Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Suomi kohtaa Ruotsin Tukholmassa nuorella joukkueella

Suomi lastaa lauantaina laivalle varsin nuoren maajoukkueen sunnuntaina pelattavaan Ruotsi-otteluun.  Mukana matkassa on peräti 19 ensikertalaista. Kyseessä on Suomen miesten jefumaajoukkueen 70. virallinen maaottelu.

Suomen ja Ruotsin perinteinen syyskohtaaminen toimii tänä vuonna molempien maajoukkueiden osalta valmistautumispelinä lokakuun viimeisen viikonlopun EM-mitalipeleihin. Ruotsi lähtee kotipeliinsä lähes parhaalla mahdollisella miehistöllä.

Suomen joukkueeseen on valittu mukaan useita ensikertalaisia, joiden nouseminen maajoukkueen vakiokokoonpanoon käynnistyy Tukholmasta.  Päävalmentaja Mele Mosqueda on antanut osalle pronssipeliin valmistautuvista konkareista vapaan viikonlopun, joten pelaajat kuten Miro Kadmiry tullaan näkemään Myyrmäessä vielä kertaalleen mitalijahdissa 30. lokakuuta.

Maajoukkueen avaavana pelinrakentajana aloittaa Roostersin Ambro Urjansson. Mistään kokeilumaajoukkueesta ei suinkaan ole kyse ja kentällä tullaan näkemään mm. Kimi Linnainmaa, Tino Ndongo ja alkuviikosta NFL:n combinessa Lontoossa esiintynyt Filip Zacok.

”Käytännössä uusi joukkue”

Päävalmentaja Mosqueda myöntää, että Ruotsiin lähdetään tyypillisellä ysävyysottelun kokoonpanolla, jossa on mukana sekä kokemusta, että uusia yrittäjiä:

-Joukkueemme on käytännössä kokonaan uusi. Puolella pelaajista ei ole kokemusta aikuisten tasolla maajoukkueohjelmassa mukana olemisesta. Jokainen mukana oleva haluaa kuitenkin taistella voitosta tosissaan, mutta samalla joukkueena meillä on paljon asioita harjoiteltavana valmistautuessamme EM-pronssiotteluun.

Klikkaa alta auki coach Melen haastattelu, jossa päävalmentaja kertoo enemmän ottelun asetelmista:

 

Suomen rosteri 17.10.2021

# Etunimi Sukunimi Pos. Synt Pituus Paino Joukkue
2 Eero Vaija DB 1998 185 82 Kuopio Steelers
3 Rufail Khalifa CB 1996 194 98 Helsinki Wolverines
5 Niko Roiko DB 2002 178 90 Porvoo Butchers
8 Hannes Harju WR 1999 176 80 Kuopio Steelers
9 Joonatan El Ouacef RB 1996 180 100 Helsinki Wolverines
11 Mikko Seppänen WR 1993 177 80 Porvoo Butchers
12 Aleksi Riiheläinen DB 1994 180 77 UNC
15 Ambro Urjansson QB 2002 183 91 Helsinki Roosters
16 Ville Karhinen WR 1994 180 80 Helsinki Roosters
17 Joel Särkelä WR 2000 177 84 Seinäjoki Crocodiles
18 Janne Särkelä WR 1998 192 93 Seinäjoki Crocodiles
19 Roope Niskanen K 2000 192 85 Helsinki Roosters
25 Tuukka Lehtonen RB 1995 185 95 Kuopio Steelers
26 Taavi Aronpää DL 2001 189 93 Helsinki Roosters
28 Ville Rontu DB 1988 183 88 Helsinki Roosters
29 Peter Lundström DB 2001 183 86 Wasa Royals
31 Veikka Lehtonen RB 1984 183 96 Seinäjoki Crocodiles
32 Roni Laine CB 1999 175 80 Kuopio Steelers
34 Nico Barrow RB 2002 182 102 Wasa Royals
40 Arttu Ketonen S 2000 177 80 Helsinki Wolverines
41 Aleksi Kylli LB 1999 178 88 Helsinki Wolverines
43 Juhani Koivumäki LB 1991 178 96 Seinäjoki Crocodiles
44 Timi Tuominen LB 1995 188 105 Kuopio Steelers
46 Markus Korpela LB 1998 177 95 Seinäjoki Crocodiles
51 Christer Berg DT 1998 185 133 Helsinki Roosters
55 Jesse Vuoksenturja DL 1996 187 115 Porvoo Butchers
76 Sakari Siltakorpi OL 1998 186 103 Porvoo Butchers
72 Aleksi Närhi OL 2002 193 130 Helsinki Roosters
68 Niilo Ojansivu OC 2000 189 128 Helsinki Roosters
71 Tony Koskinen OL 1998 193 129 Helsinki Roosters
73 Tuomas Hvitfelt OL 1998 184 120 Seinäjoki Crocodiles
74 Juuso Voutilainen OL 1999 197 145 Helsinki Wolverines
57 Elias Rantanen OL 2000 190 140 Porvoo Butchers
79 Antti Rinta-aho OC 1994 187 130 Seinäjoki Crocodiles
80 Tino Ndongo WR 1997 175 80 Berlin Thunder
82 Kimi Linnainmaa WR 1994 178 83 Potsdam Royals
84 Alexander Wasiljeff WR 1997 178 78 Helsinki Roosters
89 Kristian Natunen WR 2000 182 92 Porvoo Butchers
91 Axel Arvila DL 2003 193 110 Wasa Royals
98 Jonis Heikkinen DL 1997 195 118 Helsinki Wolverines
99 Filip Zacok DL 1996 195 125 Seinäjoki Crocodiles

 

”Finnkampen” Suomen ja Ruotsin välillä pelataan Tukhomassa sunnuntaina 17.10.2021.  Peli potkaistaan käyntiin klo 12.00 paikallista aikaa.

Videostream ottelusta

Tutustu: Ruotsin rosteri

Liput:  Finnkampen

Kansikuva:  Jari Turunen

Lataa PDFTulosta