Kun me valmistauduttiin lippupallon toiseen turnaukseen Oulussa, aloitti Force kautensa Detroitissa. Sunnuntain ensimmäinen teko oli avata Facebook ja wow, 0-70 teurastuksella käynnistyi hallitsevan mestarin kesä. Pelit jatkuvat heti seuraavana viikonloppuna, kun Indy Crash matkustaa Chicagoon. Viime vuonna Force murskasi molemmat ”paikallisvastustajat” yli 60 pisteellä. Detroitia vastaan voimasuhteet eivät olleet muuttuneet, saa nähdä mitä on tapahtunut Indianapolisissa… Pientä fiilistelyä:

Kolmannessa matsissa onkin jo vähän suomalaista forcea sivurajalla. Sitä odotellessa flägin SM-finaaliturnaus Helsingissä. Tavoitteena luonnollisesti mestaruus! 

Huhhuh, aika menee järjettömän nopeasti. Tästä päivästä tasan kuukauden päästä, eli pitkäperjantaina, starttaa kauan odotettu reissu rapakon taakse! Aika huikea alku on meidän matkalla, tavataan nimittäin muu joukkue perjantaina Washingtonissa. Lauantaina 19.4. onkin meidän ensimmäinen peli, vastassa huippujoukkue DC Divas, joka selviytyi viime vuonna pudotuspelien toiselle kierrokselle. Missataan siis ainoastaan kaksi peliä, paljon vähemmän kuin aluksi pelättiin. Ensimmäinen matsi voi mennä seuraillessa, yhtään treeniä ei ehditä jengin kanssa vetää. Onneksi edessä on lähes neljä kuukautta futista, jos tavoitteet täyttyy ja finaaliin selviydytään…

Matkavalmistelut on ainakin toistaiseksi mennyt suunnitelmien mukaan, myös viisuminhaku. Okei, pieniä mutkia oli matkassa (Paulan haastattelupäivänä järjestelmä meni pimeäksi ja Paula joutui palaamaan seuraavana päivänä konsulaattiin), mutta lopulta molempien passin välissä kiiltelee uunituore visa, aika pitkäksi aikaa!

Ennen lähtöä ehditään vielä pelaamaan 5 vs 5 -lippupallon SM-sarjan turnaukset GS:n kanssa. Kevättä ehdittiin fiilistellä flägitreeneissä, mutta mitäs sitten tapahtuikaan… No, Chicagossa taitaa olla sama meininki!

Practice field before and after… Tää on väärä suunta!

Tämä loma on ollut monella tapaa erilainen kuin tavallinen ulkomaanmatka. Nähtävyyksien kiertelystä ei ole tarvinnut ottaa stressiä, tuleehan meillä olemaan koko kesä aikaa. Samaa toteutimme myös viimeisenä Chicago-päivänä, kun rauhallisen puntin ja kotilounastelun jälkeen suuntasimme hetkeksi downtowniin. Pieni pakkanen ja järkyttävä tuuli ei suorastaan lisännyt intoa, joten Michigan Avenuesta käveltiin vain pieni pätkä, välillä pysähdellen kauppoihin lämmittelemään. Macy’siltä löytyi mukavat alennukset, joten viimeisiä ostoksia tehtiin sieltä ennen United Centeriin siirtymistä. 

Kylmä näkymä Michican Avenuelta

Bullsin korispeli oli mulle yksi matkan odotetuimpia juttuja, ja vaikka meininki olikin jenkkityyliin huikea, jäi pelistä vähän valju maku. Kertonee paljon, että suurin kannustus oli silloin, kun jumbotronilla Dunkin Donutin sarjakuvamaiset tuotteet kiersivät rataa, ja mikäli omassa lapussa oli kyseisen tuotteen kuva, sai sen ilmaiseksi. Juuust… Toki mieleen jäi myös aikalisä- ja puoliaikaohjelmat sekä muutama Bullsin entinen ja nykyinen superstara. T-paitoja ammuttiin ja heiteltiin katsomoon aika reippaasti, mutta katonrajaan niitä ei eksynyt…

