Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Korkeakoulusarjan tulokas Mahti Cocks avaa kautensa lauantaina

Korkeakoulusarjan avausottelussa tulevana lauantaina kohtaavat Tampere Mahti Cocks ja Wasa Dogs. Tamperelaisten päävalmentaja Henri Toiminen kertoo joukkueensa tavoitteena olevan mestaruus. Toiminen odottaa tulevaa lauantaita malttamattomana:

– Tämä valmennusprojekti on ollut minulle mielenkiintoinen kokemus nyt jo. Odotan innolla pelien alkamista ja näkemistä, mitä olemme saaneet aikaseksi joukkueen kanssa. Kasassa on joukkue, joka on täynnä voimaa, taitoa ja kokemusta.

Valmentajana Toiminen on uuden äärellä. Rosteriin kerätty kokemus on kuitenkin auttanut häntä palapelin rakentamisessa:

– Olen itse pääsääntöisesti ollut valmentajaurallani toistaiseksi vain U-17 joukkueen päävalmentajana joten aikuisten miesten valmentaminen ollut uudenlainen kokemus minulle. Valmentamista on helpottanut suuresti se, että suurin osa joukkueen pelaajista ovat aktiivisia harrastajia, joilla on perusasiat kunnossa ja pääsevät treenaamaan meidän omien reenien ulkopuolella omissa seuroissaan. Näin olemme päässeet enemmän keskittymään pelillisiin asioihin.

Korkeakoulusarjan pelit pelataan poikkeuksellisesti sisätiloissa normaalia huomattavasti pienemmällä kentällä. Miten tämä vaikuttaa harjoitteluun?

– Syksyn reenit alkoivat Hervannan tekonurmikentällä kosteissa ja pimeissä olosuhteissa. Mutta se ei menoa haitannut! Talven tultua olemme onneksi päässeet sateensuojaan TAMK:in liikuntasaliin. Onneksemme sali on melko tilava, mutta ei se kuitenkaan aja aivan samaa asiaa kuin tekonurmikenttä. Salin tilavuudesta huolimatta, seinä tulee vastaan aika nopeasti ja lattia on kova ja liukas. Toki onhan meillä edessä pari peliä, jotka tulemme pelaamaan liikuntasalissa, joten onpahan ainakin tullut totuttua kovaan pintaan.

Toiminen kannustaa seuraamaan joukkueessaan mm. Ere Viitasta, Jere Lyytikkää, Markus Korpelaa sekä Kalle Tannista.

Mahti Cocks, alustava rosteri

 #EtunimiSukunimiPelipaikatSyntymäv.PelivuodetPituusPaino
11MattiLiskiWR1993818790
13DanielTolonenQB/ WR19985191103
20JoonasKalevaDB19981117980
22TuomasMäkinenRB/ LB1996418693
24JereLyytikkäRB1998316675
42AleksiSiirtolaDB/ LB1997517895
44MarkusKorpelaLB/ RB19981017790
51KonstaMatikainenOL/ DL19997179105
52MikaMäkeläLB/RB199011180125
54OliverKantoOL19957183120
55EreViitanenOL/DL19966200125
65ViliKujanpääOL19978190100
81SamuelVainio-MattilaWR1999019580
82JesseAaltoWR/DB1997617090
84AlvariEinolaWR/ DB1996218582
85AkuAaltonenTE/ WR19980203100
90KalleTanninenDL/TE19989191106
91SamuliKallioDL/ OL19910191110

Tampere Mahti Cocks – Wasa Dogs pelataan lauantaina 22. helmikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kickoff 19.45.

Katso muut ottelut:  sarjaohjelma

Lataa PDFTulosta