Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Maajoukkueen takapuolustaja Saara Asikainen Saintsiin

Tampere Saints kertoi torstaina solmineensa pelaajasopimuksen Mikkeli Bouncersissa kaksi edellistä kautta pelanneen Saara Asikaisen kanssa. Asikainen oli elokuussa naisten maajoukkueen mukana voittamassa Suomelle MM-pronssia Vantaan kotikisoissa.

Saints saa puolustukseensa tasokkaan takapuolustajan Saara Asikaisen siirtyessä Bouncersista tamperelaisten vahvuuteen. Asikainen on onnistunut vaahteraliigakausillaan takomaan tilastoihin komeita lukuja. Taklauksia on kasassa kahdelta kaudelta yhteensä 60 ja puolustetuissa heitoissa Asikainen kirjasi kaudella 2022 maahanlyöntien osalta uudeksi Naisten Vaahteraliigan kausiennätykseksi komeat 15 kpl. Kahden kauden saldona 15+12 maahanlyöntiä, joka on omaa luokkaansa sarjassa.

Hyvät otteet kentällä komeilla tilastoluvuilla höystettynä ovat nostaneet Asikaisen molemmilla hänen pelaamillaan kausilla Naisten Vaahteraliigan tähdistöön.  Maajoukkueen mukana Asikainen on pelannut kolme ottelua – kaikki viime kesän MM-kisoissa.

Saints-tiedotteessa Asikainen kertoo tunnelmistaan uudessa joukkueessaan näin:

-Saints vakuutti isolla organisaatiollaan ja laadukkaalla valmennuksella. Saints oli nousujohteinen viime kaudella, joten on kivaa hypätä mukaan haastamaan muita joukkueita tulevalla kaudella uudistuneessa Saintsissa.

Saints-päävalmentaja Mikko Aspiseen Asikainen on ehtinyt tekemään vahvan vaikutuksen. Näin Aspinen kehuu tuoretta värväystä seuran tiedotteessa:

– Saaralla on kulmapuolustajaksi poikkeuksellisen hyvä ote taklaamiseen ja kontaktitilanteisiin, ja oli todella hienoa nähdä aggressiivinen tapa tulla juoksupeliä vastaan ja viedä tila pois pallonkantajalta saman tien.”

 

Lue lisää:  Saara Asikainen Saintsin puolustuksen takakentälle

Tutustu: Naisten Vaahteraliigan ennätykset

 

Lataa PDFTulosta