Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Nana Olavuo vaihtoi sarjaa USA:ssa

Komean kauden USA:n WFA-sarjassa viime vuonna pelannut Nana Olavuo vaihtoi kaudelle 2023 sarjaa ja joukkuetta.  Huhtikuun alussa suomalaistakapuolustaja aloitti pelinsä WNFC-sarjassa pelaavassa Houston Mambas joukkueessa.

Nana Olavuo pelasi viime kesänä komean kauden WFA:n D.C. Divas joukkueessa. Hän oli joukkueensa tehokkain taklaaja ja sai kunnian osallistua WFA:n tähdistöotteluun kauden päätteeksi. AllStars-pelissä saatu vamma esti Olavuota pelaamasta Vantaalla pelatuissa MM-kisoissa, mutta nyt kolhut on parantuneet ja naisen suuntana jälleen USA.

Näin Olavuo kertoo itse seuran ja sarjan vaihdoksestaan:

-Alun perin tarkoitus oli mennä takaisin Washingtoniin viime kauden jälkeen, mutta syksyllä kuulin, että Houston rakensi kokonaan uutta joukkuetta ja 2 joukkuelaista ja hyvää kaveria Washingtonista (sekä USAn maajoukkueesta) oli signannut Houstoniin. Heitä onnitellessa alettiin alkuun vähän vitsillä puhumaan, että mentäisiin Idan (Handel) kanssa heidän perässä, ja lopulta he sitten sai meidät kontaktiin Houstonin omistajien kanssa. Houstonin omistajat teki heti vaikutuksen, vaikka vielä keskusteltiin Washingtonin suuntaan. Mambas hoiti hommat paremmin ja tuli heti sellainen olo, että he todella halusivat meidät Houstoniin ja päästiin sitten yhteisymmärrykseen tarpeista ja sitten kirjoiteltiin sopimuksia.

-Iso osa valintaa oli myös WNFC liiga itsessään, viime kaudella jo huomattiin, kuinka paljon korkeammalla tasolla täällä ollaan lajin kehityksen kannalta ja haluttiin olla osana sitä.

WNFC:n tavoitteena poistaa pelaajamaksut

Vaikka naisten jenkkifutis on vahvassa kasvussa USA:ssa joutuvat pelaajat kaikissa sarjoissa edelleen kustantamaan pelaamisensa kulut ja osallistumaan varainhankintaan monilla eri tavoilla. Olavuon mukaan WNFC on esitellyt sarjan 5-vuotissuunitelmaa pelaajille etäkokouksissa ja valanut uskoa sarjan elinkelpoisuudesta tulevaisuudessa. Näin hän kertoo näkemästään:

-WNFC:n Isoimpana tavoitteena nyt seuraavan kahden vuoden aikana on poistaa pelaajamaksut kaikilta. WNFC myös lanseerasi juuri oman streaming palvelunsa ”Wscore” mistä näkee kaikki liigan pelit ja sen tuotot tulee suoraan takaisin WNFClle ja sen joukkueille. Liigan sponsoreina toimii mm. Adidas, Riddel ja Dick’s Sporting Goods. Myös liigan kriteerit joukkueille ovat paljon tiukemmat kuin WFA, taatakseen laadukkaampaa toimintaa ja pelien tasoa, mm. Pelaaja määrät, stadioneiden puitteet, varusteet esim. kypärät yms, valmentajien ensiapu koulutus ja paljon muuta. Yhteenvetona siis WNFCn toiminta on paljon ammattimaisempaa ja uskon WNFCstä tulevan ensimmäinen ammattiliiga naisille, kun joku päivä päästään sinne asti.

WFA ja WNFC kilpailevat sarjoina keskenään sekä pelaajista, että sponsoreista.  Molemmat kertovat verkkosivuillaan olevansa maailman kovatasoisin naisten jenkkifutissarja, ”the most competitive women’s football league in the world”.   Pidemmät perinteet omaava WFA on pelannut pelejään vuodesta 2009 alkaen. WNFA on ollut käynnissä neljän kauden ajan ja on kooltaan vielä selkeästi pienempi. WFA:ssa pelejä pelataan kolmella eri sarjatasolla, kun WNFC:ssa mukana olevat 16 joukkuetta kilpailevat kaikki samassa sarjassa.

Olavuon mukaan Houston Mambasilla on runkosarjassa on 6 peliä, välierät pelataan 8-10.6 ja välierissä on 2 kierrosta. Sarjan loppuottelu pelataan 25.6.

Mambas aloitti voitolla

Nana Olavuon Houston Mambas pelasi historiansa ensimmäisen sarjapelin huhtikuun alussa kukistaen Denver Banditsin lukemin 10-0. Olavuo pelasi ottelussa free safetyn paikalle.  Pääsiäisviikonloppuna pelattu Mambasin toinen ottelu oli kahden teksasilaisjoukkueen paikallispeli, joka päättyi Dallasissa majapaikkaansa pitävän Texas Elite Spartansin  43-7 voittoon.

WNFC:n pelit ovat pelattuina kesäkuun lopulla, joten Olavuo voi osallistua EM-sarjassa pelaavan Suomen maajoukkueen syksyn leirityksiin.

 

Photo credits: Elite Athlete Photography

 

Lataa PDFTulosta