Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Micky Kyei paransi combine suorituksiaan

Laitahyökkääjä Micky Kyei osallistui toista kertaa Kanadan ammattilaissarjan CFL:n Global Combine testeihin. Vuosi sitten suoritukset riittivät kutsuun Torontoon ja tällä kertaa tulokset parantuivat edelleen.

Micky Kyei on toinen niistä suomalaispelaajista, joka sai vuoden takaisen Combine-tapahtuman päätteeksi kutsun Toronton lopulliseen arviointitilaisuuteen. Koronapandemia lähti leviämään Kyein ammattilaishaaveiden kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan ja useampaan kertaan siirretty Toronton tapahtuma päädyttiin lopulta peruuttamaan. Kyein suoritukset vakuuttivat kuitenkin CFL:n pelaajatarkkailijat siinä määrin, että kutsu Suomen järjestyksessä toiseen Global Combineen oli itsestään selvä.

Sunnuntain testeissä Micky onnistui parantamaan erityisesti nopeutta ja ketteryyttä vaativia suorituksiaan vuoden 2020 tuloksista. 40 jaardin spurtti parani aiemmasta 4.83 tuloksesta lukemiin 4.66. Ketteryyttä vaativassa 20 jaardin suunnanvaihtojuoksussa (20 yard short shuttle) Micky kellotti ajan 4.20, joka on 0.14 sekuntia edellisvuotista parempi.  Kolmen kartion juoksuharjoitteessa (3 cone drill) Kyein aika parantui peräti 0.35 sekuntia ollen sunnuntaina 7.02.  Viime vuoden tilaisuudessa kanadalaisia tarkkailijoita ihastuttanut 22 penkkipunnerruksen suorituksesta tippui tällä kertaa pois yksi nosto. On kuitenkin hyvä todeta, että harvassa ovat ne laitahyökkääjät maailmalla, joiden toistomäärä 102,5 kilon painoilla yltää Kyein tasolle (21).

Laitahyökkääjille asetettujen heittokuvioharjoitteiden lisäksi Kyei suoritti CFL-joukkueille lähetettävään tallenteeseen kanadalaisten pyytämät keskushyökkääjien drillit.

Micky on harjoitellut CFL-tähtäimessään nyt yli vuoden ajan. Parantuneet suoritukset kertovat CFL:n pelaajatarkkailijoille Kyein haluavan tosissaan tehdä työtä ammattilaisuransa saavuttamiseksi. Global-pelaajien draft-tilaisuus järjestetään Kanadassa 15. huhtikuuta.

Mikäli Micky ei yllä tilaisuudessa valittavien 36 pelaajan joukkoon, on hänellä suunnitelma tulevalle kaudelle valmiina. Suomen vahvin laitahyökkääjä solmi kautta 2021 koskevan pelaajasopimuksen Vaahteraliigassa kaudella 2020 viidenneksi jääneen Helsinki Roostersin kanssa.

 

Kuva: Jari Turunen

Lataa PDFTulosta