Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Lippupallon nuorten EM-kisat pelataan syyskuussa Serbiassa

Amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF kertoi keskiviikkona myöntäneensä lippupallon nuorten EM-kisojen järjestelyoikeudet Serbialle (The Serbian Association of American Football, SAAF). Kisat järjestetään Belgradissa 6.-8. syyskuuta 2024.

Nuorten EM-kisojen ohjelmassa ovat U17-tyttöjen ja poikien sekä U15 sekajoukkueiden turnaukset. Edellisen kerran lippupallon mestaruuksia ratkaistiin Belgradissa, kun Serbia järjesti menestyksekkäästi ensimmäiset IFAF U15 Euroopan lipun jalkapallon mestaruuskilpailut vuonna 2016. Serbian pääkaupungissa syyskuun kisapaikkana toimii erinomaiset puitteet tapahtumalle ja urheilijoille tarjoava Kivilovo Resort.

Suomi kisoihin kolmella joukkueella

Alustavan suunnitelman mukaan Suomi tulee lähettämään EM-kisoihin joukkueet kaikkiin kolmeen sarjaan. Kotimainen lippupallo on erityisesti nuorisojoukkueiden osalta parhaillaan eräänlaisessa start-up vaiheessa useamman vuoden toimintatauon jälkeen. Joukkueiden resursointi sekä pelaajien try-outit käynnistetään nyt hyvissä ajoin jo talven aikana. Ensimmäinen konkreettinen näyttöpaikka on Pajulahdessa 20. tammikuuta järjestettävä nuorten SAJL Grand Prix-turnaus. (SAJL järjestää Pajulahden jalkapallohallissa klo 12-18 20.1.2024 yhteisen lasten ja nuorten Grand Prix -turnauksen U13, U15 ja U17 sarjoille lippupallossa. Turnaus on ilmainen INFO).

Suomen U15 sekamaajoukkueen huikea menestys viime syksyn EM-turnauksessa loi uskoa siihen, että hyvistä nuorista urheilijoista on rakennettavissa kilpailukyiset maajoukkueet tiiviillä valmistautumisella. Pääasiassa jenkkifutisnuorista sekä koripallotaustaisista pelaajista koottu sekajoukkue pelasi EM-turnauksessa sensaatiomaisen tappiottoman lohkovaiheen ja kärsi mitalipeleissä ainoastaan kaksi tappiota niukasti jääden lopulta kisoissa neljänneksi. Nyt tavoitteena on yltää mitalisijoille asti.

Suomen U15-nuoret sijoittuivat 2023 EM-turnauksessa komeasti neljännelle sijalle.

MM-kisat Lahdessa elokuussa 2024

Lippupallo on parhaillaan vahvassa nosteessa maailmalla. Erityisen toimintoja vauhdittavan sykäyksen antoi kansainvälisen Olympiakomitean päätös valita lippupallo mukaan vuoden 2028 Los Angelesin Olympialaisten kisaohjelmaan. Yhdysvalloissa lippupallon suosiosta kertoo amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjan päätös pelata ammattilaisten tähdistöottelu lippupallona. Pro Bowl 2024 pelataan 4. helmikuuta Floridan Orlandossa.

Kansainvälisen lippupallon ehdottomasti suurin tapahtuma 2024 tulee olemaan 27.-30.8.2024 Lahdessa järjestettävä MM-turnaus. Kaikkien aikojen suurimpaan lippupallotapahtumaan on ilmoittautunut joukkueita yli 30 maasta. Lippupallon lajikulttuuriin kuuluu se, että sekä miesten, että naisten arvoturnaukset järjestetään samanaikaisesti samoissa puitteissa. Käytännössä tämä merkitse sitä, että Liikuntakeskus Pajulahden sekä Lahden stadionin kentillä nähdään elokuussa yli 60 kansainvälisen joukkueen ja yli tuhannen urheilijan suorituksia.

 

Lue myös: Serbia to host 2024 IFAF European Junior Flag Football Championship

Tutustu:  Flagwc2024

Kansikuva:  Giulio Busi

Lataa PDFTulosta