Heikki ”Hexi” Jäättelä on yksi lajin pioneereistä Suomessa. Saapuessaan 30 vuotta sitten (1975) vaihto-oppilaskauden jälkeen Yhdysvalloista, oli hän organisoimassa ensimmäisiä jenkkifutisotteluita Suomessa: vuonna 1976 Munkkiniemen yhteiskoulu kohtasi Tapiolan yhteiskoulun kahteen kertaan. Ottelut pelattiin tietysti ilman varusteita! Ensimmäisen ottelun, joka pelattiin ”Behind the Machine”, eli Koneen rakennuksen takana, voitti Hexin joukkue Munkka. Samassa joukkueessa pelasi myös mm. Risto ”Repe” Luostarinen.
Tapiolan Silkkiniityllä pelatun toisen ottelun voitti puolestaan Tapiolan yhteiskoulu. Tämän jälkeen vauhtia ja kokemusta jenkkifutikseen haettiin pelaamalla Amerikan suurlähetystön merijalkaväen sotilaita vastaan – tietty edelleen ilman varusteita.

Riston ja Hexin tiet erkanivat, kun Hexi lähti Poliin opiskelemaan. Risto oli mukana Munkkiniemen MAJS:n perustamisessa ja Hexi puolestaan jenkkifutisseura Polin perustajajäsenenä. Hexi ja Poli olivat mukana jo vuoden 1979 SyysCupissa, jossa ykköseksi tuli East City Giants.

Vuonna 1980 pelattiin ensimmäistä kertaa amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruudesta. Tämän ensimmäisen mestaruuden voitti Poli. Kultamitalien lisäksi Hexi palkittiin All Stars QB-valinnalla kauden 1980 päätteeksi. Hexi valittiin vielä kaksi kertaa uudestaan All Stars -pelinrakentajaksi.

80-luvun alun Parhaan pelinrakentajan -titteli, jos sellainen olisi, kuuluisi varmasti ja ilman soraääniä Hexille. Hän oli mukana myös pelinrakentajan maajoukkueessa legendaarisella Castelgiorgion matkalla lajin ensimmäisissä Euroopan mestaruuskisoissa vuonna 1983 Italiassa. Kun hopeiset EM-mitalit käytiin vuonna 1985 Milanossa vaihtamassa kultaisiin, oli myös Hexi mukana maajoukkueen pelinrakentajana. Pelaajauransa Hexi päätti EM-kultavuonna East City Giantsissa.

Seppo Evwaraye aloitti amerikkalaisen jalkapallon teini-iässä, lippupallon parissa. Kun tuohon aikaan vaadittava ikä kontaktipelaamiseen tuli täyteen, Seppo löysi oman lajinsa heti. Vaasa Vikingissä debyyttinsä tehnyt puolustuksen linjamies säväytti heti jo aikuisten sarjoissa kovalla intensiteetillään, sekä voiman että nopeuden yhdistelmällä. Jo nuorena Seppo päätti panostaa lajiin kaiken mitä voi, ja perheensä tuella pelipaikka löytyi lajin emämaasta, Nebraskan osavaltiosta. Vaihto-oppilasvuosinaan pienen Laurelin kaupungin lukiojoukkueessa Seppo herätti huomiota Nebraska Cornhuskersin yliopistojoukkueessa, ja kahden lukion pelivuoden hän jälkeen saikin stipendin Cornhuskersiin, ensimmäisenä suomalaisena koskaan 1A-tason kouluun.

Viiden pelivuoden aikana Nebraskassa loukkaantumiset hidastivat läpimurtoa, ja kova kilpailu puolustuksen puolella pakotti miehen siirtymään hyökkäyksen linjan puolelle, missä vaasalainen olikin aloittava oikea tackle kahden kauden ajan. Yliopistoura päättyi Alamo Bowlin voittoon kivenkovaa Michigan Wolverinesia vastaan. Nebraskan uran ajalta tarttui mukaan mm. Lifter of the year –palkinto, sekä lukuisia muita seuran ja Big-12 –konferenssin kunniamainintoja.  Evwaraye valmistui joulukuussa 2005 Nebraskan yliopistosta 3,2 gpa keskiarvolla viestintätieteet pääaineenaan. Seppo täydensi opintojaan Nebraskan graduate ohjelmassa, jossa hän suoritti opintoja physical education ja  exercise science aineinaan.

NFL-varaus jäi saamatta, mutta vapaana agenttina moni seura osoitti kiinnostusta suomalaiseen voimanpesään. Lopulta seuraksi valikoitui Carolina Panthers. Viiden dollarin ja kahden päivän takia työlupa-asiat sotkivat NFL-uran. Seppo oli mukana joukkueen mini campilla.

2007 kaudeksi löytyi osoite Saksasta, Cologne Centurions –joukkueesta, missä Seppo pelasi yhden kauden ajan NFL Europea. Pelipaikkana oli oikea guard. Saman vuoden syksylle Evwaraye pääsi NFL:ään Minnesota Vikingsiin organisaatioon kauden ajaksi International Practise Squad –statuksella, mikä mahdollisti ottelut harjoituskaudella, sekä täyspainoisen harjoittelun joukkueen mukana. Evwaraye pelasi pre season kaudella mm. Iiro Luodon edustamaan New York Jetsiä vastaan.

Kotimaahan paluu oli edessä pitkien loukkaantumisten jälkeen, ja ura täydentyi kahteen perättäiseen Vaahteramaljaan Porvoo Butchersin paidassa.

Peliuran jälkeen Seppo palasi Vaasaan, uudelleenbrändäsi kotikaupunkinsa joukkueen Wasa Royalsiksi, ja valmentajana nosti kahdessa kaudessa seuran II-divarin pohjalta Spagettimaljan voittajaksi, ja kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2016, Seppo oli Royalsin kanssa Vaahteramaljan kynnyksellä.

Sepon elämänkerta ”Vain muutaman dollarin tähden” julkaistiin kirjana 2010.

Pisimmän uran amerikkalaisessa jalkapallossa suomalaisista judohuipuista teki Veijo Jäsberg. Munkkiniemen Yhteiskoulun kasvatti oli urheillut läpi nuoruutensa monipuolisesti. Hän oli harrastanut mm. pikajuoksua. Hän oli kuusinkertainen SM-mitalisti judossa. Myöhemmässä vaiheessa Jäsberg innostui käsipallosta. Hän toimi lajissa voimavalmentajana, joukkueenjohtajana ja huoltajana HIFK:ssa, Siuntiossa ja Dickenissä. Kahdessa jälkimmäisessä hän voitti Suomen mestaruuden.

