Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Jonis Heikkinen vahvistaa Steelers-puolustusta kaudella 2023

Helsinki Wolverinesissa kolme kautta pelannut Jonis Heikkinen vahvistaa kaudella 2023 Kuopio Steelersin puolustusta.  Uloimman linjamiehen paikalla pelaava Heikkinen on noussut nopeasti  maajoukkueen vakiokokoonpanon pelaajaksi.

25-vuotias Jonis Heikkinen on noussut nopeasti suomalaisen jenkkifutiksen puolustajien eliittiin.  195 senttinen ja 120 kiloinen pelaaja on ehtinyt pelaamaan kolme kautta Vaahteraliigassa saavuttaen yhden hopean sekä yhden pronssisen mitalin tililleen. Nyt miehen tavoitteena on kirkastaa mitalit kultaiseksi ja suuntana kesällä 2023 Kuopio ja Väinölänniemi. Steelers-tiedotteessa Heikkinen kertoo, mitä tulevalta kesältään odottaa.

-Tulevalta kaudelta en odota yhtään enempää tai vähempää kuin mestaruuden uusimista. Muita henkilökohtaisia tavoitteita on oman kehittymisen jatkuminen ja tietysti kesän EM-pelit.

Heikkinen pelasi kaudella 2022 kymmenessä runkosarjan pelissä onnistuen säkittämään vastustajan pelinrakentajan seitsemän kertaa. Lukema oikeuttaa liigan säkkitilaston viidennelle sijalle. Kaikkiaan Heikkinen on kolmen pelaamansa kauden aikana onnistunut taklauksissa 40 kertaa ja säkityksiä miehen tilillä on yhteensä 10.

Maajoukkueeseen Heikkinen nousi ensimmäistä kertaa kesän 2021 Ruotsi-maaottelussa ja hän oli mukana syksyllä 2022 EM-lohkopeleissä kaatamassa Tanskaa ja Tšekkejä.

Kuva: Irja Vaateri

Lue lisää: Jonis Heikkinen vahvistaa Steelersin puolustuksen linjaa

Lataa PDFTulosta