Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

SAJL ja FCAA sopivat korkeakoulusarjan organisoinnista kaudelle 2025

Korkeakoulujen jääkiekkosarjaan kaudella 2024 pyörittänyt FCAA ja Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto SAJL aloittavat merkittävän yhteistyön jenkkifutiksen parissa korkeakoulu-urheilun kehittämiseksi. FCAA American Football -sarja alkaa ensi keväänä ja se huipentuu finaaliturnaukseen myöhemmin kevään aikana.

Kesällä 2023 Suomeen perustettiin uusi jääkiekon korkeakoulusarja FCAA. Ensimmäinen kausi sarjassa oli huippumenestys: 25 joukkuetta, 21 sekasarjassa ja 4 naisten sarjassa, useamman kerran yli 1000 hengen yleisöjä sekä runkosarjan huipentanut lopputurnaus monikameratuotantoineen ja Ruutu+ -lähetyksineen Vaasassa huhtikuussa.

Loistava ensimmäinen kausi herätti kiinnostusta sarjan ympärillä entisestään ja kaudella 2024-25 mukana sekasarjassa on jo kaikkiaan 26 joukkuetta, 12:n eri kaupungin korkeakouluista. Sosiaalisessa mediassa suurta suosiota  saavuttanut ja vastikään Helsingin kaupungin sekä OLL:n toimesta Vuoden Liekehtijä 2024 -palkinnolla palkittu urheilusarja onkin nyt hurjassa nosteessa ja tänään sarja laajenee uuden urheilulajin pariin.

FCAA laajenee nyt amerikkalaiseen jalkapalloon

Amerikkalainen jalkapallo seuraa jääkiekkoa toisena lajina korkeakoulusarja FCAA:ssa. Kaksitoista vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran korkeakoulu-urheilussa puolustettiin Suomen mestaruutta amerikkalaisessa jalkapallossa ja nyt on alkamassa täysin uusi aikakausi, kun FCAA ja Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto SAJL aloittavat laajan yhteistyön jenkkifutiksen korkeakoulu-urheilun kehittämiseksi. FCAA American Football -sarja alkaa ensi keväänä ja se huipentuu finaaliturnaukseen myöhemmin keväällä.

SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen uskoo, että yhteistyö uusia harrastajia lajin pariin

– Urheilussa yhdessä tekeminen tuo menestystä. Lajiliittona on ilo olla mukana FCAA:n kanssa kehittämässä liikkuvampaa ja urheilullisempaa korkeakoulukulttuuria amerikkalaisen jalkapallon kautta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana korkeakoulusarjamme on onnistunut vakiinnuttamaan olemassaolonsa Suomessa.  Nyt sovittu yhteistyö FCAA:n kanssa antaa toiminnalla mahdollisuuden saada lisänäkyvyyttä ja kasvaa. Korkeakoulusarja on aiemminkin tuonut uusia harrastajia jenkkifutisseuroihin eri puolilla Suomea. Toimimalla yhteistyössä FCAA:n kanssa voidaan osaltaan kasvattaa lajin harrastajamääriä nykyisestä 3000 lisenssistä ylöspäin

Myös FCAA:n toimitusjohtaja Kami Kortelainen iloitsee tulevasta yhteistyöstä.

-Viimeinen puolitoista vuotta on ollut korkeakoulu-urheilun saralla menestys. Vaikka FCAA:ssa on pelattu tähän asti vain jääkiekkoa, voimme varmasti käsi sydämellä sanoa, että suomalainen korkeakoulu-urheilu on juuri nyt puhutumpaa, kuin koskaan aiemmin. Amerikkalaisen jalkapallon mukaan tulo on jälleen yksi merkittävä askel lähemmäs sitä liikkuvampaa ja urheilullisempaa korkeakoulukulttuuria, jota me FCAA:ssa tavoittelemme. Nuorten aikuisten liikkumattomuus ja sen tuomat ongelmat ovat jatkuvasti pinnalla oleva huolenaihe yhteiskunnassamme ja olen äärimmäisen iloinen, että voimme taklata tätä liikkumattomuusongelmaa jatkossa jo kahden lajin voimin. Haluan henkilökohtaisesti kiittää SAJL:ää siitä yhteisestä näkemyksestä niin lajin kuin korkeakoulu-urheilun kehittämiseksi.

OLL:n vuoden liekehtijä

FCAA:n jääkiekkosarja vastaanotti marraskuussa Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) Vantaalla pidetyssä liittokokouksessa Vuoden Liekehtijä-kiertopalkinnon. OLL:n hallituksen mukaan sarja on erinomainen esimerkki liikunnallisen opiskelijakulttuurin luomisesta. Nyt palkittua mallia sovelletaan keväällä 2025 myös jenkkifutiksen parissa.

Kaudella 2024 SAJL:n korkeakoulusarjaan osallistui kahdeksan joukkuetta. Hallitseva mestari on Wasa Dogs, joka on päässyt nostamaan sarjan voittomaljaa jo kolmena perättäisenä vuotena. SAJL toivoo, että FCAA:n mukaantulon myötä sarjan pelaajien ja joukkueiden määrä saadaan jatkossa aiempaa vauhdikkaampaan kasvuun.

 

Kuva: Wasa Dogs

 

 

 

Lataa PDFTulosta