Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

SAJL:n ylimääräisessä liittokokouksessa valittiin jäseniä liittohallitukseen

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n ylimääräinen liittokokous järjestettiin Teams-alustalla torstai-iltana. Kokouksen asialistalla oli hallituksen jäsenten valinta, sekä esitys kilpailusääntöihin liittyvästä uudesta toimintamallista.

Ylimääräinen liittokokous jouduttiin järjestämään, koska joulukuun 21. pidetyssä vuosikokouksessa hallituksen jäsenten valinnan yhteydessä tapahtui virhe.

SAJL:n hallitukseen valitaan jäsenet kahden vuoden vakanssille siten, että vuosittain puolet hallituspaikoista avataan uudestaan hakuun. Vaihtovuorossa oli nyt neljä hallituspaikkaa, joita täyttämään kokoukselle esitettiin kuutta kandidaattia. Äänestyksessä eniten ääniä saaneet alla mainitut neljä ehdokasta valittiin SAJL:n hallituksen jäseniksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle:

  • Teemu Lahti
  • Jukka Rantala
  • Ari Havulehto
  • Jenni Hakala

 

Jukka Rantala ja Jenni Hakala valittiin SAJL:n hallitukseen nyt ensimmäisille kausilleen.

 

Vaahteraliigojen kilpailusäännöt vahvistetaan jatkossa hallituksessa

Vaahteraliiga siirtyy uudessa miesten kilpailujärjestelmässä puhtaasti lisenssiperusteiseksi sarjaksi.  Liittokokoukselle tehdyssä esityksessä oli esitetty päätettäväksi, että kilpailusääntöjen osalta Vaahteraliigassa siirryttäisiin toimintamalliin, jossa liittohallitus vahvistaisi vuosittain sarjan kilpailusäännöt Vaahteraliigan toimialapalaverin esityksestä. Toimialapalaveriin osallistuvat kaikkien sarjassa pelaavien joukkueiden edustajat. Aiemmin kaikki kilpailusäännöt on vahvistettu kerran vuodessa järjestettävässä liittokokouksessa.

Esitystä perusteltiin sillä, että muutos mahdollistaisi liigan kehittämisen eteenpäin ilman, että muutokset aiheuttaisivat tarvetta muuttaa muiden sarjojen toimintamalleja tai kirjoittaa kuhunkin sääntöön oma poikkeama miesten Vaahteraliigan osalta. Samalla Vaahteraliigan sääntöjä pystytään muuttamaan nopeammalla syklillä ja näin paremmin vastaamaan toiminnassa esiin nouseviin haasteisiin.

Muutosesitys hyväksyttiin kokouksessa äänestyksen jälkeen.  Samalla päätettiin yksimielisesti, että vastaava muutos tulee koskemaan myös Naisten Vaahteraliigaa.

 

Seurawebinaarit käyntiin jo ensi viikolla

Liittokokouksen virallisen ohjelman jälkeen SAJL:n toiminnanjohtaja Mika Heinonen kertoi uudesta jäsenseuroille toteutettavasta webinaarisarjasta, joka potkaistaan käyntiin tulevalla viikolla.  Eri teemoin nimettävissä webinaareissa on tarkoitus käsitellä ja keskustella lajille, seuroille ja ylipäätänsä urheilulle keskeisistä aiheista. Ensimmäisen webinaarin aiheena tulee olemaan viestintä. Jatkon ohjelmassa tulevat olemaan mm. seurojen talous, sponsorihankinta sekä muut aiheet, joita koetaan foorumiin tarpeellisiksi.

Kutsut ja ilmoittautumislinkit webinaariin toimitetaan seuroille tämän viikon kuluessa.

Lataa PDFTulosta