Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

FlagLions ja Mummelines uusivat mestaruudet flagissa

Lippupallon SM-tittelit ratkaistiin sunnuntaina 6.8. Lahdessa pienlajien SM-viikon yhteydessä. Päivän aikana nähtiin hyvätasoista flagia.

SM-viikon päätöspäivä Paavolan kentällä oli suosiollinen pelaajille ja yleisölle.  Yleisöä oli enemmän kuin Salossa 2022, arviolta 100 henkeä. Molempiin sarjoihin osallistui neljä kärkijoukkuetta, joista välierin kautta päästiin finaaliotteluihin. Miesten loppuottelu  Yle Areenan suoraan lähetykseen ja myöhemmin Yle TV2 esitti pelistä koosteen.

Ottelut sujuivat varsin urheilullisissa merkeissä. Matti Mäkäräinen johti seitsemän hengen erotuomariryhmää, joka hoiti kiitettävällä tavalla otteluiden tuomaroinnin.

Valokuvia lippupallon SM-turnauksesta SAJL kuvat.fi
Palkintojen jakoon osallistui varsinainen Pauli Anttila, joka on varsinainen lajikonkari ja flagi-pioneeri Suomessa. Anttila muisteli kuinka 38 vuotta sitten järjestettiin lippupallon ensimmäinen turnaus järjestettiin Helsingin Talin nurmikentällä  4.10.1985 Talissa. Mukana olivat mm. helsinkiläiset Colts (Ilpo Salonen), ECG (Antti Hemminki), Roosters (Harri Nordström) espoolainen Scotch (Tomi Saastamoinen).

Tulokset

Miesten sarja
välierä Revolution-BigBadBoys              41-37                     *
välierä FlagLions-Jidoka Spartans         48-6
pronssiottelu Spartans-Big Bad Boys   19-24
finaali  FlagLions-Revolution                 40-12

Naisten sarja
välierä Trojans Doris-Mummelines  25-28
välierä Indians-Saints                           19-12
pronssiottelu Trojans-Saints               68-0
finaali Mummelines-Indians              28-13

Miesten sarjassa juhli jälleen FlagLions

Miro Kadmiryn johtama Flag Lions voitti ensin välierissä  Pirkkalan Jidoka Spartansin 48-6.  Finaalivastustaja Lahti Revolution joutui venymään aina välierän viimeiselle minuutille BigBadBoysia vastaan ja kukisti porvoolaiset 41-37. Revolution antoi tasoitusta tässä ottelussa ja pelasi neljällä pelaajalla. Pronssiottelussa BigBadBoys venyi lopussa pelinrakentaja Rasmus Laalo avustuksella pronssisille mitaleille.

Finaalissa  FlagLions sai hyvää sparrausta kovaliikkeiseltä lahtelaisryhmältä, jossa mm. Curtis Slater ja Seth Rowland pitivät vauhtia.  Miro Kadmiryn ja Micky Kyein voitokas viikonloppu ensin amerikkalaisen jalkapallon EM-välierässä jatkui nyt flagin parissa. Varmaotteisesti FlagLions purjehti toisella jaksolla selvään voittoon 40-12. FlagLionsin maajoukkuepelaajista koottu ryhmä on hionut pelaamistaan siinä määrin, että pelaamisen taso on noussut viime vuodesta ja kuviot toimivat.

SM-kultaa Helsinki FlagLions

Miro Kadmiry
Willem Kajander
Anton Kalliokoski
Ville Karhinen
Micky Kyei
Phung Ngyen

SM-hopeaa Lahti Revolution

Vincent Pervis
Seth Rowland
Mina Salib
Sebastien Sagne
Curtis Slater

Sm-pronssia BigBadBoys Porvoo

Mikael Järvinen
Rasmus Kajaste
Rasmus Laalo
Jasper Linqvist
Tim Leivoja
Timi Pirkola
Tomi Pirkola
Marnol Raudver
Mario Siitonen
Eemeli Silto
Sampo Viinamäki

Helsinki Mummelines naisten sarjan ykkönen

Naisten välierät olivat tasaisia ja niissä piste-erot olivat pienet. Avausottelussa vastakkain olivat viime vuoden finalistit Mummelines ja Trojans. Alussa turkulaiset olivat niskan päällä. Ottelu päätyi kuitenkin numeroihin 25-28 aivan loppuminuuteilla, jossa Mummelinesin kokemus tuli esille ja joukkue veti itsensä vääjäämättä loppuotteluun.  Toisessa välierässä Indians puristi myös ottelun lopussa voittomaalin 19-12 ja pääsi näin ensimmäistä kertaa finaaliin.  Sisuuntunut Trojans Doris oli vauhdissa pronssiottelussa ja voitti Tampere Saintsin 68-0.

Finaalissa Indiansin Jonna Halonen pelasi pirteästi ja hän otti monta tärkeää kiinniottoa. Mummelinesin qb Essi Söderholm väläytteli pallonkantovauhtiaan ja mm. Satu Suninen, Katri Ronni ja Elina Kero ottivat tärkeitä kiinniottoa varsinkin ottelu loppua kohden.  Indians laittoi kampoihin tiukasti, mutta Mummelines kuroi kahden maali kaulan ja voitti ottelun lopulta 28-13.

 

SM-kultaa Helsinki Mummelines

 

Anette Bäckman
Jenna Hautamäki
Elina Kero
Kati Kurvinen
Jenni Lindén
Jasmin Lindqvist
Johanna Pudas
Katri Ronni
Anu Ruotsalainen
Satu Suninen
Tiina Suvioja
Essi Söderholm

Päävalmentaja Iiro Laatio

SM-hopeaa Kouvola Indians

Tia Haataja
Jonna Halonen
Erica Hernandez-Seppänen
Vuokko Karjalainen
Jaana Kekki
Maija Laukkanen
Carola Lindholm
Pauliina Mikkola
Maisa Mikkola
Pauliina Mikkola
Mia Mynttinen
Elina Weckman

Päävalmentaja Mika Lindholm

SM-pronssia Turku Trojans Doris

Lea Kaszas
Tiia Jansen
Kirsti Nirhamo
Suvi Partanen
Amanda Rouhiainen
Essi Saastamoinen

Huoltajina toimivat Eveliina Välimäki, Laura Pulkkinen ja Matilda Berndtsson.

 

Lataa PDFTulosta