Jäsberg aloitti lajin harrastamisen keväällä 1980 ja oli ilmiömäinen kakkoslajissaan. Hänet valittiin all stars -joukkueeseen tacklen paikalle 1981-1983. SM-kultaa Jäsberg voitti 1982, 1983 ja 1986 Roostersin riveissä.
Suomen maajoukkuetta hän edusti vuodet 1983-1984. 180cm pitkä ja 104kg painava Jäsberg oli Suomen joukkueen toiseksi painavin pelaaja Castel Giorgion EM-kisoissa 1983. 35-vuotias Jäsberg oli joukkueen isähahmo. Päävalmentaja Jones antoi hänelle erivapauden juoda päivittäin oluen kylän tavernassa.
Veijo Jäsberg oli vanhan liiton mies, jolla oli räjähtävä lähtönopeus ja uskomattoman nopeat kädet. 1985 maajoukkuetesteissä hän oli yksi vahvimmista pelaajista: penkki 200kg ja etukyykky 195kg.

Veijo Jäsberg oli yksi suomalaisen jenkkifutiksen alkuvuosien ehdottomista profiilipelaajista. Entisenä maaottelutason judokana sekä SM-tason voimanostajana ja käsipallovalmentajana hänellä oli tietoa ja ymmärrystä siitä, millaista asennetta ja tekemistä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii. Tämän tietotaidon Jäsberg toi oman seuransa Roostersin ja miesten maajoukkueen käyttöön. Hänen fyysinen voimansa ja useassa eri palloilulajissa kehittynyt pelisilmänsä loi jykevän pohjan Roostersin tavaramerkiksi muodostuneelle vahvalle juoksupelille. Jäsbergin ulkoinen olemus yhdistettynä isällisen rauhoittavaan käytökseen takasi merkittävästi niin Roostersin kuin maajoukkueenkin menestystä 1980-luvun puoliväliin saakka.

Pelaaminen lisäksi Jäsberg kykeni myös hyödyntämään omia kontaktejaan ja verkostojaan koko lajin hyväksi. Omalla arvovallallaan hän edisti kiven takana olleiden kenttävuorojen saamista myös jenkkifutaajien käyttöön. Hänen mukaantulonsa lajiin oli myös aikanaan uutinen, joka noteerattiin laajasti mediassa.

Veijo Jäsberg piti jenkkifutareiden puolta, kun laji aiottiin siirtää nurmikentiltä 1980-luvun alussa hiekalle. Jäsberg kävi juttelemassa Urheiluviraston väen kanssa ja vakuutti heidät ettei jenkkifutis sopinut hiekkakentille. SAJL:n toimisto sijaitsi Kisahallin kellarikerroksessa muutamia vuosia 2000-luvulla. Välittömän luonteen omanneella Jäsbergillä oli tapana huudella toimiston suuntaan – mitäs ne hiiret täällä rapistelee!

Veijo Jäsberg menehtyi kesällä 2023 pitkäaikaisen sairauden murtamana.

”Elämä on kuin sporttia, startti- ja loppuviiva. Siinä välissä ei tsemppi saa loppua kesken”, kirjoitti Veijo itse.

Oman peliuransa aikana Mika ei ollut pelkästään pelipaikkansa parhaimmistoa vaan toi lajia esiin myös muissa yhteyksissä positiivisella tavalla. Oli varmasti 1990-luvun puolivälissä yksi tunnetuimmista jenkkifutareista, kiitos Itäkeskuksen mainosten tuoman julkisuuden. Mika oli myös aina valmis toimimaan lajimannekiinina eri yhteyksissä.

Ilta-Sanomat teki listan 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kymmenestä jenkkifutiksen ”supermiehestä”. Oppo Nyrövaara oli listalla, edellään ja takanaan Hall of Fame-pelaajia. Nyrövaaran asemaa eri joukkueiden liideriänä kuvaa ehkä parhaiten se, että hän oli aina parhaimmillaan ns. suurissa otteluissa, joissa johtavien pelaajien pitää pystyä auttamaan joukkuetta menestymään. Pallopelissä kuin pallopelissä Nyrövaaraa auttoi hänen absoluuttinen pallosilmänsä.

Jan-Erik Nyrövaara aloitti jenkkifutisuransa syksyllä 1982 vain 15-vuotiaana ja oli ensimmäisiä ns. toisen sukupolven pelaajia ja Coltsin johtavia pelaajia seuran uudessa nousussa 80-luvun loppupuolella. Hän oli aloittavan kokoonpanon pelaaja ensimmäisestä Vaahteraliigaottelustaan lähtien 16-vuotiaana Munkka vs. Rams. Pelaajaura Vaahteraliigassa kesti yhdeksän kautta, joista pääosa sujui puolustuksen takakentällä.
Nyrövaara on voittanut SM-kultaa 1989 ja hopeaa 1998. Hänet on valittu Vaahteraliigan All Stars-joukkueeseen vuosina 1986, 1987 ja 1989. Vaahteramaljan  MVP:ksi hänet on valittu 1989

Nyrövaara debytoi maajoukkueessa kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana  17-vuotiaana kahdessa ottelussa William Jewell Collegea vastaan 1984. Maajoukkueessa hän on voittanut EM-pronssia 1987 Helsinki/Espoon kisoissa.

Finaali- ja välieräottelut olivat sekä edustus- että juniorijoukkueissa tilastollisestikin hänen parhaitaan. Vaahteraliigan loppuottelussa 1989 Nyrövaara tyhjensi pöydän voittamalla Suomen mestaruuden lisäksi kaikki ottelussa jaetut palkinnot.
Divisioonassa pelatun Itä-Länsi kauden päätöspelissä 1990 hänet valittiin ottelun MVP:ksi.
Oma kappaleensa näissä tarinoissa on seurajoukkueessa pelatut kansainväliset pelit, joissa panos on luonnollisesti normaalia kotimaista peliä korkeampi: Neuvostoliiton maaperällä pelatussa ensimmäisessä virallisessa jenkkifutispelissä Nyrövaara teki syötönkatkon ja palautti sen 67 jaardia maaliin. Skotlannissa pelatussa ystävyysottelussa hän teki ottelun ainoan maalin ja pistesuorituksen Glasgow Lionsia vastaan ja valittiin ottelun MVP:ksi Coltsin voittaessa 6-0.

