Gap Naccochee koulussa Georgiassa. Raamikas 190cm ptkä ja 134 kg keräsi tilastoihin mm. 16 pannukakkublokkia yhdessätoista ottelussa. 2019 kauden jälkeen Gattiger valittiin Western Conference All-Conferencen -joukkueeseen. Seniori-vuodeksi 2021 Gattiker vaihtoi maisemaa ja siirtyi North Carolinassa sijaitsevaan Asheville Schooliin, jossa päävalmentajana toimii NFL:ssä aikoinaan pelannut Shawn Bryson. Niklaksen pelipaikkoina ovat olleet oikean offensive tackle ja defensive tackle ja yliopistokentät kutsuvat melkoisella todennäköisyydellä. Gattiker Europe’s Eliten sivuilla 2020.

Pitkän linjan high school pelaaja on myös Frans Saarelainen.   Ensimmäinen vuosi 2019 meni peliajasta taistelemisessa Rabun Gap Naccocheessa. 2020 kaudella wide receiverin pelipaikka muuttui linebackerin, tight endin ja kickerin yhdistelmäksi. Hyvinkään Falconsin riveistä ponnistanut futari kirjautti viime kaudella kuudessa ottelussa 14 kiinniottoa ja eteni niillä 106 jaardia sekä viimeisteli yhden maalin. 193cm pitkä 102kg painava Saarelaisen tavaramerkki on peräänantamaton blokkaaminen, jota hän suorittaa fullbackin ja tight endin roolissa nyt seniorivuotenaan. 4.08 grade point average kertoo erinomaisesta opiskelumenestyksestä. Rabun Gapin avausottelu kaudella 2021 vs Christ School. Rabun Gap selvisi uudelleen play offseihin 8-3 recordilla, mutta hävisi 19.11.2021  Providence Day:lle 9-14.

Wasa Royalsin Kaapo Kalliosaari  pelaa nyt kolmatta vuotta Rabun Gapin joukkueessa. 190cm pitkä ja 115kg painava linjamies on pelannut molempiin suuntiin palloa. Seniorivuoden Kalliosaari pelaa numerolla 70 puolustuslinjassa. 2019 Kalliosaari pelasi 10 ottelua ja teki 6 taklausta. 2020 kaudella hän löytyy kahden ottelun tilastoista, joista jäi muistoksi säkitys, 1 TFL-taklaus ja 1 taklaus. Hyökkäyksen tilastoista löytyy 3 pannukakkublokkia, joissa Kalliosaari on blokannut vastustajan maahan asti jyräten.  Koulun jenkkifutisohjelmalle vuosi 2020 oli merkittävä, kun koulu nousi ykkössarjaan ja taisteli osavaltion mestaruudesta valmentaja Joe Sturdivantin johdolla häviten play off -ottelussa hävisi tiukasti 27-21 Charlotte Christianille. Kalliosaari on kunnostautunut myös yleisurheilun puolella kuulantyönnössä ja kiekonheitossa, jossa hän sijoittui pronssille 2021 Carolinas Athletic Association (CAA) Championship kisoissa.

Hyvinkään Falconsin Oskari Tapola kuuluu myös high school konkareiden joukkoon. Hän opiskelee ja urheilee kolmatta vuotta Thornton Academyssa. Yliopistopelaajan mittoihin kehittynyt (193cm, 104 kg) multipelaaja on pelannut koulussaan pelinrakentajaa, free safetya ja lopulta edustusjoukkueessa ulompaa tukimiestä.  Saco, Mainessa sijaitsevassa yksityiskoulussa on pitkät perinteet ja syksyn ottelut ovat sujuneet mallikkaasti viiden voiton myötä. Tapola on kunnostautunut aloitusmiehistö tukimiehenä sekä potkaisijana. Hän on potkinut yli 20 lisäpistettä onnistuneesti maalihaarukasta sisään. Golden Trojans voitti lopulta Mainen High Schoolin Class A-sarjan. Kausi oli joukkueelta täydellinen, sillä joukkue voitti kaikki yksitoista otteluaan. Oskari pelasi joukkueessa aloittavana tukimiehenä, sekä toimi lisäksi potkaisijana. Finaalissa pisteitä potkujen seurauksena kertyi 6 kappaletta.

 

 

 

 

 

 

 

 

TE/OLB Aaro Tuovinen     K/P Mika Montonen      DE/TE Jalmari ”Jay” Paasonen   DL Daniel Malone

Oulusta kotoisin oleva  Aaro Tuovinen palasi seniorivuodeksi Floridaan. Vaahteraliigassa pari viimeistä kautta Wasa Royalsin laitahyökkääjänä pelannut Tuovinen jatkoi high school uraansa North Broward Prep Schoolissa.  Joukkueen lopputulos oli 3-6 voittosarakkeella, mutta vahvan jääkiekkotaustan omaava Tuovinen pelasi outside linebackerinä todella mallikkaasti. Kausi oli 190cm pitkälle Tuoviselle produktiivinen,  sillä hän teki isoja pelejä sarjassaan mm. kaksi maalia syötönkatkoista, joista toinen oli 75 jaardin mittainen.  Tähän voidaan lisätä tukku säkityksiä, TFL-taklauksia ja fumblen peittoja. Hänet valittiin high school portaali Max Preppsin Defensive Player of The Game -pelaajaksi ottelussa Coral Springs Charteria vastaan. Tuovisen kova liike alakentälle ja varmat taklaukset ovat hienoa katseltavaa.

