Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Lahden MM-kisoista 2024 tulossa kaikkien aikojen suurin lippupalloturnaus

Yli 30 maata on jo vahvistanut osallistumisensa elokuussa 2024 Lahdessa järjestettäviin lippupallon MM-kisoihin. Uuden olympialajin MM-kisat tekee poikkeukselliseksi se, että miehet ja naiset pelaavat omat turnauksensa samanaikaisesti samoilla paikkakunnilla ja pelikentillä.

Kansainvälinen Olympiakomitea IOC vahvisti lokakuussa viisi uutta palloilulajia vuoden 2028 kesäolympialaisten ohjelmaan. Yksi valituista lajeista oli lippupallo. Lippupallon eli flägin valinta Los Angelesiin merkitsi sitä, että tulevana kesänä 2024 Suomessa tullaan järjestämään historiallisesti ensimmäistä kertaa kesäolympialaisten ohjelmassa olevan joukkuepalloilulajin MM-kilpailut.

Olympiastatus on laittanut vipinää lippupallon kansallisten lajiliittojen toimintaan eri puolilla maapalloa. Lahden MM-kisoihin on ilmoittautunut joukkueita yli 30 maasta. Useimmista maista Suomeen saapuu sekä miesten että naisten joukkueet.  MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Risto Luostarinen on tyytyväinen kisojen saamasta suuresta kansainvälisestä huomiosta:

Tämän hetken arvion mukaan odotamme Lahteen pelkästään joukkueiden mukana lähes tuhatta urheilijaa ja toimihenkilöä. Kaukaisimmat vieraat tulevat näillä näkymin Uudesta-Seelannista. Lippupallon lajikulttuurin mukaisesti naisten ja miesten mestaruudet ratkaistaan samassa turnauksessa, joten joukkueidenkin määrä nousee lähelle kuuttakymmentä. Tapahtuman järjestelyissä tiiviisti mukana oleva Liikuntakeskus Pajulahti takaa puitteineen kuitenkin sen, että uskomme suurtapahtuman sujuvan suomalaiseen tapaan erinomaisesti.

Lippupalloa pelaavan maailman kohtauspaikka

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton (SAJL) puheenjohtaja Roope Noronen vastaa amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:ssa lippupallon kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Noronen odottaa MM-turnaukseen ennätysosanottoa:

-Lahden MM-kisat tulevat olemaan lajin historian suurin kilpailutapahtuma. Maailmanliiton nopea kasvu ja lippupallon lajikulttuuri, jossa suuret turnaukset ovat olleet ensisijainen pelaamismuoto, tuovat Suomeen joukkueita lähes kaikista maailman kolkista. Uskomme, että Suomen kisoista on tulossa hieno koko lippupalloa pelaavan maailman kohtauspaikka, joka samalla käynnistää maiden matkan kohden Los Angelesia 2028.

-Kotikisamme tulevat kuitenkin todennäköisesti jäämään historiaan osallistujamäärältään kaikkien aikojen suurimpina, koska kasvun myötä tulevien arvoturnausten muotoa tullaan uudelleen arvioimaan. Tähän asti osallistumiskriteerinä on pidetty osallistumista aiemmin pelattuihin maanosien mestaruusturnauksiin.

Lippupallon MM-kisat pelataan Lahdessa 27.-30.8.2024.  Turnauksen lohkopelit pelataan Liikuntakeskus Pajulahden kentillä ja mitalisijat ratkaistaan Lahden stadionilla perjantaina 30.8.

 

Ota MM-somet seurantaan ja kurkista kisojen verkkosivuille

 

Otsikkokuva:  IFAF / Wes Lorenz

 

Lataa PDFTulosta