Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

SAJL:n valtionapu kasvoi 10 %

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 41 830 000 euroa yleisavustuksina valtakunnallisille ja alueellisille sekä muille liikuntaa edistäville järjestöille. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n avustus kasvoi 10 % edellisen vuoden lukemista.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoo ministeriön tiedotteessa avustusten myöntämisen kriteereistä:

– Suomalaisten liikuntajärjestöjen valtionavustuksissa ovat voimassa uudet avustuskriteerit. Ne ovat käytössä nyt ensimmäistä kertaa. Valmistelutyötä on tehty tiiviisti viimeisen parin vuoden ajan. Tavoitteena on ollut selkeyttää ja yksinkertaistaa avustuskriteereitä sekä luoda järjestelmään läpinäkyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä.    

Arviointikriteerit on nyt jaettu järjestöryhmäkohtaisiin peruskriteereihin (85 % avustuksesta) ja kaikille yhteisiin vastuullisuuskriteereihin (15 % avustuksesta). Vastuullisuuskriteerien avulla arvioidaan järjestöjen toiminnan laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta, liikuntalain tavoitteiden toteuttamista sekä liikunnan ja urheilun eettisiä periaatteita, sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Lisäksi arvioidaan, miten järjestö noudattaa Suomea sitovia kansainvälisiä säännöksiä.

SAJL:n avustus lähes kuusinkertaistunut 2000-luvulla

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:lle myönnettiin avustusta 176.000 euroa. Summa on lajin historian suurin. SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen on tyytyväinen, että vahvat panostukset toiminnan laadun parantamiseen näkyvät ministeriön päätöksissä.

– Olen iloinen, että valitsemamme strategian tulokset näkyvät myös valtion avun kasvuna. Avustusmäärän kasvu on seurausta pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä mitä lajin parissa tehdään niin seuroissa kuin liiton toimistollakin. Harrastajamäärien, budjetin koon ja näkyvyyden kasvu yhdessä johtamisjärjestelmän uudistamisen kanssa näkyy arjen toiminnassa positiivisesti ja panostus mm hyvään hallintoon, vastuullisuuteen ja eettiseen toimintaan edesauttavat viestimään lajin kehityksestä myös ulospäin.

Lajiliitoille myönnettiin 23 448 000 euroa. Lajiliitoista suurimmat avustukset saivat Suomen Palloliitto (2,1 milj. euroa), Suomen Voimisteluliitto (1,7 milj. euroa), Suomen Jääkiekkoliitto (1,5 milj. euroa), Suomen Salibandyliitto (1,2 milj. euroa), Suomen Hiihtoliitto (1 milj. euroa) ja Suomen urheiluliitto (1 milj. euroa).  Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n avustusmäärä on 176.000 euroa. Vuonna 2020 SAJL:lle myönnetty avustus oli 160.000 euroa.

 

Lue lisää:  Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus

Lataa PDFTulosta