High school rintaman kova potkaisijanimi Mika Montonen. Dallasissa syntynyt pelaaja on asunut pitkään Yhdysvalloissa. Class of 2022 junior-vuoden pelaaja on potkinut Blue Valley West high schoolin takalinjoilla aloituspotkuja, kenttäpotkumaaleja kuin lentopotkuja. Overland Park Kansasissa sijaitseva 5A kokoluokan high school  High school soccerin kautta jenkkifutiksen pariin tullut lefty on Kansasin osavaltiossa huomattu potkaisija ja hän on vieraillut useilla eri potkuakatemioiden leireillä.  Montosella on Suomen kansalaisuus ja hän käväisi heinäkuussa 2021 Suomessa ja harjoitteli mm. Aleksi Pulkkisen kanssa. College-stipendiä kärkkyvä potkaisijalahjakkuus on saanut  SAT-kokeesta erinomaisen tuloksen 1380 ja keskiarvo on myös kovaa luokkaa GPA 4.71/4.00.  Kesän 2021 aikana hän ehti vierailla  mm. SMU:n, Wisconsinin, Columbian  yliopistoissa paikan päällä sekä virtuaalisesti hän teki viitisen visiittiä.
Mikan joukkue Blue Valley West voitti  Regional Championshipin ja joukkue eteni Kansasin osavaltion 6A koulujen finaaliin, jossa Montosen Jaguars hävisi Blue Valley North West Huskiesille 7-35.  Blue Valleys Westin record 8-5. Playoffs tilastot: FG 1/2, XP 15/15, TB 5 sekä kick offin haltuunotto. 

Toinen amerikkalaistunut suomalaispelaaja on  Jalmari Paasonen. Defensive tackle valmistuu 2022 New Jerseyn New Summit high schoolista. Jay kunnostautui 2018 voittamalla essee kilpailun tittelillä Hilltoppers Heroics:From Finland to Football. Isoveljensä Olli Paasosen (Tufts University) tavoin Jalmari ”Jay” Paasonen omaa hyvät raamit (191cm, 97kg) pelaamiseen myös yliopistotasolla. Jayn joukkue Hilltoppers selvisi myös New Jerseyn osavaltion play offseihin, mutta hävisi West Morris Centralille 56-31. Record 5-5.

Daniel Malone pelasi Suomessa Helsinki Wolverinesin riveissä. 188cm pitkä ja 115kg painava  defensive end lopettelee high school uraansa Manassas,Virginiassa. Malonella käynnistyy kolmas vuosi. Hän on kunnostautunut myös painin saralla.

Class of 2023

Olaus Alinen vieraili Alabaman yliopistossa 23.11.2021 ja tapasi legendaarisen päävalmentaja Nick Sabanin. College tutustumiset jatkuvat Floridan, USC:n, Stanfordin, Oregonin and Penn Staten yliopistoihin.

Yksi Euroopan eniten värvättyjä jenkkifutispelaajia on Olaus Alinen. 2021 yliopistojen kesäleirien (mm. Under Armour’s Elite Underclassman, Nick Saban Football Camp, Kennesaw State I),  jälkeen Alisen stipenditarjoukset pomppasivat peräti 25 offeriin. Tulevan syksyn aikana Olaus on päässyt dominoiviin tositoimiin Windsor, Connecticutiin Windsorin Loomis Chaffeen joukkueessa. Alisen koko (200cm, 138 kg) ja liikunnalliset taidot on huomattu eri osissa Yhdysvaltoja.  Amerikkalaiset yliopistot suorastaan kilpailevat siitä, kuka saa hänet riveihinsä. Jo 32 kovatasoista yliopistoa on tarjonnut hänelle kaiken kattavaa urheilustipendiä. Tuorein analyysi Alisesta on miellyttävää luettavaa. Syksy Loomis Chaffeessa oli juuri sitä mitä häneltä odotettiin. Olaus pannukakku blokkasi vastustajia ja piti heitoissa pitkillä käsivarsillaan ja hyvällä asennolla puolustajat kaukana pelinrakentajasta. Koulu voitti ensimmäisen Bowl ottelunsa koskaan ja kukisti 21-3  Milton Academy (MA) Todd Marble Bowlissa. Olaus Alinen on nyt osavaltiomestari New England Nepsac Champion.