Bulls vs Nuggets piippuhyllyltä

Kotiinlähtöpäivä alkoi pakkailulla ja suunnitelmien mukaan visiitillä Cheetahille. Suuntasin sisäpyöräilemään ihan mielenkiinnosta, tavoitteena saada vähän liikettä ennen pitkää lentoa. Tunti oli melko ”iisi” jenkkien mittakaavassa. Pientä nostatusta ja huudatusta toki oli, mutta pahempaa oli ”koreografiat” joissa otteita vaihdettiin parin sekunnin välein ja juuri koskaan ei pyöritetty musiikin tempoon… Melko kaameat pyörät ilman tsygäkenkiä ei suorastaan lisännyt mielekkyyttä… No mutta, kaiken kaikkiaan ihan ok fiilis jäi, musat oli  hyviä! 😀

Pakkailut sujui molemmilta odotusten mukaan. Oman kassin paino taisi tuplaantua, ja Paulallakin oli ongelmia saada reppu kiinni. Vielä oli edessä pikavisiitti Outlet Mallille jossa kävin vaihtamassa kaksi vasemman jalan kenkää pariksi, sekä lounas ihan huikeassa dineryssä, josta tuli mieleen jenkkileffat. Dawn ja Jaime vei meidät lentokentälle, ja olikin aika sanoa moikat ennen kesää. Meillä oli kyllä ihan mielettömät hostaajat, kiittää ei voi tarpeeksi. Edessä oli paluumatka, joka ei varmasti ole yhtä helppo kuin tullessa. Onneksi kone oli puolityhjä, joten penkkejä pystyi valtaamaan useamman.

Tilaa on, thumbs up!

Tästä jatketaan treenaillen kohti kesää. Ehkäpä jokunen kirjoitus ilmestyy ennen lähtöä, mutta tiivis raportointi päättyy tähän. Kukapa sitä jaksais paikallisia kuulumisia lueskella… Joten palataan asiaan kun kerrottavaa on! Force, Family, Finish!

Torstai 20.2.2014

Tänään piti käydä pikaisesti nähtävyyksillä ennen illan Girls in the Game– juhlaillallista, mutta vettä tuli niin isolla syötöllä, että päätettiin tyytyä vain punttikseen ja palata märillä sukilla takas majapaikalle.

Mainio katti Gipsy (eli romani).

Onneksi meillä oli iltaa varten mekot, kengät, laukut ja takit valmiina, että saatiin rauhassa valmistautua. Käytin tän ajan leikkien Gipsyn kanssa ja piirtäen miehityspohjia paperille, jotta voin piirrellä Dawnin kanssa myöhemmin pelejä läpi. Hyökkäyksen valkun periaate on ”learn by doing” eli varsinaisesti pelikirjaa ei ole, mutta hän lupasi kuitenkin lähettää sen, mitä on, ja tsempata vähän lisääkin. Puolustuksen coachilla onneksi on valmiina materiaalia, joiden avulla voi etänäkin opettaa.

Jep. Mekoissa.

Neljän aikaan istuuduin Hiussalonki Kellun tuoliin, jossa saisin hiukset pois naamalta, mutta edes vähän eri tavalla kuin normaalisti kypärän alle. Alle 10 minuuttia ja hiukset oli done. Kiitos loistavalle kampaajalle. Sit enää kaameet kiristävät sukkahousut jalkaan, mekko päälle ja menoks. Korkkarit on muuten hemmetin kivat kävellä :/ Ai niin, ripsivärikin oli ostettu Air Berlinin laskuun eli all set.

Jaime ja Kellu kuohuviinillä.

