Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Lauantaina jenkkifutiksen EM-välierän MVP, sunnuntaina Lahdessa flägin SM-turnauksessa

Suomen maajoukkueen EM-loppuotteluun pelinrakentajan roolissa johtanut Miro Kadmiry viettää kiireistä soikean pallon viikonloppua. Lauantaina mies teki yhden ottelun mittaisen paluun jefumaajoukkueen voittavaksi QB:ksi ja sunnuntaina Kadmiry johdattaa lippupallojoukkueensa FlagLionsin Lahdessa pelattavaan flägin SM-turnaukseen.

Suomen jenkkifutismaajoukkueen pelinrakentajavalinta herätti paljon porua ja puheita amerikkalaista jalkapalloa seuraavien keskuudessa.  Kahden vuoden pelitauolta keikka-QB:ksi valittu Miro Kadmiry ei antanut ympäröivän kohinan vaikuttaa pelifiilikseen vaan pelasi komean matsin. Kokenut pelinrakentaja heitti voittoisassa pelissä kolme touchdownia ja keräsi heitoillaan 175 jaardia. Kadmiryn heitot onnistuivat 67 %:n tarkkuudella (12/18) ja varsinkin ottelun avausneljänneksellä ruotsalaisvastustajat jäivät lähtötelineisiinsä seuratessaan Suomen komeaa heittorallia.

Kahden vuoden tauko jenkkifutiksesta ei ole merkinnyt Kadmirylle eläköitymistä soikean pallon parista.  Kadmiryn alkuperäiseen kalenteriin oli merkitty juuri tämä viikonloppu lippupallon SM-kisojen leimalla ja kuun lopulla hän johdattaa Suomen flägi-maajoukkueen Irlantiin taistelemaan sijoituksista lajin EM-kisoissa.

Lippupallo on osoittautunut erinomaiseksi pallollisen pelin harjoitteluympäristöksi.  Miesten lippupallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen on aiemmin sanonut, että ”flägissä ei opeteta eikä opita mitään väärin mahdollista futikseen siirtymistä silmällä pitäen”. Kadmiryn paluu menestyväksi maajoukkuepelinrakentajaksi ja aiemmin keväällä Espanjan naisten yllätysvoitto Suomen MM-pronssimitalisteista ovat esimerkkejä tästä. Useammalla näyttävää pallollista peliä pelanneella yllätysvoittoon yltäneellä Espanjan maajoukkueen pelaajalla oli vankkaa taustaa lippupallon pelaamisesta.

Lippupallon SM-turnaus Lahdessa sunnuntaina 6.8.

Miro Kadmiryn ja muutaman muun lauantaina vakuuttavaa jälkeä jenkkifutiksen parissa tehneen pelimiehen otteita pääsee seuraamaan jo heti huomenna Lahden SM-viikon yhteydessä pelattavassa flägin SM-turnauksessa. Naisten sarjan mestaruutta puolustaa helsinkiläinen Mummelines. Miesten sarjan hallitseva mestari on FlagLions, jonka paidassa sunnuntaina voi nähdä useita maajoukkueessa ja Vaahteraliigassa meritoituneita urheilijoita.

SM-turnauksen otteluohjelma Paavolan kentällä (Tunnelipolku, Lahti)

Miesten välierät

  • klo 9.30 Revolution (Lahti) – BigBadBoys (Porvoo)
  • klo 9.30 FlagLions (Helsinki) –  Jidoka Spartans (Pirkkala)

 

Naisten välierät

  • klo 10.30 Trojans Doris (Turku) – Mummelines (Helsinki)
  • klo 10.30 Indians (Kouvola) –  Saints (Tampere)

 

Mitalipelit

  • klo 11.30 miesten pronssiottelu
  • klo 12.30 naisten finaali
  • klo 13.45 miesten finaali (Suorana Yle Areenassa, kooste TV2 klo 15:00)

 

Otsikkokuva: Jari Turunen

 

Katso vielä lauantain pelin parhaat palat (Suomi-Ruotsi 33-14)

 

 

Lataa PDFTulosta