Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Suomen amerikkalaisen jalkapallon U19 maajoukkue EM-välierässä sunnuntaina

Suomen U19 maajoukkue pelaa sunnuntaina pääsystä ikäluokkansa EM-loppuotteluun. Vastaan Wienissä pelattavassa ottelussa asettuu hallitseva Euroopan mestari Itävalta.

Suomen jenkkifutisnuoret joutuvat sunnuntaina Wienissä kovaan tasokokeeseen. EM-semifinaalissa vastaan asettuu hallitseva Euroopan mestari Itävalta, joka on kahminut peräti viisi edellistä ikäluokan EM-titteliä haltuunsa.

Suomi on kohdannut Itävallan U19 ikäluokassa kahdesti aiemmin.  Ensimmäisen kerran joukkueet kohtasivat vuonna 2000, jolloin Itävalta oli parempi lukemin 10-0. Vuoden 2008 EM-kisoissa Suomi yllätti alppimaan joukkueen lukemin 16-9. Vuodesta 2011 lähtien itävaltalaiset eivät ole hävinneet yhtään ottelua EM-tasolla.

Suomen U19-ikäluokan kultaiset vuodet ajoittuvat 1990-luvulle, jolloin Suomi voitti kolme peräkkäistä EM-titteliä (1992, 1994 ja 1996).

Suomi matkaan täydellä rosterilla

Suomi matkustaa Itävaltaan täydellä rosterilla. Viime kesänä EM B-sarjan voittaneesta joukkueesta osa on ikääntynyt ulos ja muutaman pelaajan osalta maajoukkue-edustus ei tällä kertaa onnistunut. Päävalmentaja Pekka Lamminsalo on kuitenkin luottavainen ryhmään, joka lentää Wieniin taistelemaan paikasta finaaliin:

-Viime viikonlopun leirityksen myötä olemme merkittävästi valmiimpia pääsiäisen EM-semifinaaliin. Pelikirjojen lisäksi olen tyytyväinen, että olemme joukkueen kesken myös samalla sivulla yhteisistä arvoista ja standardeista ja joukkueen kulttuurin rakentaminen otti hyvän askeleen eteenpäin. Itävalta on Euroopan paras U19-joukkue, eikä tällaisia tilaisuuksia tule monen jefu-uralla useita vastaan. Otamme siis tämän mahdollisuuden innolla vastaan.

Itävallan päävalmentaja Roman Floredo kommentoi sunnuntain peliä ja rooliaan ikäluokkavalmentajana IFAF-tiedotteessa näin:

-Peli Suomea vastaan tulee olemaan erityinen haaste. Pohjoisen joukkueet ovat lähes aina isompia ja vahvempia. Meidän nopeutemme avulla pyrimme paikkaamaan kokoeron ja olemme valmiina puolustamaan mestaruutta. Todennäköisesti vaikein tehtävä U19-päävalmentajana on työskennellä uusien pelaajien kanssa lähes jokaisessa lopputurnauksessa. Joukkue rakennetaan usein alusta alkaen uutena, mutta me kaikki pelaamme jalkapalloa voittaaksemme mestaruuksia, eikä kukaan halua tulla pelissä toiseksi. Siksi motivaatio on joka vuosi sama.

Sunnuntain ottelussa on panoksena pääsy syyskuussa pelattavaan EM-finaaliin. Toinen mestaruudesta pelaava joukkue ratkaistaan Ruotsin ja Tanskan kohtaamisessa niin ikään sunnuntaina. EM-finaalin selvinneet kaksi maata saavat kutsun vuonna 2024 pelattaviin U19 ikäluokan MM-kisoihin Kanadaan.

 

 

 

Lataa PDFTulosta