Illallinen oli paikallisessa Marriott- hotellissa Girls in the game– organisaation järjestämänä. Organisaatio on voittoa tuottamaton yhtiö, jonka tarkoitus on lisätä chicagolaisten tyttöjen liikuntamahollisuuksia ja vahvistaa heidän itsetuntoa urheilun avulla. Chicagossa on tuhansia tyttöjä, joilla ei ole mahdollisuutta urheilla, koska varallisuus ei anna myöden. Organisaatio järjestää tytöille urheilutapahtumia ympäri vuoden ja mm. Forcen pelaajat ovat olleet niissä mukana. Illallisen tarkoituksena oli kerätä varoja organisaatiolle. Forcen suuri tukija, Dave, oli ostanut kahdelle pöydälliselle illallisen ja meille oli suuri kunnia päästä mukaan. Lisäksi tilaisuudessa sai ostaa eri urheilijoiden henkilökohtaisia tervehdyksiä (esim. voice mail:eja), joista tuotot menivät luonnollisesti tyttöjen hyväksi.

Forcen joukkueväkeä.

Parkkihallissa oli helppo paikallistaa auton sijainti.

Tami ja Kellu alkusalaatilla.

Vieraita oli tuhat eli näissä on ollu näpertämistä.

Illalliselta suhattiin pikasesti kotiin vaihtaan farkut jalkaan ja suunnattiin Sami Grisafen keikalle. Sami on meidän tuleva pelinrakentaja ja oli mukava tutustua häneen paremmin. Puhuttiin siitä, että musiikissa ja urheilussa on paljon samaa. Ne yhdistää ihmisiä erilaisista taustoista ja ajatuksista huolimatta 🙂

Melkoiset äänet Samilla ja hänen parhaalla ystävällään.

Torstai 19.2.2014

Päivä valkeni Chicagossa aurinkoisena. Suuntasimme jälleen junalla downtowniin tsekkaamaan muutamia nähtävyyksiä. Lunta on vielä aika paljon, mutta kevät on tännekin tulossa! Alla räpsyjä:

Junalta ulos ja The Chicago Theatren kuuluisa kyltti

Ihmeteltävää riittää Millenium Parkin reunalla

Cloud Gate, eli the Bean. Myöhemmin googlattiin mikä ja miksi.

Millenium Parkin luistinrata (ja Paula venyttelee)

Pulmusten suihkulähde, vähän surkeena näin talvella

Muutaman tunti riitti tällä kertaa, koska illan treeneihin piti päästä hyvin levänneenä. Kotona kokkailtiin makaronilaatikkoa esimerkkinä suomalaisesta ruuasta, ja se tuntuikin maistuvan kohtuullisen hyvin! Tunnelma oli odottava, molemmat viritteli omia kamppeitaan jotka vihdoin oli saatu takaisin Berliinistä. Ennen seiskaa suuntasimme Evanstoniin, samaan paikkaan, jossa treenit pidettiin edellisenä lauantaina. Olimme onneksi ajoissa paikalla, koska vanhat ja väsyneet suomalaiset kaipasivat lämpöä lihaksiin ennen varsinaisten treenien alkua.

Treenit starttasivat tutuilla alkulämmöillä. Jo viime kerrasta muistin, että käsiä taputeltiin yhteen lähes joka välissä. Niin ja tietysti laskettiin ääneen. Lämmittelyt piti sisällään polvennosto- ja kantapakaraanjuoksua, kevyitä ja napakampia vetoja, vartalonkiertoja ja niskalämppää. Hyyyvin erilaista kuin mihin itse on tottunut viimeisten vuosien aikana. Täytyy myöntää että oma mieli on aika kaavoihin kangistunut alkulämmittelyn suhteen, voisi olla hyvä opetella uusiakin tapoja…

