Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Jenkkifutisliitto mukana lajin iskukuormitusta arvioivassa tutkimuksessa

SAJL on mukana Pohjola Vakuutuksen, Northern Sport Insight and Intelligencen ja Jyväskylän Yliopiston tutkimuksessa, jossa arvioidaan jenkkifutiksessa tapahtuvien iskujen kiihtyvyysvoimakkuuksia ja iskukuormitusta.

Amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen yhteydessä syntyviin mahdollisiin päävammoihin ja niiden seurauksiin on kiinnitetty viime vuosien aikana huomiota julkisuudessa esillä olleiden yksittäisten tapahtumien takia. Aiheesta on tehty viime vuosien aikana useita tutkimuksia, joiden pääasiallinen kohde on ollut ammattilaispelaajien terveys ja peliuran mahdollisesti aiheuttamat terveyshaitat myöhemmän elämän aikana. Tutkimusten tulokset ovat toistaiseksi melko epäyhtenäisiä. Suomessa pelitilanteiden intensiteetti on lajin emämaan peleihin verrattuna eri tasolla, eivätkä ammattilais- tai yliopistosarjoissa pelaaville suoritettujen tutkimusten tulokset ole yleistettävissä suomalaisiin pelaajiin.

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto haluaa kantaa osaltaan vastuuta sarjoissaan pelaavien pelaajien turvallisuudesta. Osana SAJL:n vastuullisuusohjelmaa käynnistetään nyt tutkimus, jossa tutkitaan kypärän iskujen kiihtyvyysvoimakkuuksia ja iskukuormitusta yhdessä Pohjola VakuutuksenNorthern Sports Insight and Intelligence –startupin sekä Jyväskylän Yliopiston Liikuntatieteellisen tiedekunnan kanssa. Projekti toteutetaan kolmella eri sarjatasolla kauden 2022 aikana.  Vaahteraliigasta, Naisten Vaahteraliigasta sekä U20-junioreista  projektiin on valittu mukaan yhteensä kuusi joukkuetta.

Tavoitteena tunnistaa ja minimoida riskialttiit pelitavat ja tilanteet

Kauden 2022 kestävän projektin aikana mitataan sekä harjoitusten, että pelien yhteydessä tapahtuvien kypäräkontaktien kiihtyvyyksiä, kuormituksen määrää ja selvitetään voimakkaisiin iskuihin johtaneita tilanteita. Tavoitteena on selvittää pelaajien terveyttä vaarantavia tilanteita, raportoida niistä ja tutkimuksen valmistuttua tarjota valmentajille konkreettisia vastauksia päähän kohdistuviin iskuihin johtaneista tilanteista sekä käytännön oppeja siitä, miten niitä tulisi estää.

Tutkimuksesta vastaava Jyväskylän Yliopiston Timo Rantalainen on innoissaan projektista:

-Amerikkalaisen jalkapallon fyysistä kuormittavuutta ja päähän kohdistuvia kiihtyvyyksiä on tutkittu lähes yksinomaan amerikkalaisilla pojilla ja miehillä, jotka harrastavat lajia ammattimaisesti. Amerikkalaisista tutkimuksista tiedetään, että sekä ikä, fyysiset ominaisuudet, että lajitaidot vaikuttavat loukkaantumisherkkyyteen siten, että nuorempi ikä, heikommat lajitaidot ja fyysiset ominaisuudet altistavat loukkaantumisille. Suomalaisista pelaajista vain aivan terävin kärki yltää amerikkalaisten tasolle, joten on todennäköistä, että päähän kohdistuvien iskujen kovuutta voitaisiin Suomessa vähentää asianmukaisella harjoittelulla. SAJL:n, Pohjola Vakuutuksen ja Northern Sports Insigh:n yhteistyö mahdollistaa lajin vaatimuksien kartoittamisen Suomessa miesten lisäksi myös naisten korkeimmalla sarjatasolla.

Rantalaisen mukaan harjoituksista ja peleistä kerättyä tietoa voidaan käyttää harjoittelun ohjelmointiin. Voidaan esimerkiksi suunnitella sopivasti kiristyvä harjoitusohjelma, jotta urheilijat saavuttavat kilpailukauden kuormittavuuteen soveltuvan fyysisen suorituskyvyn hallitusti harjoituskauden loppuun mennessä. Lisäksi voimakkaisiin iskuihin johtavista tilanteista voidaan havainnoida turvallisia lajitekniikoita tai mahdollisesti potentiaalisia tuomaritoiminnan painoalueita, joilla päähän kohdistuvien iskujen kovuutta voitaisiin rajoittaa.

ACT Head Impact Tracker-mittauslaite sijoitetaan kuuden joukkueen kypäriin kauden 2022 ajaksi.

Tutkimuksessa mukana oleva Northern Sports Insight and Intelligence pääsee ensimmäistä kertaa tuomaan laitteensa jenkkifutiksen pariin. Yrityksen toimitusjohtaja ja yksi perustajista Heidi Kivimaa on tyytyväinen suomalaisen jenkkifutiksen tarjoamasta mahdollisuudesta:

-Meille on suuri ilo ja kunnia, että ACT Head Impact Tracker päähän kohdistuvien voimien mittauslaite on mukana SALJin maailmankin mittakaavassa uraauurtavassa lajitutkimuksessa. Objektiivinen mittausdata on avainasemassa, kun vallitsevaa tilannetta kartoitetaan, tehokkaita toimia päähän kohdistuvien voimien ja iskujen vähentämiseksi suunnitellaan ja jalkautetaan, sekä silloin kun tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista seurataan ja vaikuttavuutta mitataan.

Aivotärähdykset hyvä tunnistaa heti niiden tapahduttua

Amerikkalaisen jalkapallon seuroilla on jo nyt käytössä aivotärähdysten tunnistamiseen kehitettyjä työkaluja. Tilanteissa. joissa joukkueella on mukana terveydenhuollon ammattilainen kuten joukkuelääkäri, paras työkalu aivotärähdyksen tunnistamiseen on SCAT5 Muille kuin terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettu CRT5 taas on toimiva työkalu kenelle tahansa valmennukseen tai huoltoon kuuluvalle joukkueen henkilöstölle. CRT5 on suositeltu väline myös aina alle 13v junioreiden kanssa työskennellessä.

Päähän kohdistuva suora tai epäsuora isku on aina riskitilanne aivotärähdykselle ja pientenkin oireiden ilmetessä pelaaja tulee arvioida aivotärähdyksen tunnistustyökalun avulla ja hänen vointiaan seurata.

 

Lataa PDFTulosta