Oman seuran (Colts) sisäiset all time-tilastot 1980- ja 1990-luvuilla (tilastot puutteelliset) osoittavat nekin Nyrövaaran johtavan aseman pelaajana. Niiden mukaan hänellä on eniten syötönkatkoja (yli 2 x enemmän kuin tilaston seuraavalla), eniten maahanlyöntejä (yli 2 x enemmän kuin tilaston seuraavalla), toiseksi eniten taklauksia, viidenneksi eniten kiinniottojaardeja ja paras kiinniottojaardien keskiarvo (19,8 yd/catch).

Lisäksi Nyrövaaralla on A-juniorien SM-kulta vuodelta 1985 ja kaksi SM-hopeaa sekä iso tukku voittoja nuorten valmentajana kuten U19 EM-kulta 1996 sekä kolme ikäkausimestaruutta.

Valmentajaura:
– Coltsin ensimmäisten lippupalloilijoiden valmentaja kahdella kaudella 1984-1985
– Colts A- ja B-junioreiden puolustuksen koordinaattori 1992-1995
– Colts-edustusjoukkueen puolustuksen koordinaattori 1994-1995
– U19 maajoukkueen puolustuksen koordinaattori 1996
– Salo Scorpionsin pelaajavalmentaja 2010
– SAJL:n tekniikkaleirin valmentaja 2011
– Kehitysmaajoukkueen DB-valmentaja 2013
– Espoo Devilsin D-junioreiden puolustuksen valmentaja 2014
– Espoo Devilsin D-junioreiden puolustuksen valmentaja 2014

– EM-kulta 1996 (puolustukselle tehtiin kisoissa yhteensä vain kolme maalia)
– 3 x SM-kulta (1993, 1994, 1995)
– SM-hopea (2014) o SM-pronssi 1992
– SAJL vuoden nuorisovalmentaja 1995
– Ottelutilasto valmentajana: 46 voittoa, 9 tappiota, 1 tasapeli (voitto% 82)
– Vuosien 1992-1996 Colts-junioreista kasvoi sukupolvensa parhaimmistoa, joista tuli moninkertaisia EM- ja SM-mitalisteja
– Pelaajia, joita valmentanut useamman vuoden (mm.): Marko Vartiainen, Ville Tarvainen, Timo Winqvist, Thomas Östman, Juuso Marno ja Aki Pystynen.

Seuratoimijana:
– toimi seura-aktiivina Coltseissa 1992-1995 mm. hallituksen puheenjohtajan
– AJS Kotleticsin perustajajäsen (hyvän mielen jefuseura, joka vei lajisanomaa maakuntiin ja Etelä-Eurooppaan)
– co-writer, co-producer ja co-performer ensimmäisessä jenkkifudisaiheisessa biisissä/videossa “Tule taklaamaan”, joka esitettiin MTV-kanavalla (1990)

Timo Blomqvist (1968-2021) oli pelipaikallaan (RB) ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista pelaajista. Hänellä oli ratkaiseva merkitys Vaahteramaljoissa 1995,1996,1997 ja 1998 Helsinki Roostersin voitoissa. Hän oli myös isossa roolissa EM-finaalissa 1995, jonka Suomi voitti.

Blomqvist oli pelaajana ainutlaatuinen yhteys ketteryyttä, voimaa ja luontaista kykyä tehdä isoja pelejä koviakin puolustuksia vastaan, vastustajajoukkueiden valmentajat luulivat häntä useamman kerran amerikkalaisvahvistukseksi kansainvälisessä ottelussa.

• 1995  Vaahteramalja XVI  Blomqvist teki 52 jaardin maalin. Roosters katkaisi Giantsin valtakauden ja voitti  36-14.
• 1996 Vaahteramalja XVII:ssä Helsinki Roosters voitti huikean jännittävässä ottelussa East City Giantsin 22-23. Toisella puoliskolla Blomqvist juoksi lähietäisyydeltä 9-17 tilanteen. Vaahteramalja XVII ratkesi 10 sekuntia ennen loppuvihellystä, kun Timo Blomqvist teki option-pelin päätteeksi ratkaisumaalin.
• 1997 Vaahteraliiga XVIII:ssä  Blomqvistia kuvattiin lehdistössä varoituskolmion muotoisena yhden miehen kuljetusliikkeenä. Finaalissa hän oli pitelemätön. Kauden aikana Blomqvist eteni ainoana hyökkääjänä yli 1000 jaardia Vaahteraliigan runkosarjassa.
• 1998 Vaahteramalja XIX:ssä Timo Blomqvist oli jälleen elementissään ja juoksi kaksi maalia Roostersin voittaessa  Turku Trojansin 42-26.

Timo Blomqvist menehtyi äkillisesti 29.6.2021.  Hänen muistoa kunnioitettiin pitämällä  kauden 2021 Vaahteraliigan 4. kierroksen otteluissa hiljainen hetki.

Janne ”Kanttori” Salonen oli koko uransa ajan yksi Suomen kovimmista ja usean vuoden kovin MLB Vaahteraliigassa. Salosen asenne pelaamiseen, harjoitteluun ja koko lajiin oli tinkimättömän esimerkillinen. Häntä kunnioittivat sekä joukkuetoverit että vastustajat ja myös omat ja vastustajien valmentaja. Hänellä oli pelaajana valtava presence ja taistelutahto.

Puolustuksen linjamies, jonka tinkimättömän harjoituskulttuurin tuntevat myös monet nuoremmat maajoukkuepelaajat. Hyvinkään Falconsin ja East City Giantsin paidassa menestystä niittänyt mies ehti edustamaan Suomea 8 kertaa ja voittamaan 2 EM-kultaa, Suomen mestaruuksien seuraksi. Lähti Falconsin riveistä vaihto-oppilaaksi New Yorkin osavaltioon ja High School vuoden jälkeen (Midlakes HS, Phelps, NY) pelasi yliopistofutista Bucknellissa, Pennsylvaniassa. Kokeili ammattilaisvauhtia New York Giantsin rookie -leirillä.

