Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Elina Leukkunen Saints-naisten päävalmentajaksi

Tampere Saints tiedotti viikonloppuna Elina Leukkusen valinnasta naisten liigajoukkueen päävalmentajaksi. Kaudella 2023 tamperelaiset sarjan kolmossijalle päävalmentajan roolissa johdattanut Mikko Aspinen ei jatka tehtävässään tulevana kesänä.

Elina Leukkunen on toiminut Tampere Saintsin organisaatiossa vuodesta 2018 lähtien. Aluksi hyökkäyksen linjassa pelannut Leukkunen siirtyi valmennustehtäviin kaudelle 2021. Kaudella 2022 hän toimi joukkueen hyökkäyslinjan valmentajana. Ennen siirtymistä Tampereelle Leukkunen pelasi Helsinki Roostersin joukkueessa. Jenkkifutisuran huippusaavutuksina hänellä on Suomen mestaruus vuodelta 2016 sekä maajoukkuepaidassa Euroopan mestaruus kaudelta 2015.

Saints-tiedotteessa Leukkunen kertoo joukkueen tilanteesta ja odotuksistaan harjoittelukauden alussa näin:

-Ensi kautta ajatellen meillä onkin mukavasti pelaajia kasassa jo varhaisessa vaiheessa, mutta tietenkin vaihtuvuuttakin on, kuten usein kausien välillä. Odotukset asettuvat varmasti ainakin osin siihen, että uusille vastuunkantajille niin kentällä kuin mentaalisestikin olisi roolia tarjolla, ja toivonkin että tähän haasteeseen moni vastaa. Pyrin siihen antamaan tukea niin hyvin kuin suinkin osaan.

Naisten Vaahteraliiga lisenssit selvillä joulukuussa

Naisten Vaahteraliigan lisenssihakemusten takaraja kaudelle 2024 on lokakuun lopussa. SAJL:n hallitus perehtyy hakemuksiin ja seurojen tilanteisiin marraskuun aikana ja tekee päätökset liigalisensseistä joulukuun kokouksessaan. Kaudella 2023 Naisten Vaahteraliigassa pelasi vain neljä joukkuetta. Kaudelle 2024 liigan joukkuemäärän odotetaan kääntyvän taas kasvuun.

Lue Lisää: Elina Leukkunen Tampere Saintsin päävalmentajaksi

Kuva: Saints/Kari Toivonen

 

Lataa PDFTulosta