Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Nuorten U19-maajoukkueen ohjelma kaudelle 2020

Nuorten U19-maajoukkueen päätähtäin kaudella 2020 tulee olemaan PM-kilpailut Tanskassa lokakuun 14.-17. päivä. Kisojen yllä kysymysmerkkinä on luonnollisesti korona-tilanne ja sen eteneminen eri Pohjoismaissa. Tämän hetkisen suunnitelman mukaisesti pelipäivät kisoissa tulevat olemaan keskiviikko 14.10. ja lauantai 17.10. Joukkue matkustaa Tanskaan tiistaina 13.10. ja palaa Suomeen lauantai-iltana 17.10. Kisapaikkakuntaa ei ole vielä lopullisesti vahvistettu, mutta noin puolen tunnin päässä Kööpenhaminasta oleva Helsingörin satamakaupunki on todennäköinen vaihtoehto. Tanskalla on paljon kokemusta nuorten PM- ja EM-turnausten järjestämisestä ja varmasti tänäkin vuonna puitteet ovat erinomaiset.

Pohjoismaiden liittojen puheenjohtajat päättävät heinäkuun puolivälissä korona-tilanteen niin salliessa kisojen pitämisestä tai vaihtoehtoisesti perumisesta.

Joukkue tullaan tällä kaudella kokoamaan 2001-2003-syntyneistä pelaajista ja jokaisella ikäluokkaan kuuluvalla on mahdollisuus antaa maajoukkueen valmennukselle näyttöjä yhdistetyllä katsastus- ja karsintaleirillä. Johtuen U17- ja U20-sarjojen muuttuneista sarjaohjelmista, U19-maajoukkue tulee leireilemään ennen PM-kisoja siis vain kerran.

Leiri Pajulahdessa tulee olemaan kolmipäiväinen ja sijoittuu viikonlopulle ennen PM-kisoja perjantaista sunnuntaihin 9.-11.10.

Edellisen kerran Suomi on voittanut U19-ikäluokassa Pohjoismaiden mestaruuden syksyllä 2016 kotikisoissa Vantaalla. 2018 tuloksena oli PM-hopea Ruotsin voittaessa mestaruuden. Viime kesän EM-turnauksessa Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska olivat Suomen edellä Ruotsin ollessa hopealla ja Tanskan sijoituttua neljänneksi. Norja puolestaan oli kisoissa kahdeksas.

Mitkä asiat vaikuttavat siihen pidetäänkö nuorten PM-kilpailut SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen?

– Kokonaisuudessaan tässä arvioidaan viranomaisohjeistuksia kaikissa Pohjoismaissa. Järjestelyiden osalta erityisesti Tanskan ja muiden maiden osalta sitten matkustusohjeistusta. Tavoitteena on saada pelit pelattua, jos se on mahdollista viranomaisohjeistuksesta.

Ruotsin osalta korona-tilanne on Pohjoismaista heikoin ja poikkeaa huomattavasti lukujen osalta Suomesta, Tanskasta ja Norjasta. Onko mahdollista, että esimerkiksi Ruotsi ei osallistu kilpailuihin?

– Huomioiden tautitilanteen vaihtelumahdollisuudet, matkustusmääräykset tullevat elämään vielä kesän ja syksyn aikana. Mutta koska viranomaisohjeistusta on tarkoitus seurata, ei voida poissulkea mahdollisuutta että Ruotsi tai jokin muu pohjoismaista joutuisi jäämään pois kisoista. Käymme erikseen heinäkuussa keskustelut vielä siitä miten mahdolliset poisjäännit vaikuttavat kisojen pelaamiseen ja missä vaiheessa kisoja ei pelattaisi, avaa puheenjohtaja Noronen tilannetta.

Miltä nuorten U19-ikäluokan kansainvälinen kalenteri näyttää tuleville vuosille?

– Tällä hetkellä tulevaisuus on vielä auki ja odotamme IFAFilta vastauksia kisojen järjestelyihin tuleville vuosille. Tulemme kuitenkin ylläpitämään maajoukkuetoimintaa ja huippu-urheilustrategiamme mukaisesti löytää pelaajille mahdollisia näyttöpaikkoja kansainvälisille kentille, erityisesti Pohjois-Amerikan yliopisto- ja ammattilaissarjoihin. Ja varmaa on että kisoja pelataan myös jatkossa, eli yksilö- ja joukkueharjoitteluun kannattaa panostaa täysillä vaikkei tarkkaa tietoa tulevasta kisakalenterista tällä hetkellä olekaan, puheenjohtaja Noronen jatkaa.

Mikäli kisat tullaan järjestämään ja miten joukkue kootaan karsintaleiritykseen maajoukkueen päävalmentaja Tero Virtanen?

– Tulemme pitämään vain yhden leirin, joka on avoin kaikille ikäluokkaan kuuluville, jotka tähtäävät lopulliseen kisajoukkueeseen. Ottaen huomioon Covid-19:n aiheuttaman tilanteen annamme kaikille halukkaille mahdollisuuden tulla yrittämään joukkueeseen. Toki kutsumme viime vuoden EM-joukkueessa pelanneet pelaajat suoraan mukaan. ”Yksi leiri – yksi mahdollisuus”, siis jos näin sanotaan.

Kisarosterissa saa olla enintään 45 pelaajaa, kuinka monta pelaajaa karsintaleirille kutsutaan?

– Leiri on avoin, eli jokainen 2001-2003-syntynyt pelaaja voi ilmoittautua leirille ja tulla antamaan näyttöjä ja sitä kautta tavoitella paikkaa kisakoneeseen.

