Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Miesten II-divisioonassa välierät viikonloppuna

Kymmenen joukkueen sarjan lohkovoittajat kohtaavat välierissä naapurilohkon kakkoseksi selviytyneet kokoonpanot. Lauantaina Pirkkala Spartans saa vieraakseen Hyvinkää Falconsin ja sunnuntaina Wolverines isännöi Oulun Revontulia.

Lauantai 22.8. Spartans – Falcons

Spartansin päävalmentaja Toni Uusitalo tunnistaa seuran otteluennakossa vastustaja Falconsin ikävuosiltaan nuorena, mutta kypsää jenkkifutista pelaavana joukkueena. Todennäköisesti Falcons tulee pelaamaan välieräpelinsä ilman suuressa roolissa runkosarjassa olleita pohjoisen vahvistuksiaan, Nordmenin taistellessa omassa I-divisioonan pelissään playoff-paikasta kotikentällään.

Alkukaudesta vahvasti heittohyökkäykseen nojannut Spartans on saanut viime viikkoina myös juoksupelinsä rullaamaan. Loukkaantumisten takia takapuolustajasta keskushyökkääjäksi siirtynyt Ronny Lehmussaari on pelannut uudella pelipaikallaan erinomaisesti ja vaikuttanut siellä myös viihtyvän. Myös säätiedotus enteilee vahvasti juoksupainotteista peliä, sillä lauantaiksi Pirkkalaan on luvattu koko päivän mittaisia runsaita vesisateita.

Falconsin päävalmentaja Drenit Mulaj näkee Spartansin ennakkosuosikkina, ja uskoo pelin ratkeavan siihen kuinka nuoret hyvinkääläiset pystyvät vastaamaan erityisesti Spartansin fyysiseen puolustuspelaamiseen. Mulaj myös odottaa esiinmarssia nuoremmilta pelaajiltaan luottaessaan veteraanien varmaan suorittamiseen. Spartansin päävalmentaja Uusitalo näkee asian hieman toisin, ja uskoo paremmin omalla tasollaan koko ottelun pelaavan joukkueen vievän finaalipaikan. Epävakaisessa säässä myös erikoisjoukkuepelaamisen merkitys kasvaa arvoon arvaamattomaan.

Sunnuntai 23.8.   Wolverines Blue – Northern Lights

Oulu Northern Lights koki kirvelevät tappion pirkkkalalaisille vieraspelissään. Tappion hintana on pelimatka Helsinkiin sunnuntaina. Northern Lightsia isännöi Helsinki Wolverinesin reservijoukkue Blue, joka alkukaudesta kierrätti rosterissaan edustusjoukkueensa pelaajia vaihtelevalla aktiivisuudella. Sunnuntain välierässä liigapelaajat eivät ole mukana ja joukkue taistelee tosissaan pääsystä Rautamaljaan. 

Northern Lightsin molemmat pelinrakentajan paikalla pelaavat, Othman Al Kubaisi sekä Joonas Kotajärvi saivat kolhuja runkosarjan viimeisessä kamppailussa, mutta ovat ennakkotietojen mukaan toipuneet pelikuntoon sunnuntaille. Wolverinesilla peliä johtaa Matias Kutvonen.

Tutustu myös.  Runkosarjan pelien tulokset