 

 

 

 

 

 

 

RB/LB Benjamin Varvas, WR Anssi Ruohonen ja OLB Jerry Landen

Turku Trojansin riveistä ja voimanostopiireissä tunnettu keskushyökkääjä Benjamin Varvas pelasi toisen kauden Texasin Brook Hillissä. Varvas vakiinnutti paikkansa Brook Hill High Schoolin joukkueissa keskushyökkääjänä sekä tukimiehenä. ”Benkku” tunkeutui viime kaudella peliesitystensä kautta koulun edustusjoukkueen varsity teamiin. Suomalainen voimanpesä on vakiinnuttanut peliaikansa joukkueessa.  Hilltoppers eteni 6-4 recordilla aina play off -otteluihin saakka, mutta koki kirvelevän tappion Grapevine Faith Christianille 14-7.

Helsinki Roostersin kasvatti Anssi Ruohonen aloitti high school football urakkansa Wyoming Seminary College Prep Schoolissa. Koulu sijaitsee nimestään huolimatta Pennsylvanian Kingstonissa. 188 cm pitkä ja 80 kg painava Ruohonen oli viime kaudella Roostersin kantavia voimia laitahyökkääjän roolissa. WSCP:n riveissä Ruohonen pelasi myös laitahyökkääjänä numerolla 82. Koulun voittosaldo oli 5-4 ja viimeisessä ottelussa Blue Knights hävisi konfrenssiottelun Hun Raidersille 0-50.

Nuorten maajoukkueiden laitahyökkääjäkaluston vakionimi Jerry Landen Jyväskylästä aloittaa Brook Hill School, Texasissa. Koulussa on pelannut aiempina vuosia useita suomalaisia kuten Vaahteraliigassa pelaavat Jere Saranpää. Varsity joukkueen kausi päättyi 6-4 recordiin ja häviöön play off ottelussa 21-14 Grapewine Faith Christiania vastaan 12. marraskuuta. #35 Landen pelasi varsity joukkueessa kaikki ottelut. Puolustuksessa Landen vaihteli eri pelipaikoilla ja viimeisessä ottelussa hän teki säkityksen sekä eniten taklauksia joukkueesta. Jerry on ollut myös vakionimi erikoispelijoukkueiden kokoonpanossa. Urheilu jatkuu soccerin merkeissä kevätkauden.

Class of 2024

 

 

 

 

 

 

 

 

LB/RB Lassi Pajarinen, RB/LB Oliver Vesiluoma, S Juho Pihlajamäki ja OT Viktor Asklöf

Suomen tämän hetken johtavan jenkkifutissuvun Pajaristen veljeksistä nuorimmainen Lassi Pajarinen ottaa mittaa jenkkipojista Floridan Orlandossa sijaitsevassa Boone high schoolissa. Lassi Pajarisen monipuolinen taitopelitausta antaa mahdollisuuksia monelle eri pelipaikalle. Boone Braves on pärjännyt ja koulusta lähtee yliopistoon mm. Florida Stateen pelaajia. Junior varsity joukkueessa Lassi Pajarinen on pelannut fullbackia ja linebackeria. Ensimmäinen kosketus pallonkantoon sai aikaan saman tien 60 jaardin maalin. Boonen varsity joukkueessa Pajarinen on löytänyt ulomman tukimiehen tontin, jossa kausi on sujunut hienosti. Pajarinen kirjautti kahdeksan taklauksen keskiarvolla yhteensä 63 taklausta, 2 säkitystä ja 3 fumblea.  Lassi kantoi varsity joukkueessa kaksi kertaa palloa, joilla eteni muhkeat 70 jaardia. Friday night footballia livenä.

Wasa Royalsin 17-vuotias tukimies/keskushyökkääjä Oliver Vesiluoma aloitti vaihto-oppilasvuotensa St. Charles North high schoolissa. St. Charles sijaitsee tunnin matkan päässä Chicagosta. DuKane Confrencessa pelaava North Stars on ison kokoluokan 7A perinteikäs jalkapallokoulu. St. Charles Eastia vastaan Vesiluoma pääsi tositoimeen pallonkantamisessa ja kävi vetäisemässä 11 jaardin juoksun. North Starsin kohtaloksi muodostui kauden lopussa häviö Batavialle jatkoajalla 36-29. Joukkueen voittosaldoksi jäi 4-5.

Juho Pihlajamäki Roostersista on vaihto-oppilaana Foxcroft Academy, Mainessa. Hän on pelannut safetya pääasiassa junior varsity joukkueessa. Juhon valinta jalkapallo-ohjelman suhteen oli varsin mainio, sillä hänen joukkueensa Ponies voitti loppuottelussa 19-16  Winthropin ja 2021 Class D State mestaruuden. Foxcroftin kausi oli täydellinen 11-0 . Foxcroftin semifinaali Oak Hillia vastaan.

Isokokoinen Roostersin vasen tackle Viktor Asklöf on yksi lupaavimpia nuoria hyökkäyslinjamiehiä. 194cm ja 127kg painava kirkkonummelainen siirtyi kesän jälkeen kovatasoiseen 5A Veterans Memorial High School, San Antonio Texasissa. Joukkue voitti otteluistaan kaudella kuusi ja hävisi viidesti. Play off -ottelussa Patriots kohtasi Weiss high schoolin ja hävisi 63-28. Viktor aloitti kautensa joukkueen junior varsity joukkueessa tacklena.

 

 

Lataa PDFTulosta