Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Gridiron-sivusto lopetti toimintansa maaliskuun lopulla

Suomalaisen jenkkifutisyleisön rakastama ja toisten vihaama Gridiron-sivusto lopetti toimintansa maaliskuun lopussa. Aktiivisimmillaan puhtaasti vapaaehtoisvoimin toimitettu sivusto tuotti raportit kaikista miesten sarjapeleistä liigasta alimpiin divareihin läpi kauden.  Kaudella 2013 iso osa SAJL:n vuosikirjan teksteistä syntyi Gridiron-toimituksen tuottamana. Massiivisen urakan sivuston rakentajana ja ylläpitäjänä tehnyt Tuomo Tomperi kertoo mistä homma sai alkunsa ja miksi hän päätyi luopumaan sivuston ylläpidosta.

 


 

Kirjoittaja: Tuomo Tomperi

Alunperin idea palvelun perustamiseen lähti siitä, kun huomasin, että keskustelu amerikkalaisesta jalkapallosta Suomessa oli hajaantunut, eikä keskitettyä uutissivustoa kommentointimahdollisuudella ollut olemassa. Kulutin jo tuolloin aika kovasti amerikkalaisia uutissivustoja, ja halusin kokeilla, saataisiinko vähänkään vastaavaa pystyyn myös Suomessa. Halusin, että palvelun kautta näkisi helposti, mitä otteluita on milloinkin tulossa, ja että myös alempien sarjojen ”juonenkäänteistä”  puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin.

Työni puolesta tiesin, miten palvelu toteutettaisiin teknisesti. Kun vielä intoa kirjoittamiseen ja yhteisön rakentamiseen löytyi – ja silloinen elämäntilanne sen mahdollisti – niin ryhdyin sitten tosissaan töihin ajatuksen toteuttamiseksi.

Omissa visioissani oli ajatus, missä saisin toimituskuntaa kasvatettua ajan myötä isommaksi, jotta toiminnan jatkuvuus oli taattu. Osittain tässä jopa onnistuttiinkin, ja varsinkin ensimmäiset 2-3 kautta olivat aika vauhdikkaita. Toimituksen aktiivisimpina aikoina kaudessa kirjoitettiin helposti kolminumeroinen määrä otteluraportteja, ennakkoja ja haastatteluja, joihin lähes kaikkiin soiteltiin tai muuten selvitettiin vielä joukkueiden kommentit.

Hurjimmat lauantait saattoivat olla sellaisia, missä oman matsin lisäksi soittelin seitsemän puhelua ympäri Suomea ja kirjoitin niiden perusteella matsiraportit. Ja tämä oli vain oma työpanokseni.

Jopa 50.000 uniikkia kävijää

Vaikka työmäärä oli ajoittain harrastustoiminnaksi aika hurja, ihmisten kiinnostus ja palvelun suosio jaksoi motivoida tekemään duunia. Parhaimpina kesinä Gridironissa saattoi olla kuukausitasolla yli 50 000 uniikkia kävijää, päiväkohtaisten huippujen asettuessa yli 3000 uniikin kävijän kieppeille. Pidän näitä vieläkin aika kovina lukuina. Hommaa teki mielellään, kun koki, että omasta panoksesta on yhteisölle hyötyä, ja että pystyy omalla osaamisellaan auttamaan lajia eteenpäin.

Myöhemmässä vaiheessa palvelun toimintalogiikkaa piti viilata, kun ne kuuluisat elämän realiteetit tulivat itselläni vastaan. Aika täysipainoiseen toimitustyöhön loppui, mutta tekemällä viilauksia konseptia saatiin kehitettyä suuntaan, missä yhteisön aktiivisuus paikkasi erittäin hyvin vähenevää kirjoitustyötä. Palvelussa oli myös pitkään Facebook-integrointi, jonka kautta seurat saivat ajankohtaisia asioita nostettua kuvan kanssa Gridironiin.

Haluan erikseen nostaa esille sen, että lopulta Gridiron ei ole niinkään ollut minun henkilökohtainen proggikseni, vaan koko lajiskenen oma palvelu. Omalta kohdaltani olen ollut tyytyväinen siihen, että olen voinut omalla työlläni tässä auttaa, mutta palvelusta ei olisi ikinä tullut mitään ilman yhteisön tukea. Olen ollut hirveän tyytyväinen siihen, että yhteisö on nähnyt minut luottamuksen arvoiseksi ja olen saanut tässä roolissa näinkin kauan toimia. Kuraakin on välillä satanut niskaan, mutta se kuuluu asiaan, ja pääasiassa palaute on ollut hyvin kannustavaa.

.

.

”Luottamus tuo mukanaan vastuuta”

Tästä päästään sitten valitettavasti ajankohtaiseen aiheeseen, eli palvelun loppumiseen. Luottamus tuo mukanaan myös vastuuta, ja olen viime vuosina vahvasti kokenut, etten ole pystynyt täyttämään paikkaani palvelun ylläpitäjänä. Omat vastuualueeni työssä ja kotona ovat jatkuvasti kasvaneet, ja aikaa kunnolliselle ylläpidolle – saati sitten toimitustyölle – on ollut hyvin haastava löytää. Tietynlainen velvollisuudentunto on saanut jatkamaan, mutta kun olen jo pitkään tiennyt, etten pysty tekemään vaadittavaa työtä kunnolla, asia on rassannut.

Lopulta tunsin, että ainoa järkevä liike on pistää palvelu tässä vaiheessa nurin. Ylläpitoon sisältyy myös moderointivastuu, mutta koska siitäkään en ole omien resurssieni puitteissa kunnialla selvinnyt, koin jatkamisen haastavana. Laji ja yhteisö ansaitsee parempaa, kuin mihin itse tällä hetkellä pystyn.

Mitä omaan itseeni tulee, niin päällimmäisenä fiiliksenä on kiitollisuus menneistä vuosista. Gridironin kanssa olen päässyt kokemaan monenlaista ja olemaan monessa mukana. Tuntuu, että olin aikanaan oikeaan aikaan liikenteessä ja sain autettua skeneä eteenpäin, mikä lämmittää kovasti. Jatkossakaan ei ole suunnitelmissa lajia hylätä, vaan työ jatkuu oman kotiseuran parissa monessakin roolissa myös tulevana kesänä. Uusimpana aluevaltauksena on videotuotanto, mistä oululaisen jenkkifutiksen ystävät pääsevät nauttimaan Northern Lightsin some-kanavissa.

 

Isot kiitokset ja tsemppiä kaikille kesään!

 

 

Lataa PDFTulosta