Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Jenkkifutiksen U15 kehitysjoukkue vastavierailulle Saksaan

U15-kehitysjoukkueen syksy on edennyt pitkälle, ja viikonloppuna edessä on yksi kauden kohokohdista. Joukkue matkustaa Saksaan, jossa vastassa on Nordrhein-Westfalenin osavaltion edustusjoukkue, GreenMachine.

Vastustaja on entuudestaan tuttu, sillä viime vuonna joukkueet kohtasivat Vantaalla – tuolloin Suomi nappasi vakuuttavan 64–14-voiton. Nyt GreenMachine saa revanssimahdollisuuden kotikentällään, mikä tuo lisäjännitettä odotettuun kohtaamiseen.

Hyökkäyslinjassa pelaava Otso Syväterä lähtee reissuun positiivisin mielin:

“Hyvällä fiiliksellä lähden mukaan – toki vähän jännittää, mutta uskon että pärjään yksilönä hyvin ja joukkueena pystymme haastamaan Saksan kunnolla. Odotan tiukkaa ja tasaväkistä peliä, mutta luotan siihen, että olemme lopulta parempia. Reissulta odotan myös mahdollisuutta kokea paikallista kulttuuria, ja erityisesti saksalainen ruoka sekä bratwurstit kiinnostavat.”

Syksyn aikana joukkue on leireillyt kahteen otteeseen. Leirien tavoitteena on ollut sekä pelitavan hiominen että yhteisen joukkuehengen rakentaminen. Mukaan on liittynyt useita uusia pelaajia, ja lauantaina peräti 39 nuorta tekee maajoukkuedebyyttinsä. Leirit ovat tarjonneet pelaajille mahdollisuuden oppia maajoukkueympäristön vaatimuksia, testata omaa osaamistaan ja hitsautua yhteen joukkueeksi.

U15 kehitysjoukkueen AHC Aleksi Siirtola korostaa leirien merkitystä valmistautumisessa:

“Olemme päässeet vetämään laadukkaita harjoituksia, ja tekemisen taso on noussut keväästä selvästi. On ollut hienoa nähdä, miten pelaajat ovat kehittyneet seurajoukkueissaan ja miten uudet tulokkaat ovat tarttuneet mahdollisuuteensa. Lauantaina nähdään peräti 39 debytanttia, ja odotan innolla heidän otteitaan kansainvälisessä pelissä.”

SAJL:n nuorisomaajoukkueista vastaava HC Toni Uusitalo muistuttaa ottelun arvosta oppimiskokemuksena:

“Monelle nuorelle tämä on ensimmäinen maaottelu ja ensikosketus kansainväliseen jenkkifutikseen. Vaikka kyseessä on ystävyysottelu, lähdemme kentälle voittamaan ja hakemaan arvokkaita oppimiskokemuksia. Vastassa on perinteikäs ja kokenut joukkue, mutta se tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden näyttää oma osaaminen ja kasvaa pelaajina. Uskon, että tästä matkasta jää jokaiselle hienoja muistoja niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.”

Viikonlopusta odotetaan siis hienoa kokonaisuutta, jossa yhdistyvät kovatasoinen peli, kansainvälinen oppiminen sekä joukkueen yhteiset kokemukset. Ottelun jälkeen joukkueella on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä ja tutustua Düsseldorfin kaupunkiin – mikä vahvistaa yhteishenkeä entisestään ja jättää nuorille pelaajille muistoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Syksyn aikana U15 kehitysjoukkue on leireillyt kahteen otteeseen. (Kuva Jesse Aalto)

U15 kehitysjoukkueen rosteri Saksaan

Nro.

