Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Suomen joukkue Four Nations-turnaukseen nimetty

Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen valmennusjohto on julkaissut 45 pelaajan rosterin, jolla Suomi lähtee taistelemaan Euroopan mestaruudesta Saksan Krefeldissä pelattavaan Four Nations-lopputurnaukseen 25.-28.10.2025.

Suomen valmennusjohto on nimennyt Four Nations -turnaukseen nuoren joukkueen, jossa on mukana kymmenen ensikertalaista. Pelaajista peräti 27 on syntynyt 2000-luvulla (vuoden 2023 hopeajoukkueessa 2000-luvulla syntyneitä oli 13). Joukkueen kokenein pelaaja on tukimiehenä puolustuksessa pelaava Veikka Lehtonen, joka on edustanut Suomea 29 amerikkalaisen jalkapallon maaottelussa. Joukkueen nimekkäin tähti on puolustuslinjan Chris Mulumba, joka voitti kaudella 2025 ELF-sarjan mestaruuden Stuttgart Surgen riveissä. Mulumba on aiemmin pelannut kolme kautta ammattilaisena Kanadan CFL-sarjassa ja on ainoa suomalaispelaaja, joka on yltänyt Grey Cup -loppuotteluun.

Suomen päävalmentaja Mikko Koikkalainen valmistautuu taistelemaan EM-mitaleista HC:n roolissa toista kertaa. Kauden 2023 päätteeksi hänen johtama maajoukkue ylsi EM-hopealle.

-Odotamme innolla tulevaa Four Nations turnausta. Se on loistava tilaisuus testata itseämme Euroopan parhaita joukkueita vastaan ja nähdä, kuinka pitkälle kova työmme on meidät vienyt. Joukkueemme on harjoitellut tosissaan, sitoutuneena ja suurella motivaatiolla – olemme valmiita laittamaan kaiken osaamisemme ja sydämemme kentälle. Tiedämme, että vastus on kova, mutta se tekee haasteesta entistä palkitsevamman.

Hyökkäys

#positioEtunimiSukunimiJoukkue Synt.vuosiLiigaMj pelit
Pelinrakentajat
   
9QBAmbroUrjanssonHelsinki Roosters2002Vaahteraliiga6
3QBRasmusLaaloHelsinki Wolverines1999Vaahteraliiga4
Keskushyökkääjät
   
5RBArttuBlomqvistEast City Giants2004Vaahteraliiga0
25RBTuukkaLehtonenKuopio Steelers1995Vaahteraliiga14
15RBJuliusTuominiemiSeinäjoki Crocodiles2004Vaahteraliiga0
Laitahyökkääjät
   
10WRLuukasEerolaPorvoon Butchers2005Vaahteraliiga2
81WRRonnyLindroosEast City Giants2006Vaahteraliiga0
14WRTarmoPitkänenHelsinki Roosters2001Vaahteraliiga0
8WROskariSuoniemiLohja Crusaders2005II-divisioona1
17WRJanneSärkeläDresden Monarchs1998GFL7
18WRJoelSärkeläDresden Monarchs2000GFL5
86WRKimiTuomiTampere Saints2000Vaahteraliiga0
87WRSanttuVehkomäkiHelsinki Roosters2002Vaahteraliiga4
89TEIiro-PekkaPaakkiHelsinki Roosters1990Vaahteraliiga6
Hyökkäyslinja
   
68OLViktorAsklöfHelsinki Roosters2004Vaahteraliiga2
72OLSampoLeppänenRhein Fire2004GFL2
79OLAnttiMannilaPirkkala Spartans2000I-divisioona2
76OLMiguel MäkinenSeinäjoki Crocodiles1997Vaahteraliiga2
69OLSakariSiltakorpiPorvoon Butchers1998Vaahteraliiga3
71OLOskariVattuPorvoon Butchers1996Vaahteraliiga0
53OLSamuliVehkomäkiSchwäbish Hall Unicorns1996GFL11
Potkaisijat
   
1KAkseliOlinHelsinki Roosters1992Vaahteraliiga20
11KAnssiRuohonenHelsinki Roosters2004Vaahteraliiga2
Suomen hyökkäyksessä näkyvässä roolissa tulevat olemaan Ambro Urjansson (QB), Luukas Eerola (WR) ja Arttu Blomqvist (RB)

Puolustus

#positioEtunimiSukunimiJoukkue Synt.vuosiLiigaMj pelit
Puolustuslinja
   
91DLAxelArvilaWasa Royals2003Vaahteraliiga2
51DLChristerBergHelsinki Roosters1998Vaahteraliiga10
57DLHenriHietajärviOulu Northern Lights1995I-divisioona1
97DLLauriIllikainenTampere Saints2005Vaahteraliiga0
99DLHenryLehtonenKuopio Steelers1992Vaahteraliiga2
7DLChrisMulumbaStuttgart Surge1993ELF1
90DLAskoPajunenPorvoon Butchers1989Vaahteraliiga2
52DLAntonSilfverWasa Royals2001Vaahteraliiga0
92DLJuliusVuoksenturjaPorvoon Butchers1994Vaahteraliiga2
Tukimiehet
   
31LBVeikkaLehtonenKuopio Steelers1984Vaahteraliiga29
44LBTimiNuikkaVienna Vikings2001ELF7
49LBUkkoPakkanenPorvoon Butchers2005Vaahteraliiga0
54LBFelixSalonenEast City Giants2003Vaahteraliiga2
Takamiehet
   
29CBJuusoHalonenPorvoon Butchers2004Vaahteraliiga1
19CBOnniKärkiKuopio Steelers2003Vaahteraliiga2
6CBElmeriLaaloVienna Vikings2001ELF6
16CBViljoLempinenVienna Vikings1999ELF9
35CBTuukkaMäkeläKuopio Steelers2002Vaahteraliiga1
21CBIiroPekkarinenKuopio Steelers2001Vaahteraliiga1
22SJaakkoJokinenHelsinki Roosters2003Vaahteraliiga0
24SPeterLundström 2001Atlanta / USA5
39SAatuTuokkoSeinäjoki Crocodiles2001Vaahteraliiga5
Puolustuksessa tehoja odotetaan Chris Mulumbalta (DL), Timi Nuikalta (LB) ja Elmeri Laalolta (DB)

EM-lopputurnaukseen osallistuvat Euroopan neljä kärkimaata: Suomi, Italia, Itävalta ja Saksa. Turnauksen välierät pelataan lauantaina 25. lokakuuta, ja pronssi- sekä loppuottelu pelataan tiistaina 28. lokakuuta. Kaikki turnauksen ottelut pelataan Krefeldissä Grotenburgin stadionilla.

Suomi on EM-historian menestynein maa, ainoa, joka on osallistunut kaikkiin 16 lopputurnaukseen ja voittanut eniten mitaleja (14) ja mestaruuksia (5). Vuonna 2023 Suomi sijoittui hopealle Itävallan voittaessa mestaruuden.

Turnauksen ohjelma

  • La 25.10.2025  Välierä 1  Suomi–Italia, klo 14:00
  • La 25.10. 2025 Välierä 2  Itävalta – Saksa, klo 20:00
  • Ti  28.10.2025: Pronssiottelu, klo 14:00
  • Ti  28.10.2025: EM-loppuottelu, klo 20:00

 

Otsikkokuva: Jari Turunen

Lataa PDFTulosta