Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Ruotsi kaatoi nuoret leijonat PM-avauksessa tylysti 47-0

Ruotsin U19 ikäluokan nuoret voittivat amerikkalaisen jalkapallon Pohjoismaiden mestaruuden kukistamalla Suomen torstai-iltana suurinumeroisesti 47-0 (27-0).  Aiemmassa ottelussa Ruotsalaiset olivat voittaneet isäntämaa Tanskan 50-0.

Ruotsi otti toisen perättäisen PM-tittelinsä vakuuttavalla esityksellä Tanskan Helsingörissä pelattavissa U19 PM-kisoissa. Kahdessa pelissä ruotsalaispuolustus ei päästänyt vastustajaa kertaakaan maalialueelleen ja onnistui itse takomaan taitavalla hyökkäyksellään taululle yhteensä 97 pistettä. Naapurimaan nuoret lähtivät ansaitusti kotimatkalleen kultamitalit kaulassa ja Suomi sekä Tanska jäävät ratkaisemaan himmeämpien mitalien kohtalon kisakaupunkiin.

Suomen päävalmentaja Tero Virtanen kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa oikeastaan kaiken menneen pieleen pelin alun kickoffista alkaen eikä pelin suuntaa onnistuttu kääntämään missään vaiheessa.

– Meidän täytyy aloittaa kaikki alusta valmistautuessamme lauantain peliin lähtien snäpeistä, pallon kiinniottamisesta ja oikeastaan kaikesta.

Suomalaisten parhaana pelaajana palkittiin ottelun jälkeen keskushyökkääjä Nico Barrow.

Katso: Suomi-Ruotsi tallenne

Tanskaa vastaan lauantaina

Suomi kohtaa Tanskan lauantaina klo 13.30.  Pelissä panoksena PM-turnauksen toinen sija. Ottelua voi seurata suorana striiminä DAFF:n Youtubessa

Katso: Suomi-Tanska live

 

 

 

Lataa PDFTulosta