Kaudella 2013 Kilpeläinen toimii Hyvinkään Falconsin linjavalmentajana ja voima- ja kuntovalmentajana (SCC)

Pentti ”Penni” Erveliukselta ei puuttunut nopeutta eikä voimaa. Pitkä peliura seuratasolla kesti vuodet 1984-1993 Oulu Northern Lightsissa.  Ervelius oli tehokkaimmista pallonkantajista aikanaan. Yli sadan jaardin eteneminen oululaisten option-hyökkäyksen tailbackinä oli Pennille normaali suoritus Vaahteraliigassa.
– 1987 maajoukkuetestien paras 60 m juoksussa oli Pentti Ervelius, Northern Lights ajalla 7.23 s
– 1988 Oulun ”Pikajuna” Pentti Ervelius passitti Jussi Kankaan ottelukohtaisen juoksu SE:n Vaah­teraliigassa hurjiin numeroihin 403 jaardia. Ervelius juoksi numerot Porin Bearsia vastaan ja teki 7 maalia. Ervelius oli ylittänyt 1000 jaardin rajapyykin jo kahdeksannen ottelun kohdalla
– 1992 Vaahteraliigan ottelussa Porvoo Butchersia vastaan Ervelius tykitti 22 yrityksellä 283 jaardia sekä 5 maalia
Ervelius oli Suomen maajoukkueen runkopelaaja, jolla oli kova iskunkestävyys, taitoa harhautella tai juosta vastustajan yli. Myöhemmin hän on ollut  mukana Northern Lightsin valmennuksessa, erotuomaritoiminnassa sekä veteraanipelaajien puuhamiehenä.

Hämäläisen jenkkifutiksen iso mies. 197 cm pitkä Kiiskinen oli aikansa dominoivimipia ja varmimpia pallon kiinniottajia. Kiiskinen oli eräänlainen tamperelaisversio Elmosta. Hän pystyi astumaan lähes mille tahansa pallolliselle pelipaikalla ja pelaamaan tehokkaasti.

Maajoukkuetesteissä hän oli kellottanut 40 jaardia 4,61 sekuntiin ja pompannut 1-loikkatestissä 299cm.

Hän on ensimmäinen tamperelainen jenkkifutaaja Hall of Fameen.

Seurat

1982-1989 Tampere Rocks tight end, wide receiver, quarterback, defensive back

Jorma Hytönen on yksi merkittävimmistä lajivaikuttajista SAJL:n historiassa poikkeuksellisen pitkän ja ansioituneen valmentajauran takia.

Isokokoinen ja atleettinen safety teki vakuuttavan uran useassa seurassa sekä maajoukkueessa.  Kovaa taklaava pallohaukka jäi jokaisen mieleen pelikentillä.

Juha-Mikko Hämäläinen aloitti amerikkalaisen jalkapallon pelaajana ja valmentajana Green Rock Gorillasin joukkueessa pelaten sekä pelinrakentajana että free safetynä. Vuosina 1983 – 1984 hän toimi myös Helsinki Roostersin puolustuksen apuvalmentajana saavuttaen Suomen mestaruuden kauden 1983 päätteeksi.

Pääsääntöisesti Hämäläinen muistetaan kuitenkin tuomarina. Vuosina 1981 – 1998 hän ehti tuomita Vaahteraliigassa 18 kautta tuomiten kaiken kaikkiaan noin 300 ottelussa ja yhdeksässä Vaahteramaljassa. Kansainvälisenä tuomarina EFAF:n ja sen edeltäjän EFL:n hän toimi vuosina 1985 – 1998 tuomiten 15 A-maaottelua, 10 nuorten maaottelua, vuosien 1985 ja 1995 EM lopputurnaukset toimien myös vuoden 1995 EM-loppuottelun yhtenä erotuomarina. Eurobowlissa hän ehti tuomitsemaan noin 25 alkusarjan peliä ja Eurobowlin loppuottelussa hän oli erotuomarin 4 kertaa. Hämäläinen oli myös ensimmäinen ei-amerikkalainen päätuomari Eurobowlin historiassa vuonna 1990. Hämäläinen ehti tuomita myös 6 kautta Maailmanliigassa (World League of American Football – WLAF) ja sitä seuranneessa NFL-Euroopanliigassa vuosina 1995 – 2000.

Aktiivisen tuomarina toimimisen lisäksi Hämäläinen on toiminut SAJL:n liittohallituksen jäsenenä vuosina 1981 – 1982 ja 1992 – 1996 sekä varapuheenjohtajana 1997 – 1998. Hämäläinen oli myös yksi AJEK ry:n perustajajäsenistä ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 1984 – 1992. 1987 – 1989 hän toimi EFL :n sääntövaliokunnassa ja oli myös nykyisin EFAF :n liitetyn EAFOA :n (European American Football Officials Associationin perustajajäsen ja varapuheenjohtajana vuosina 1989 – 1998. Näiden tehtävien lisäksi Hämäläinen toimi pelisääntöjen käännös- ja toimitustöiden parissa vuosina 1982 – 1986 sekä Touchdown ja TeeDee lehtien avustajana 80-luvulla. Hall of Fame jäseneksi Juuso Hämäläinen valittiin vuonna 2004.

Lauri Nieminen aloitti peliuransa Kerava Bulldogsissa 1984 ja oli keskushyökkääjän roolissa nostamassa joukkuettaan Vaahteraliigaan kaudelle 1986.

Nieminen siirtyi East City Giantsin riveihin vuonna 1987 ja pelasi joukkueessa vuoteen 1995 asti tukimiehenä, linjapuolustajana sekä keskushyökkääjänä. Tältä jaksolta Nieminen keräsi yhteensä neljä mestaruutta (1991-1994) sekä kaksi hopeamitalia (1989, 1995).

Uran viimeiset vuodet Nieminen dominoi Helsinki Roostersin riveissä saaden viisi mestaruutta vuosina 1996-1999 sekä comeback vuotena 2004.

Vaahteraliiga all starsiin Lauri Nieminen valittiin viidesti all stars valinta (5kpl) 1991, 1994-1997. Miesten maajoukkueessa hän esiintyi 1991, 1992,1993, 1998. Vuoden 1991 EM-kisoista Nieminen sai EM-hopeaa.

Aktiiviurallaan 190cm pitkä ja 110 kg Lauri Nieminen oli kookkaaksi pelaajaksi erittäin nopea, sillä hän kellotti 40 jaardia alle 4.5 sekuntiin.

14 000 halukkaan joukosta kutsuttiin 710 pelaajaa World Leaguen leirille Floridaan. 15. helmikuuta 1991 alkaneen leirin aikana ”Jahu” Salo edusti Euroopan kärkeä hyökkäyslinjan ryhmässä. Salo oli treenannut ohjuksenomaisia long snapejä, jotka osaltaan auttoivat hänen pääsyään Sacramento Surgen ammattilaisjoukkueeseen. Aggressiivisen hyökkäyslinjapelaamisen mestari pelasi aktiiviuransa pääasiassa tacklea, mutta vuosien saatossa hänet saattoi nähdä myös guardina sekä sentterinä.