Pallottelusession jälkeen oli vuorossa noin tunnin Team-osio. Tällä kertaa Paula veti Free safetyn paikkaa ja minä pääasiassa Outside LB:ta tai rushaavaa endiä. Ilmeisesti Linebackereista pulaa, koska alustavien kaavailujen mukaan molemmat varautuvat sitä pelaamaan (Paula myös FS:ää ja WR:ää). Sehän sopii! Täytyy myöntää, että pieniä haasteita tulee olemaan OLB-pelaamisen ja etenkin ulkopuolen kanssa – viimeiset vuodet on ollut mukava rynniä keskelle, vaihtelevalla menestyksellä toki… OLB:nä tulee mukaan myös heittopuolustus ihan eri tavalla, joten innolla odotan sitä täällä, koska palloa pistetään ilmaan enemmän kuin Suomessa. Myös Paula mainitsi haasteena FS:n paikalta lukea ensin rauhassa heittoa, joten ajatusmaailmaa täytyy muuttaa aikalailla!

Annoin puhelimen sivurajalle jotta saisimme kuvia tänne blogiin. Valittevasti iPhone ei ole mikään järkkärikamera, joten nämä räpsyt on aikamoisia suttuja…

Coach Lew ja treenien aloitus

Catch by Paula

Catch by Kellu

Paula.. Hmm…

Tiimiä

Bad ass linebacker taisi tyriä…

HC, DC, Finns ja taustoilla myös Sofie Norjasta!

Treenien jälkeen oli tosi hyvä, mutta haikea fiilis. Saimme paljon kehuja ja kiitoksia, että tulimme mukaan joukkueeseen, mutta just nyt muutaman kuukauden breikki tuntuu niin pitkältä ajalta. Tiedän, että Suomessa saadaan ihan loistavaa koutsausta GS:n treeneissä, henkilökohtaiset taidot kehittyy ihan varmasti. Kuitenkin olisi niin paljon helpompaa päästä sisään systeemiin kunnolla ennen kauden alkua. Molemmat koordinaattorit lupasivat pitää yhteyttä ja lähettää opiskeltavaa. Onneksi edessä on pitkä kesä, vaikka ihan ensimmäiset pelit huhtikuussa missataankin.

Treenien jälkeen suuntasimme läheiseen sporttibaariin wingseille. Paikalla oli jonkin verran läheisen Northwestern -yliopiston porukkaa, ja ravintola on myös Forcen pelaajien kantapaikkoja kauden aikana. Vaikkei Chicagosta kuulemma löydy jenkkien mittakaavalla tarpeeksi hyviä siipiä, oli n. 15 kastikkeen valikoima enemmän kuin riittävä suomalaisille. Kaikki on täällä isompaa, myös siivet (ja osa luuttomia, wohoo!), jäi osa allekirjoittaneelta syömättä. Erikoismaininta friteeratuille suolakurkuille, jotka pääsi molempien suosikkilistalle. Ruokailun jälkeen jäähyväiset muutamille pelaajille, ja väsyneenä kotia kohti.

Lisää elämyksiä luvassa huomenna, kun saamme kunnian edustaa Forcea yhdessä muutaman muun pelaajan kanssa Girls in the Game -gaalassa. Tapahtuma tullaan järjestämään ilmeisen hienossa hotellissa, ja eräs iso tukija hankki joukkueelle oman pöydän. Mekot saatiin lainaan, joten huomenna onkin luvassa hieman erilaista valmistautumista… Wow!

Tiistai 18.2.2014

Lucky day! Matkatavarat odotti olohuoneessa aamulla. Tavallaan kivaa, mutta toisaalta se myös tarkoitti sitä, että enää ei ole asiaa outletteihin. Pitkän aamupalan jälkeen oli aika suunnata läheiselle Cheetah gymille. Pieni yllätys kuitenkin paljastui treenikenkiä pakatessa. Uudet Nike Freet oli lähdössä kokeiluun, mutta jostain syystä laatikosta löytyi kaksi vasemman jalan kenkää. Joo-o, se on mun parempi jalka, mutta kuitenkin… Mitä me tästä opimme: sovita aina molemmat kengät. Joten one more time Outlet Mall!