Päätitte muutaman vuoden tauon jälkeen kutsua PM-kisavuonna myös vanhimman 19 vuotta täyttävän ikäluokan pelaajia mukaan PM-rosteriin. Esimerkiksi 2018 PM-kisoissa joukkue koottiin 18 vuotta täyttäneistä ja nuoremmista. Mitä on tämän muutoksen taustalla?

– Meillä on nyt riittävästi kokemusta molemmista vaihtoehdoista. Kokonaisuutta ajatellen sekä liiton strategian huomioon ottaen vanhimman ikäluokan mukaan ottaminen on tässä vaiheessa paras vaihtoehto. Olen tätä pohtinut useamman vuoden ja nyt liiton tuella palaamme tähän alkuperäiseen tapaan, eli lähdemme parhaalla mahdollisella joukkueella myös PM-kisoihin emmekä rajaa rosterin ulkopuolelle vanhinta ikäluokkaa, joka olisi tänä vuonna ollut 2001-syntyneet.

Mitä haluat sanoa maajoukkueeseen tähtääville pelaajille?

– Jos haluat mukaan maajoukkueeseen, tee se selväksi oman seurasi valmentajille ja myös muille. Suomen juniorisarjoissa voi pärjätä pelkästään tulemalla paikalle, mutta maajoukkueessa ja kansainvälisissä peleissä pitää olla valmis tekemään kaikkensa. Vastassa ovat aina maidensa parhaat pelaajat ja kuten EM-kisatkin näyttivät Euroopan mittakaavassa Pohjoismaissa pelataan hyvätasoista juniorijenkkifutista.

Millainen leiri on suunnitteilla?

– Lyhyessä valmistautumisessa pitää keskittyä yhteisen pelikirjan sisäistämiseen ja siihen miten hyvin pystyy sitä toteuttamaan. Ne ketkä pystyvät suoriutumaan erilaisessa tai jopa haastavassa ympäristössä, ovat joukkueessa. Leiri tulee olemaan rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin pelkästään jo sen takia että paljon asioita pitää saada käytyä läpi lyhyessä ajassa.

Onko maajoukkueen valmennuksessa tapahtunut muutoksia viime vuodesta, jolloin Suomi sijoittui Italian EM-kilpailuissa viidenneksi?

– Tällä hetkellä on ainoastaan yksi muutos. WR Coach Julius Majander siirtyy miesten maajoukkueeseen ja tilalle tulee lajilegenda Ville Palikainen.

Miten aiot itse seurata sarjoja tulevana kesänä?

– Seuraan itse ja seuraamme valmentajien kanssa sarjoja samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Ehkä montaa peliä ei tule paikan päällä katsottua, mutta sitä enemmän Hudlin ja Youtuben kautta nauhoja. Olemme myös yhteydessä seuroihin ja niiden valmentajiin, kertoo päävalmentaja Virtanen.

Millainen tämän vuoden projekti tulee olemaan, nuorten maajoukkueen manageri Toni Vahla?

– Lokakuusta tulee mielenkiintoinen. Kokoonnumme leirille 9.10., treenaamme Pajulahdessa kolme päivää intensiivisesti ja matkustamme Tanskaan jo tiistaina 13.10. Kisaurakka alkaa keskiviikkona 14.10. ja koko projekti on ohi lauantai-iltana 17.10. Leiri ja koko maajoukkueprojekti 2020 tulee olemaan varmasti niin henkisesti kuin fyysisesti rankka. Kolmen leiripäivän aikana treenejä on tiedossa kuusi kappaletta sekä myös luokkahuoneissa tullaan viettämään paljon aikaa. Koko maajoukkueen staffi ja valmennus tulee tekemään kaikkensa, jotta joukkue on parhaassa mahdollisessa iskussa kun ensimmäisen matsin kick off koittaa. Leirillä kaikki treenit tullaan filmaamaan, tulemme panostamaan sekä kehonhuoltoon että muihin toimenpiteisiin, joilla joukkueelle mahdollisestaan parhaat mahdolliset edellytykset kisoissa! Pyrimme rakentamaan mahdollisimman laadukkaat puitteet ja katse on täysin siinä, että PM-kisat pelataan, vaikutetaan niihin asioiden joihin voidaan. Toki seuraamme korona-tilannetta samaan aikaan.

Milloin ilmoittautuminen leirille avataan?

– Avaamme leirille ilmoittautumisen viimeistään heinäkuun lopussa ja ilmoittautuminen päättyy elokuun lopussa. Odotusarvo on se, että saamme kaikki kotimaassa pelaavat 2001-2003-ikäluokan parhaat pelaajat leiritykseen ja koottua parhaan mahdollisen joukkueen taistelemaan PM-kullasta. Uskon vahvasti, että tällaisen lyhyen ja erikoisen kauden päätteeksi nuorilla on kova polte päästä haastamaan itseään Pohjoismaiden parhaimmistoa vastaan ja taistelemaan Pohjoismaisten mestaruudesta. Kansainväliset pelit ja turnaukset ovat paikkoja, joissa Euroopan scoutit tulevat seuraamaan ikäluokan parhaiden otteita, joten nämäkin PM-kisat tulevat olemaan mahdollisuus tehdä itseään tunnetuksi, jos tavoitteet ovat esimerkiksi USA:n yliopistokentillä. Kannustan vahvasti jokaista tavoitteellisesti jenkkifutikseen suhtautuvaa, ilmoittautumaan leiritykseen ja tavoittelemaan paikkaa maajoukkueessa, Vahla lisää.

Nuorten U19-maajoukkueen toiminnasta antavat lisätietoja:

– Tero Virtanen, Päävalmentaja tero.virtanen (at) sajl.fi

– Toni Vahla, Manageri, toni.vahla (at) gmail.com

Lataa PDFTulosta