Matti Lindholm pelasi ECG:ssä vuosina 1979-1994, mutta ehti välillä pelaamaan myös Ruotsissa Stockholm City Wildcatsin joukkueessa 1986-1987. Vuonna 1987 hän oli mukana Minnesota Vikingsin harjoitusleirillä ja pre season -otteluissa. Lindholm pelasi myös vuonna 1991 maailmanliigan (World League of American Football – WLAF) Sacramento Surgen joukkueessa vuonna 1991.

Petrus Penkki on lajin kansallisen historian ehkä tähänastisesti merkittävin pelaaja. Hänet tunnetaan ja muistetaan edelleen kansainvälisissä yhteyksissä parhaana kansallisena pelinrakentajana Euroopassa. Hänen saavutuksensa tulevat todennäköisesti jäämään kansallisen pelinrakentajan ennätyksiksi vuosikymmeniksi.

Multitalentti ja Mr. Unbreakable. Miesten maajoukkueen tähänastisen historian eniten maaotteluita vyölleen kerännyt pelaaja – 29 maaottelua. Kaksikymmentäneljä vuotta kestänyt pelaajaura oli häikäisevä ja kattava mm. viidet EM-kisat ja kuusi Vaahteraliigan mestaruutta. Sjöblom on Vaahteraliigan 4. tuotteliain taklaaja 529 taklausta.

Lukioaikainen vaihtovuosi USA:ssa sai Miikan vaihtamaan soccerin amerikkalaiseen jalkapalloon. Fyysinen, isokokoinen, pikajuoksijan nopeudella (10.88 100m) varustettu Riionheimo oli suvereeni cornerback. Hän oli kovan luokan kilpailija ja nautti 1 vastaan 1 haasteista.

Riionheimoa voidaan luonnehtia isojen pelien tekijänä: vuoden 2000 EM-finaali sai kultaisen käänteen, kun Miikka katkaisi saksalaissyötön ja palautti pelivälinettä 100 jaardia maaliin. Sama toistui vuoden 2005 EM-kisojen välierässä, jolloin ruotsalaisten ensimmäinen hyökkäysvuoro päätyi Riionheimolle ja 36 jaardia maaliin. Myös vuoden 2003 Vaahteramaljan 95 jaardin aloituspotkun palautus johdatti osaltaan Turku Trojansin voittoon. Riionheimo osasi myös vastustajille jäpätyksen kultaisen taidon esimerkiksi laitahyökkääjälle – etkö kovempaa pääse. Tää ei riitä mihinkään

Juha Pinomaa aloitti amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen vuosina 1979-1980 King High Schoolin joukkueen puolustuksen linjassa ja jatkoi uraansa ECG:n linjassa vuosina 1980-1986. Maajoukkueen puolustuksen linjassa hän esiintyi vuosien 1983 ja 1985 EM-kisoissa voittaen urallaan EM-hopeaa ja EM-kultaa. Lisäksi hän oli ECG:n pelaajana juhlimassa Suomen mestaruutta vuonna 1984. Pinomaa valittiin Vuoden pelaajaksi vuonna 1982 ja on saavuttanut myös All-stars -valintoja pelaajana.

Peliuransa lisäksi Pinomaa ehti toimimaan ECG:n hallituksen jäsenenä 1980-luvun alussa ja pelaajavalmentajana vuosina 1980-1986. Hän teki Suomen ensimmäiset puskukelkat linjan ja puolustuksen harjoituskäyttöön sekä teetti puskutyynysarjan myös muiden joukkueiden saataville. Liiton varapuheenjohtajana Pinomaa toimi vuosina 1985-1987 vastaten valmennusasioista ja oli käynnistämässä valmentajien ja pelaajien rekrytointia USA:sta seuroille. Vuosina 1983 ja 1985 EM-kisoihin hän oli organisoimassa valmennusta ja leirejä.

Vuonna 1983 Pinomaa teki 50-sivuisen valmennuskirjasen omalle seuralleen, jota myös myytiin muille seuroille ennen kuin vuonna 1987 hän tuotti, kustansi ja markkinoi Amerikkalaisen Jalkapallon käsikirjan kaikille lajin harrastajille ja siitä kiinnostuneille. Hall of Fame jäseneksi Juha Pinomaa valittiin vuonna 2004.

Ken Meyer (1925–2016) on kovatasoisin Suomessa koskaan valmentanut amerikkalainen coachi. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Juha Liedes tapasi Meyerin Arena football -turnauksessa Pariisissa 1990-luvun alussa.  Liedes pyysi Meyria Suomeen vetämään valmennusklinikkaa. Meyer piti Suomessa 1992 ja 1993 muutaman intensiivisen teholeirin, joille osallistui mm. Harri Malkamäki, Petrus Penkki, Jani Kivelä, Jarkko Nieminen, Arto Sainio, Kim Wikström ja Oskari Niemi.

Meyer tuli mukaan vahvasti miesten maajoukkuen toimintaan ja toimi maajoukkueen hyökkäyskoordinaattorina vuosina 1993-1997.  Suomi voitti kaikki kahdeksan otteluaan putkeen näissä kisoissa.
Meyer auttoi myös U19 maajoukkuetta vuosina 1996-1998. 1998 EM-kisoissa Dusseldorfissa Meyer poistui kaupungista välipäivänä ja matkusti Kölniin, jossa hän vierailla kaupungin kuuluisassa katedraalissa. Hän kertoi nähneensä sen edellisen kerran yläilmasta käsin, kun hän oli USA:n ilmavoimissa B-17 pommikoneessa II maailmansodan aikana.

Hän vei pelinrakentaja- ja hyökkäysvalmennuksen aivan uudelle tasolle. Meyer koulutti suomalaisia valmentajia yhdessä Tim Johnsonin kanssa. Tasokkaassa toiminnassa kehittyivät myös suomalaiset valmentajat. Läpi 1990-luvun amerikkalaisten valmentajien opissa oli joukko suomalaisia. Osalla heistä oli iso rooli kotimaisen jalkapallon kehittämisessä jatkossa. Juha Liedes, Jorma Hytönen, Kimmo Aarnio, Eino Leisimo ja Jarmo Rautiainen kuuluivat tähän ryhmään. Luonnollisesti osansa saivat Meyerin valmennuksessa olleet sadat suomalaispelaajat.