Sukunimi

Etunimi

Syntymäaika

Pelipaikka

Joukkue

1

Perttilä

Sampo

16.2.2010

DL

Helsinki Roosters

5

Ojaluoma

Viljami

4.8.2011

RB

Seinäjoki Crocodiles

10

Pyöriä

Joel

21.6.2011

QB

Kuopio Steelers

11

Niemi

Paavo

27.12.2011

QB

Pori Bears

12

Mattila

Daniel

27.9.2010

RB

Tampere Saints

14

Nurro

Valtti

14.1.2010

DB

Kuopio Steelers

15

Luokomaa

Julius

19.10.2011

QB/WR

Helsinki Roosters

16

Keränen

Aleksi

26.4.2010

LB

Jyväskylä Jaguars

17

Salminen

Joel

15.2.2010

WR

Vaasa Royals

19

Kuoppala

Leevi

22.4.2011

WR

Seinäjoki Crocodiles

20

Aittanen

Niilo

26.3.2010

DB

Seinäjoki Crocodiles

21

Merivirta

Rasmus

12.3.2010

DB

Helsinki Roosters

26

Kaakinen

Rasmus

3.7.2011

WR

Helsinki Roosters

28

Levonen

Aati

6.6.2010

DB

Pori Bears

29

Raimoaho

Olavi

16.9.2011

WR

Tampere Saints

30

Mäkinen

Onni

1.2.2011

DL

Vaasa Royals

32

Korkeamäki

Miki

2.9.2010

DB

Pori Bears

33

Rauska

Topias

15.5.2010

WR

Tampere Saints

36

Kuusisto

Sisu

17.8.2010

RB

Pori Bears

39

Perkkiö

Vihtori

26.4.2011

LB

Kuopio Steelers

40

Abdi Nuur

Abdirashid

12.8.2010

LB

Vaasa Royals

44

Kinnunen

Topias

28.5.2011

LB

Kuopio Steelers

45

Tanhuamäki

Miika

31.1.2010

DL

Seinäjoki Crocodiles

49

Finnilä

Tuomas

1.1.2012

QB/WR

Seinäjoki Crocodiles

53

Leino

Valtteri

6.6.2010

OL

Pori Bears

55

Oikarinen

Nestori

13.5.2010

DL

Helsinki Roosters

57

Vilppo

Topias

18.9.2010

OL

Kuopio Steelers

59

Rissanen

Arvo

28.12.2010

DL

Seinäjoki Crocodiles

64

Erkkilä

Nuutti

26.3.2011

OL

Seinäjoki Crocodiles

67

Tervanen

Totti

12.3.2011

OL

Helsinki Roosters

68

Koivisto

Jimi

11.1.2012

OL

Vaasa Royals

71

Laitinen

Justus

24.5.2010

OL

Tampere Saints

73

Sateila

Juho

28.9.2011

OL

Jyväskylä Jaguars

75

Syväterä

Otso

22.12.2010

OL

Tampere Saints

77

Peltola

Manu

23.11.2010

DL

Tampere Saints

80

Antila

Roni

19.7.2011

DB

Seinäjoki Crocodiles

82

Sipilä

Alvar

11.4.2010

LB

Helsinki Roosters

83

Pessi

Leevi

15.3.2010

DB

Kuopio Steelers

84

Mantere

Leo

8.4.2010

WR

Jyväskylä Jaguars

85

Vepsäläinen

Ville

28.4.2011

LB

Kuopio Steelers

88

Michelsson

Niklas

19.6.2010

LB

Helsinki Roosters

90

Nuuja

Sulo

5.11.2011

DL

Vaasa Royals

 

Laamanen

Luukas

5.11.2010

WR

Helsinki Roosters

 

Sillvan

Robert

9.6.2011

DL

Pori Bears

 

Virta

Aapo

4.7.2010

DB

Pori Bears

Valmennus ja huolto

HC / CDM

Uusitalo

Toni

AHC/DC

Siirtola

Aleksi

OC

Laitinen

Ilkka

Coach

Wezdenko

Kaleb

Coach

Virtanen

Joni

Coach

Olney

Dominic

Coach

Viinamäki

Sampo

Coach

Gattiker

Niklas

Trainer

Valkama

Mika

Trainer

Huttunen

Pasi

Trainer

Aarnio

Niilo

 
Ottelu pelataan lauantaina 27.9.2025 Sportspark am Hallo Stadionilla Essenissä.  Kickoff klo 12:00 Suomen aikaa ja alustavan tiedon mukaan ottelua voi seurata suorana striiminä.

 

Tutustu:  GreenMachinen uutinen ottelusta

Ottelun suora striimi:  GreenMachine – Suomi

Kuvat & teksti: Jesse Aalto

Lataa PDFTulosta