Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Jenkkifutiksen U15 maajoukkue leirillä pääsiäisenä

Amerikkalaisen jalkapallon U15 kehitysmaajoukkue piti ensimmäisen leirityksen muutaman vuoden tauon jälkeen. Pajulahdessa vietettyyn viikonloppuun kuului kolmet lajiharjoitukset, pari filmisessiota sekä ohjeet maajoukkuepolkuun.

Nuorimman maajoukkueikäluokan ensimmäiset askeleet otettiin hyvällä asenteella noin 70 pelaajan voimin.  U15 ikäluokan maajoukkuetoimintaa ohjaava AHC Aleksi Siirtola oli tyytyväinen näkemäänsä.

-Tekeminen näytti hyvältä ja oli hienoa nähdä näin paljon nuoria pelaajia ottamassa ensimmäiset askeleet jefuleijonan polulla. Moni pelaaja sai maajoukkuetoiminnan lisäksi ensimmäiset kokemukset 11v11-futiksesta, mikä näkyi nousujohteisena tekemisenä kaikilla pelipaikkaryhmillä. Leiri toimi tärkeänä katsauksena näiden ikäluokkien pelaajista ja tämän viikonlopun pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan joukkuetta syksyn harjoitusottelua varten.

Nuorten maajoukkueen 2024 toiminta huipentuu 21.9  Vantaan Myyrmäessä pelattavaan kansainväliseen otteluun. Jenkkifutisliitto on sopinut harjoitusotteluyhteistyöstä Saksan Nordrhein-Westphalia osavaltion alueen U15-joukkueen, ”Greenmachinen” kanssa. Syyskuinen ottelu pelataan 11 vs 11 säännöillä ja sopimukseen kuuluu, että suomalaisjoukkue tulee tekemään vastavierailun Saksaan kaudella 2025.

 

 

Lataa PDFTulosta