Osaa hänen valmennusmateriaalistaan käytetään edelleen Liiton koulutuksissa. Hänet tunnetaan ja muistetaan edelleen mahtavana valmentajana ja yhtenä Suomen amerikkalaisen jalkapallon vaikuttavimmista Kummisedistä.

Ikäluokkansa ja aikakautensa dominoivin hyökkäyksen vasen tackle. Ulottuva atleetti liikkui ketterästi ja kovaa. Tarvainen oli lähes ohittamaton heittoblokkauksessa ja nautti cut blokeista alakentällä. Ville Tarvainen hioi tekniikkansa niin, että pystyi myös reach blokkaamaan endin kuin endin. Hyökkäyslinjan suuriruhtinas piti huolta ettei kukaan päässyt astumaan hänen minkkilaahuksensa päälle.

Haaveet ammattilaisurasta NFL Europessa katkaisi leiritysvaiheessa tapahtunut loukkaantuminen. Harjoittelu Floridassa sujui tight endin pelipaikalla lupaavasti sitä ennen. Tarvainen pääsikin kokemaan ainoana suomalaisena tähän mennessä usean kuukauden kuntoutusjakson NFL:n kuntoutuskeskuksessa, Birmingham, Alabamassa.

Ari Tuuli pelasi Roostersin keskushyökkääjänä vuosina 1981-1988 voittaen pelivuosinaan 5 Suomen mestaruutta ja yhden SM-pronssin sekä vuoden 1988 Eurobowl-mestaruuden. Maajoukkueessa Tuuli juoksi jaardeja Suomelle vuosien 1983,1985 ja 1987 EM-kisoissa voittaen yhden EM-kullan, yhden EM-hopean ja yhden EM-pronssin. Henkilökohtaisella tasolla Tuuli on valittu Vaahteramaljan parhaaksi pelaajaksi neljä kertaa, kaksi kertaa Suomen parhaaksi pelaajaksi ja kerran Euroopan parhaaksi pelaajaksi. Lisäksi Tuuli on ollut useita kertoja Vaahteraliigan All-star joukkueessa. Hänen pelipaitansa numero 34 on myös jäädytetty Helsinki Roostersin toimesta. Peliuransa päättyessä Tuuli omisti useita Suomen ennätyksiä niin seura- kuin maajoukkuepaidassa.

Peliuran jälkeen Tuuli on toiminut vuonna 1983 Roosters ry:n hallituksessa ja vuosina 1995-1997 seuran puheenjohtajana. Maajoukkueen joukkueenjohtajana Tuuli oli vuoden 1989 EM-kisoissa ja vuonna 1990 hän ehti toimia jo perustetun International League of American Football Helsinki Blue Fox joukkueen toimitusjohtajana. Hän toimi EM-91 hakuprosessin vetäjänä ja EM-91 projektipäällikkönä sekä vuosina 1990-1994 SAJL:n markkinointijohtajana. Vuosina 1992-1994 hän toimi myös Vaahteraliigan lajipäällikkönä. SAJL:n vuoden etenijän palkinto kantaa myös Ari Tuuli Trophy nimeä. Hall of Fame jäseneksi Ari Tuuli valittiin vuonna 2004.

Michael Quarshie (s. 1979, aktiiviuran mitat 189 cm ja 134 kg)  on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista amerikkalaisen jalkapallon pelaajista, jonka ura käsittää niin yliopisto- kuin ammattilaisotteluita.

Michael Quarshie lähti Yhdysvaltoihin vuonna 2000. Hän edusti ensin St. Peter’s Collegea New Jerseyssä, mutta vaihtoi sitten Columbian yliopistoon (New York) ja pelasi sen Lions-joukkueen riveissä. Quarshie oli ehdolla Yhdysvaltain vuoden 2004 opiskelijaurheilijaksi. Kun NFL-ammattilaisliigan varausta ei tullut, Quarshie jatkoi vuoden 2005 uraansa NFL-Eurooppa-liigan Frankfurt Galaxyssä.

Quarshie teki International Practice Development Squad -sopimuksen NFL-seura Oakland Raidersin kanssa ja oli sen organisaatiossa 2005–2007.
2006 Michael pelasi Raidersin riveissä ennen varsinaisen kauden alkua harjoitusotteluissa. Hän sai runsasti peliaikaa kaikissa neljässä pelissä. Seurauksena hyvin sujuneista harjoituksista ja ensimmäisestä harjoituspelistä Philadelphia Eaglesia vastaan Quarshie suoritti pallonriiston peittämällä Koy Detmer rähmäyksen Philadelpian 13-jaardin linjalla.
Quarshie nostettiin joukkueen neljännestä puolustusmiehistöstä kakkosmiehistöön ennen toista ottelua. Harjoitusottelussa Quarshie taklasi päätösneljänneksellä Minnesota Vikingsin pelinrakentajan J.T Sullivanin aloituslinjan takana, ja aiheutti isäntäjoukkueelle 9 jaardin menetyksen. Vikings ei pystynyt yrittämään enää potkumaalia, mikä osoittautui lopputuloksen kannalta tärkeäksi. Raiders voitti ottelun juuri kolmen pisteen erolla, 16-13.
Elokuussa 2006 harjoitusleirillä saadun polvivamman vuoksi Raiders kuitenkin siirsi Quarshien niin sanottuun injured reserve -ryhmään (IR), minkä tarkoitti koko kauden pelaamattomuutta mutta pysymistä Oakland Raidersin organisaatiossa.

Kauden 2007 lopussa Quarshie tuli toipumaan loukkaantumisistaan Suomeen ja Porvoon Butchersin riveihin. Butchersissa hän voitti Suomen mestaruuden kesällä 2007.
2008 keväällä Quarshie solmi sopimuksen Kanadan ammattilaisliigan  Toronto Argonauts -joukkueeseen, mutta päätti olla lähtemättä Kanadaan perhe- ja työsyistä johtuen. Quarshie pelasi viimeiset ottelunsa Helsinki Wolverinesin riveissä.

2000-luvun ansioituneimpiin suomalaisnaisjenkkifutareihin kuuluu ehdottomasti Jenni ”Wallu” Wahlberg. Wallulla on ollut aivan ylivoimainen käsitys pelistä ja pelaamisesta ja hän oli myös suvereeni pelinjohtaja.