Cheetah gym osottautui hyväksi saliksi, meidän tarpeille jopa vähän liiankin. Paula luonnehti paikkaa paikalliseksi Elixiaksi. Fasiliteetit löytyi kolmesta kerroksesta ja CrossFit -buumi näkyi jollain tavalla salin varustelussa, vaikkakin esim. painonnostopaikkoja oli tarjolla nihkeästi. Ne ilmaislipukkeet unohtui, joten diilinä 49$:n viikkopassi oli ihan ok.

First time ever: salikuvia. Ja juu, Kellu nostaa kyynärpäitä ens kerralla ylös niin ei kolahda naamalleen…

Itse treenin tavoitteena oli vähän herätellä treenitauon jälkeen, vältellen lihaskipuja ja övereitä. Kun huono happi saatiin selätettyä, tuli rinnalleveto (+työntö) -treenistä ihan kohtuullinen. 15kg:n tanko oli aika jees, ja täällä rapakon takana sai niitä kymppejä latoa tankoon ihan urakalla… Vaffa olo! Steam room ei suomalaisia saunan ystäviä miellyttänyt, mutta tuoreista mansikoista tehty proteiinismoothie sen sijaan sai täydet pisteet.

Lunta riittää vielä eilisen myrksyn jäljiltä, mutta teiden suolaus ja aurinko on sulattanut kävelyteitä lähihoodeilla.

Aurinkoisen kelin kunniaksi oli aika suunnata downtowniin. Chicagon raiteet kuljettaa mukavasti, ja n. 20min kuluttua löysimme itsemme ytimestä. Starbucksin kahvin ja ilmaisen wifin (eli google mapsin) jälkeen ihmettelemään Willis Toweria katutasosta. Paulan kommentti pilvenpirtäjien keskellä: ”Toihan on samankorkunen kuin Näsinneula!” Myöhemmin googletettiin että metrejä on 442, eli n. 300 enemmän kuin Tampereella, ja kesän suunnittelmiin kuuluukin ehdottomasti vierailu USA:n korkeimmalla näköalatasanteella.

Willis-tower siellä takana, turistien oli pakko saada jonkinmoinen räpsy albumiin!

Muutaman tunnin kiertelyn aikana ymmärsimme Chicagon lempinimen ”The Windy City”. Korkeiden talojen välissä puhalsi järveltä aika kipakka tuuli, joten silloin tällöin poikkesimme lämmittelemään mm. Macy’sille. Isoimman ”wow”:n aiheutti suurehko Footlocker, josta oli vaikeuksia selviytyä ilman ostoksia. Näyttäisi siltä että neonvärit ja yleensäkin värikkyys on in, ja sehän lämmittää mieltä. En malta odottaa kesää… Paulalle taisi jäädä mieleen sekatavarakauppa, jonka valikoimiin kuului sipsien, limujen ja kosmetiikan lisäksi mm. kyynärsauvat ja wc-pöntön kannet. Klo 19 jatkoimme jo vähän väsyneenä pizzalle sporttipubiin Dawnin ja Jaimen kavereiden kanssa ja sieltä ajoissa nukkumaan. Kotikadulla pääsimme todistamaan taskuparkkeerauksen vaikeuden lumeen tottumattomille Chicagolaisille… Lumivallit pakottivat painamaan kaasua niin raskaalla jalalla, että takana olevan auton sijainti muuttui noin metrin. Mutta ei hätää, vain kahden auton rekisterikilvet vääntyivät. 

Huomiselle toivon jotain muuta kuin lumimyrskyä, sillä luvassa olisi treenit, joissa pitäisi päästä näyttämään omaa osaamista. Onneksi suurin jännitys on jo ohi, ja nyt odotuksena onkin päästä tutustumaan tarkemmin systeemiin. Puolustuksen koordinaattori vaikuttaa järjestelmälliseltä kaverilta, jolta saa varmasti paljon eväitä pelaamiseen. Coach Lew oli Forcen päävalmentajan ohella mukana johdattamassa Team USA:n ylivoimaiseen maailmanmestaruuteen, joten valmennuksen pitäisi olla ihan naisjefun huipulta! 

