Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Ruben Contreras Salazar Lady Bouncersin päävalmentajaksi

Naisten Vaahteraliigan pronssijoukkue Mikkeli Bouncers on valinnut päävalmentajakseen Ruben Contreras Salazarin.  Meksikolaistaustaisella Contrerasilla on kokemusta valmentamisesta 15 vuoden ajalta.

Ruben Contreras on toiminut Euroopassa sekä valmentajana, että import-pelaajana useamman vuoden ajan. Oman ilmoituksensa mukaan hän pelasi yliopistouransa jälkeen viiden kauden aikana eri joukkueissa Saksassa, Espanjassa sekä Itävallassa, josta on tullut nykyään miehen Euroopan tukikohta.

Valmennusurallaan Contreras on saanut olla mukana Yhdysvalloissa NCAA joukkueissa mm. University of Oregonin ja University of California Berkeleyn tiimeissä pääosin fysiikka- ja kuntovalmentajana. Lisäksi hän on ehtinyt valmentaa joukkueita Meksikossa, Saksassa Tsekissä sekä Itävallassa.

Bouncers-tiedotteen mukaan Contreras toimiin päävalmentajan roolin ohella puolustuksen koordinaatorina. Uusi HC saapuu maahan maaliskuun puolessa välissä, jolloin ohjelmassa mm. leiritystä.

Näin Contreras kertoo Bouncers-tiedotteessa sopimuksestaan:

-Olen otettu ja samalla innoissani päästessäni mukaan tähän hienoon organisaatioon. Tuskin maltan odottaa päässeväni työskentelemään joukkueen urheilijoiden kanssa. Pelifilosofiani on varsin yksinkertainen. Tulemme olemaan aggressiivisia, nopeita ja erittäin kurinalaisia. Voittaminen käynnistyy tänään.

Alkuvuoden ajan Lady Bouncersin kotimaisen valmennuksen apuna on ollut yhdysvaltalainen Eric Slivoskey. Slivoskeyn urakka on alun perin sovittu viiden viikon mittaiseksi ja se päättyy sopivasti uuden miehen ottaessa Bouncers-ruorin haltuunsa.

 

Lähde: Bouncers

Kuva: DUCK4

 

Lataa PDFTulosta