2015 Granadan EM-kisoissa hän repi vastustaja osaamisellaan riekaleiksi. Finaalissa Iso-Britanniaa vastaan hän pystyi lukemaan vastustajan puolustuksen aikeet ja tämän pohjalta tekemään oikeita ratkaisuja heittojen osalta. Wahlberg johdatti Suomen voittoon ja heitti kolme maalia ottelussa. Wahlberg voitti lukuisia Suomen mestaruuksia sekä semikontakti- että myöhemmin täyden kontaktin pelimuodossa. Huomattavaa onkin, että hänet on valittu useana vuotena sekä pelinrakentajana että tukimiehenä naisten amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigan all starsiin.

Juha Liedes oli koolle kutsujana Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n perustamiskokouksessa ja on yksi Helsinki Roostersin perustajajäsenistä. Aktiivisena seuratoimijana Liedes on toiminut Helsinki Roostersin ja Hämeenlinna Tigersin puheenjohtajana sekä toiminut SAJL:n hallituksessa useissa eri tehtävissä vuosien varrella. SAJL:n valmennuspäällikkönä Liedes toimi vuosina 1989-1995 ja tuona aikana hän oli myös liiton toiminnanjohtajana. Vuoden 1987 lajin ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä EM-kisoissa Liedes toimi projektipäällikkönä ja vuosina 1984-1989 Liedes toi maahan jenkkifudisvarusteita. Vuonna 2005 Liedes toimii nuorten maajoukkueen joukkueenjohtajana.

Valmentajana Liedes on päävalmentajana luotsannut Suomen miesten maajoukkuetta vuosina 1993-1997 saavuttaen kolme Euroopan mestaruutta. Liedes toimi myös apuvalmentajana vuosina 1983,1989 ja 1991. maajoukkueessa. Nuorten maajoukkueen päävalmentajana Liedes voitti Euroopan mestaruuden vuonna 1992. Seuratasolla Liedes on valmentanut niin Suomessa kuin Italiassa. Suomessa päävalmentajana vuosina 1990-1996 Hämeenlinna Tigersissa ja Italiassa vuonna 1996 Torino Giaguarissa. Liedes oli myös ensimmäinen amerikkalaisen jalkapallon valmentaja joka suoritti Kansallisen Valmentajatutkinnon ja laati v 1991 fyysisen kunnon jefustandardit ja pelipaikkakohtaiset kriteerit.

Pelaajana Liedes pelasi koko uransa Helsinki Roostersissa ensin pelinrakentajana ja sitten puolustuksessa. Urallaan Liedes ehti saavuttaa 5 SM-kultaa (1982,1983,1986,1987,1988) sekä EUROBOWL II mestaruuden vuonna 1988 ja hänen pelipaitansa #17 on jäädytetty Helsinki Roostersissa. Erotuomarina Liedes on toiminut vuodesta 1980.

Marko Vartiainen aloitti uransa v.1992 Lohja Wildcatsissa josta tie vei Espoo Coltsin kautta Turku Trojansiin ja Helsinki Roostersiin. Vartiainen voitti urallaan yhteensä kolme Euroopan mestaruutta ja viisi Suomen mestaruutta.

Saksassa pelattujen nuorten 1996 EM-kisojen MVP-pelaaja oli myös turnauksen paras etenijä ja pistemies Suomen voittaessa EM-kultaa.

Bolzanon miesten EM-kisoissa 1997 Vartiainen iski itsensä kaikkien tietoon, kun Suomen jenkkifutismaajoukkue pieksi EM-turnauksen semifinaalissa Englannin pistein 24-6.  Vasta 19-vuotias nuorukainen olikin Suomen paras pelaaja. Vartiainen keräsi jaardeja tasaisen tehokkaasti isojen englantilaispelaajien keskellä.
Finaalissa komeettamaisesti palloa 128 jaardin verran kantanut Marko Vartiainen teki ensimmäisen maalin. Itsepintaisesti ruotsalaiset varjostivat laitahyökkääjiä, mutta jättivät Vartiaisen vapaaksi ja hän teki ottelussa toisen maalinsa heittopelin päätteeksi. Suomi voitti Ruotsin 27-6.

Vuoden 2000 EM-finaalissa Vartiainen juoksi kaksi tärkeää maalia äärimmäisen tiukassa finaalissa Saksaa vastaan. Suomi voitti finaalin 26-7. Suomi voitti EM-kultaa numeroin 29-30.

Aktiiviuransa jälkeen Marko Vartiainen on jatkanut lajin parissa toimien U19 maajoukkueen valmentajana vuoden 2006-2007 ja miesten maajoukkueessa vuodesta 2009.

Vantaalainen Jarmo Lahti on yksi suomalaisen jenkkifutiksen jättiläisistä̈ muutenkin kuin fyysisen kokonsa puolesta. Jarmo Lahden ura ja panos Suomessa pelatun amerikkalaisen jalkapallon kehittäjänä on ollut mittava ja monipuolinen. Hän on neljän vuosikymmenen ajan (36+ vuotta) tehnyt menestyksekästä̈ työtä lajin eri osa-alueilla junioreista maajoukkueeseen. Jarmo Lahden ura lajin piirissä jatkuu edelleen.

Risto Luostarinen on toiminut SAJL:n puheenjohtajana kahteen otteeseen (1981-1982 ja 1988-1992), varapuheenjohtajana kerran 1979-1980 sekä hallituksen jäsenenä sekä 80- että 90-luvuilla yhteensä seitsemän vuotta. Lisäksi Luostarinen toimi Euroopan liiton varapuheenjohtajana 1988-1993. Munkassa Luostarinen ehti toimia varapuheenjohtajana vuosina 1979-1980. Luostarinen oli mukana myös perustamassa lippupallotoimintaa Suomeen sekä kirjoitti Beach jefun säännöt. Luostarisen yhtäjaksoinen toiminta SAJL:ssä sen perustamisesta eteenpäin läpi ensimmäisen vuosikymmenen edesauttoi amerikkalaisen jalkapallon juurtumista Suomen liikuntakulttuuriin ja SAJL:n jäsenyyttä suomalaisessa urheiluyhteisössä.

Luostarinen pelasi koko peliuransa 1980-1987 Munkan pelinrakentajana. Luostarinen tuotti Suomeen ensimmäisen ammattivalmentajan coach Dean Launin Modesto, Kaliforniasta. Laun toimi Luostarisen high school -valmentajana. Maajoukkueessa Risto Luostarinen oli mukana vuonna 1985 ja voittamassa Suomen ensimmäistä Euroopan mestaruutta. Peliurallaan Vaahteraliigassa Luostarinen saavutti yhden Suomen mestaruuden (1981) ja kaksi SM-hopeaa (1980,1982).

