Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Steelersin Pekka Utriaisesta Pohjois-Savon vuoden valmentaja.

Kuopio Steelersin Vaahteraliigan mestaruuteen valmentanut Pekka Utriainen palkittiin Pohjois-Savon vuoden valmentajana Itsenäisyyspäivän Pohjois-Savon Urheilugaalassa. Utriainen palkittiin samalla valinnalla myös vuonna 2018.

Pekka Utriainen on kerännyt syksyn aikana Vaahteramaljan ohella huomiointeja menestyksekkäästä työstään. Itsenäisyspäivänä julkaistun Pohjois-Savon vuoden valmentajanimityksen ohella Utriainen nimettiin aiemmin viikolla kansainvälisellä The Podyum-verkkosivustolla Europe’s General Manager of the year-tittelillä. Valinnalla haluttiin huomioida Utriainen  panos poikkeuksellisen tasokkaan voittavan joukkueen rakentamisesta aikana, jolloin pelaajien liikkuttaminen ja ylipäätänsä signaaminen on ollut Euroopassa haasteellista.

Suomalaisessa amerikkalaisessa jalkapallossa lajin ulkopuoliset huomioinnit ovat ollee viime vuosina vähissä.  Utriaisella on aiemmin kertonut asenteestaan, jolla mestaruuteen on päädytty.

-Me ollaan amatöörilaji, ollaan varmasti sitä vielä pitkään, mutta ammattimaisesti tätä voi tehdä jo nyt

Lataa PDFTulosta