Maanantai 17.2.2014

Laukut pitäis tulla tänään, hienoa. Omat harttarit treeneissä on aika arvokkaat. Lainaharttarit on vähä sama ku vetäisit puolimaratonin kaverin liian isoilla tai pienillä kengillä.

Aamu alkoi kuitenkin catwalkilla. Meidät on kutsuttu hyväntekeväisyysillalliselle Forcen muutaman pelaajan kanssa. Joukkueenjohtaja kysyi, onko meillä farkut mukana. Ilokseni vastasin myöntävästi, kunnes illalla selvisi, että hän oli kysynyt, onko meillä mukana ”anything else than jeans”. Onneksi meidän majoittajilla oli pieneksi jääneitä mekkoja, joita me sit soviteltiin aamulla. Mekot istu ekalla yrittämällä, tänk kaad. Korkkarit löyty myös vaatekaapista. Elinan on ehkä PAKKO ostaa uudet..

Kello alko käymään 11, eikä laukkuja kuulu. Me siis ollaan jumissa kotona, että kuski saa ne tuotua. Soitettiin 13 aikaan yhtiöön ja paikallinen Sui Hing ilmoitti, että laukut on tullissa ja anto toisen nron, josta voisi asiaa tiedustella. Sieltä toisesta ei vastattu ja soitin Sui Hingille takas viiden yrityksen jälkeen. Neiti puhu niin voimakkaalla kiina-aksentilla, että vaikka kuinka tsemppasin, en päässyt puusta pitkälle. Kyselin kovasti siitä tullista, sillä laukussanihan oli noin 0,5l valkosta jauhoo tupperware-purkissa ja biojätepussissa. Snadisti alko epäilyttään, että mun protskujauheet oli aiheuttanu huumekoiran pillastumisen kentällä. Kamat ei kuiteskaa ollu ilmeisesti tullissa, vaan terminaalissa ja työntekijä siellä ei Sui Hingin mukaan varmasti kuule soittojani melun takia.

Näin sohvaa pidetään paikallaan Chicagossa.

Kello alkoi käymään 15 ja edelleen pidettiin sohvaa pystyssä. Jaime onneks sai terminaalityöntekijän kiinni ja laukut tulisivat huomenna. Jaha!! Ja samaan aikaan viesti Dawnilta, että treenit peruttu sään takia. Ihan meidän päivä tää maanantai!! Treenit olis ollu SISÄLLÄ, mut jengi ei täällä pysty kesärenkaillaan liikkuun. Suositus on, ettei lähe liikkeelle, jos ei ole jo tien päällä.

Suomi-tyttöjä ei kyllä yks lumisade haittaa, ei muuta kuin liikkeelle.

The next best thing, mitä voi Chicagossa tehdä urheilun lisäks, on shopata urkkakamoja edelleen Air Berlinin piikkiin. Lähettiin siis outlet mallille, kun tämä meille suotiin. Rämmittiin lumessa noin 2km juna-asemalle. Vaihdon kanssa matka kesti reilun tunnin. Loppupäässä vielä shuttle-bussiin ja edessä avautu tyhjä ostari. Ihmiset istu ruuhkissa, koska tiet oli täynnä lunta, kun yhtäkään aura-autoa ei ole helpottamassa.

Meitä hymyilytti, muita ei..

Heaven! Ei ryysistä, ei jonoja.

Ostarilta hankittiin kolmannen laukuttoman päivän ”vain tarpeelliset” kamat. Oltiin ihan väsyneitä, ku matkattiin takas se reilu tunti. Illalla googlasin vielä salivaihtoehdot kodin läheltä, koska oheistreenistä ei ole hyvä laistaa. Vaihtoehtoja oli kolme, mut Free trial pass voitti ja aamulla matka suuntautuu kohti lähikaupan vieressä olevaa Cheetah gym:iä.