(s. 1981, aktiiviuran mitat  200cm cm ja 128 kg) Klaus Alinen aloitti uransa Pori Bearsissa  vuonna 1999 ja edusti Suomessa. Vaahteraliigassa pelatessaan myös Seinäjoki Crocodilesia, Rauma Stormia ja Turku Trojansia.

Aloitti ammattilaisuransa sisempänä laitahyökkääjänä 2004 Berlin Thunder -joukkueessa. Vain neljä vuotta lajia harrastaneena Alinen teki kovaa jälkeä ammattilaisena. Kolmen vuoden aikana NFL Europessa Alinen otti 14 kiinniottoa, joilla eteni 98 jaardia 7 jaardin keskiarvolla. NFL-Eurooppaliigan viikon kansalliseksi pelaajaksi Alinen valittiin viikolla 10 vuonna 2005. 2004 Alinen oli voittamassa liigan mestaruutta World Bowlia kesäkuussa Berlin Thunderin riveissä. Frankfurt Galaxy hävisi Alisen Thunderille 30-24.

Klaus Alinen allekirjoitti tammikuussa 2006 kaksivuotisen sopimuksen NFL joukkue Atlanta Falconsin kanssa. Ensimmäinen vuosi kului NFL:n kansainvälisten pelaajien kehitysohjelmassa ja Alinen pääsi pelaamaan erikoisjoukkuetilanteita pre seasonilla mm. Japan Bowlissa Tokiossa. Ankara taistelu paikasta joukkueeseen loppui 2007 elokuussa, kun hänet leikattiin leirin lopussa varsinaisesta miehistöstä.

Kevätkauden 2007 Alinen pelasi Berlin Thunderissa ja joukkue hävisi Wordl Bowlin 27-21 Amsterdam Admiralsille. Klaus Alinen sai ottelussa huomattavan paljon peliaikaa.

Seinäjokelainen Juha-Markus Laitila oli peliurallaan reilun vuosikymmenen ajan yksi merkittävimmistä kotimaisista hyökkäyslinjapelaajista niin seura- kuin maajoukkueessa. ”Paavo” Laitilan toiminta lajin parissa on jatkunut yli 30 vuotta, ja jatkuu edelleen.

Harri ”Nappi” Kaasinen pelasi koko peliuransa Suomessa edustaen East City Giantsia. Kaasinen ehti urallaan pelata useita pelipaikkoja, mutta parhaiten Kaasinen muistetaan laitahyökkääjänä. Kaasinen edusti Suomea EM-kisoissa viiteen otteeseen (1983,1985,1987,1989,1991) saavuttaen yhden Euroopan mestaruuden, kolme hopeaa ja yhden pronssin. ECG:n riveissä Kaasinen saavutti neljä Suomen mestaruutta (1984,1991,1992,1993), yhden hopean (1989) ja kaksi pronssia (1983,1986). Laitahyökkääjänä Kaasisen henkilökohtaisiin ennätyksiin kuuluu 17 kiinniottoa yhdessä ottelussa sekä yhden kauden kiinniottotilastojen kärkisijoja. Kaasinen on valittu Vuoden pelaajaksi 1991 ja samana vuonna hän oli myös Vaahteramaljan MVP. Vuosina 85-86 Kaasinen pelasi Yhdysvalloissa ja oli All-American candidate FSC:n joukkueessa.

Mittavan peliuran lisäksi Kaasinen toimi ECG:n toiminnanjohtajana vuosina 1990-1996 ja liittohallituksen jäsenenä. SAJL:ssä Kaasinen toimi lisäksi tv-toimittajana ja tuottajana vuosina 1994-1996 sekä Vaahteramaljan järjestäjänä.

Keijo Kaurissaari (s. 1960, 190cm, 93kg,) pelasi vuosina 1980-1988 East City Giantsissa ja 1989 Espoo Raidersissa. Yhtenä lajin uranuurtajista Kaurissaari oli peliurallaan All stars-puolustuksen linjamies ja edusti Suomea lajin kolmissa ensimmäisissä EM-kisoissa 1983,1985 ja 1987.

Kaurissaari oli  yksi 1980-luvun dominoivimmista linjapuolustajista. Hän pelasi nose guardia ja defensive tacklea ja sijoittui Vaahteraliigan tilastoissa 1984-1987) sijalle 10. kaikkien aikojen taklaajatilastossa 116 taklauksella. Parhaassa ottelussaan hän taklasi 9 soolotaklausta.

Maajoukkuetilastoissa (1983-1987) Kaurissaari keräsi viidenneksi eniten taklauksia, yhteensä 21 kpl ja maajoukkuepuolustajien viidenneksi tilastossa.  Tuotteliaimmassa ottelussa hän keräsi yhteensä seitsemän taklausta.

Efe Evwaraye on yksi suomalaisen jenkkifutiksen kaikkien aikojen pelaajista. Hänen uransa alkoi Vaasa Vikingsin junioreissa vuonna 2002 ja päättyi Royalsissa vuonna 2017. Uransa aikana hän ehti pelata Suomessa myös Roostersissa, Crocodilesissa, Butchersissa ja Wolverinesissa ja ulkomailla Saksassa Kiel Baltic Hurricanesissa ja Ruotsissa Tyresö Royal Crownsissa. Kaikissa seuroissaan Evwaraye edusti merkittävällä tavalla voittamisen kulttuuria ja johtajuutta.

Ammattilaisura NFL Europessa jäi vaaksan päähän. Kuusi suomalaista pelaajaa sai kutsun maaliskuun alussa 2007 alkaneelle NFL Europen harjoitusleirille Tampaan Floridaan.  Ensimmäisen viikon aikana valituista kansainvälisestä pelaajasta karsittiin 48 pelaajaa liigaan. Suomalaisista Iiro Luoto, Seppo Evwaraye ja Jarmo Rantanen pääsivät sopimuksiin, mutta 21-vuotias, 188cm pitkä ja 108kg painanut Efe Evwaraye leikattiin Berlin Thunderin lopullisesta miehistöstä.

Evwarayella on kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi SM-hopeaa, EM-pronssi ja U19 Pohjoismaiden mestaruus. Urheilutoimittajien liitto ry on valinnut Evwarayen parhaaksi amerikkalaiseksi jalkapalloilijaksi vuosina 2010 ja 2011. Tämän lisäksi hänet on valittu kolme kertaa Vaahteraliiga All Starsiin, vuoden puolustajaksi 2009 ja ensimmäisellä kaudellaan 2003 Evwaraye valittiin Vuoden Tulokkaaksi. Vaahteraliigassa.