Trojans Doris ja FlagLions 2024 GP-sarjan voittoon
7.1.2025
Lippupallon läpi vuoden pelattu GP-sarja päättyi vuoden vaihteessa. Eniten GP-pisteitä kauden aikana keräsivät turkulainen Trojans...
7.1.2025
Lippupallon läpi vuoden pelattu GP-sarja päättyi vuoden vaihteessa. Eniten GP-pisteitä kauden aikana keräsivät turkulainen Trojans...
30.12.2024
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n hallitus on 19.12.2024 kokouksessaan hyväksynyt liiton jäseneksi uuden erotuomariyhdistyksen, Finnish...
19.12.2024
2024 kauden aikana leivottiin Eetu Rantala osavaltion mestariksi. Mattias Kass valittiin puolestaan Virginian all state...
13.12.2024
Yhdysvaltojen yliopistojalkapallossa pelataan yhteensä 36 Bowl ottelua. Faneja hemmotellaan myös tällä kaudella 12 joukkueen college...
13.12.2024
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on päättänyt Opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmin tänä vuonna huippu-urheiluun myöntämän erityisavustuksen suuntaamisesta...
12.12.2024
Lahden kaupunki valitsee urheiluteko- ja kulttuurialan tunnustuspalkinnot kaupungin asukkaiden tekemien ehdotusten joukosta. Kaupungin hyvinvoinnin ja...
12.12.2024
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi keskiviikkona 220 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2024–2025. Apuraha myönnettiin tänä vuonna komeasti...
10.12.2024
Kaudella 2024 Wasa Royalsin miesten vaahteraliigajoukkueen päävalmentajana toiminut Juha Ramsila siirtyy valmentamaan seura naisten liigajoukkuetta....
9.12.2024
SAJL:n liittokokous on hyväksynyt uuden nuorten kilpailujärjestelmän vuosille 2025-2028. Uuteen kilpailujärjestelmään siirrytään poikkeuksellisesti jo kaudelle...
9.12.2024
Maanantaina 9.12. vietetään kansainvälistä korruption vastaista päivää. Vuosittain vietettävä teemapäivä nostaa suomalaiseen urheilukeskusteluun urheilun oman...
9.12.2024
Neljästi perättäin Naisten Vaahteraliigan loppuottelussa Trojansille taipunut Helsinki Wolverines julkaisi viime viikolla merkittäviä vahvistuksia...
5.12.2024
NFL ACADEMY COMBINE LA 8.2.2025 PORVOOSSA NFL Academy tulee testaamaan suomalaisnuorukaisia viime vuoden tapaan. SAJL...
5.12.2024
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on käynnistänyt lippupallon kehityshankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa maajoukkueiden kansainvälistä menestystä...
2.12.2024
Korkeakoulujen jääkiekkosarjaan kaudella 2024 pyörittänyt FCAA ja Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto SAJL aloittavat merkittävän yhteistyön...
2.12.2024
Kauden viimeinen kilpailutapahtuma käytiin Pajulahden jalkapallohallissa lauantaina 30.11.2024 SM-lippupallon U15 ja U17 ikäryhmille. Vauhdikkaita otteluita...
29.11.2024
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus vahvisti torstai-iltana miesten I-divisioonan kokoonpanon kaudelle 2025. Divisioonan mestaruudesta taistelee...
29.11.2024
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus vahvisti torstai-iltana pitämässään kokouksessa viiden joukkueen lisenssit kauden 2025 Naisten...
24.11.2024
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n vuosikokous on valinnut yksimielisesti Roope Norosen jatkamaan SAJL:n puheenjohtajana seuraavat...