Super Back Daniel Luoma aloittaa kautensa Eastern Illinoisissa
Yksi Suomen valovoimaisimmista nuorista hyökkääjäpelaajista aloittaa kautensa pitkällisen odottelun jälkeen. Porvoo Butchersin kasvatin spring football starttaa FCS yliopistojen Ohio Valley Conferencessa sunnuntaina 21. helmikuuta.
Luoma sai vuoden 2019 yliopistokesäleirikiertueen jälkeen kaksi tarjousta; William & Mary:stä ja Eastern Illinoisista. Jälkimmäinen houkutteli enemmän ja Luoma kirjautui yliopistoon 2020. Eastern Illinois on tuottanut kovan luokan pelinrakentajia mm. Dallas Cowboysissa vaikuttaneen Tony Romon sekä 49ersissa pelaavan Jimmy Garappolon. Yliopisto sijaitsee Charlestonissa Illinoisin osavaltion eteläosassa noin parin tunnin matkan päässä Indianapoliksesta.
Adam Cush on toiminut Eastern Illinoisin päävalmentajana 2019 kaudesta lähtien. Hänellä on edessään joukkueen uudelleen rakentaminen. Viimeisin kausi 2020 jäi pakkasen puolelle 1-11 ottelusaldolla. Osa häviöistä tapahtui pienellä marginaalilla. Kevätkaudella 2021 Eastern Illinois Panthers pelaa seitsemän runkosarjan ottelua kevään aikana. Ensimmäinen vastustaja on tenneseeläinen UT-Martin, joka on voitti edellisen kamppailun vuonna 2019 27-18.
Cushin 15 vuoden kokemus North Westernin yliopiston apuvalmentajana on tuonut uusia tuulia Panthersin hyökkäykseen. Eastern Illinois käyttää uutta roolitusta pelipaikkojen suhteen. Super Back pelaa pääosin slot-asemassa, mutta omaa perinteisen tight end -pelaajatyypin sijaan monipuolisia taitoja ja rooleja peleissä. Kyse on siis hybridi-pelaajasta, joka osaa tehdä vähän kaikkea. Esimerkiksi super back voi jossakin pelissä asemoitua laitaan aivan kuin wide receiver tai takakentälle kuin running back. Usein super backin olemukseen kuuluu nopeus ja ymmärrys koko hyökkäyssysteemistä. Panthersin rosterissa kilpailee tällä hetkellä kuusi superbackia peliajasta. Yksi heistä on Daniel Luoma.
– Superbackinä tuskin on peliaikaa vielä luvassa, mutta jatkossa kyllä. Aloituspotkut on yksi vastuualue, joka on tullut omaksi. Painoa on tullut tasaisesti lisää ja vaaka heilahtaa nykyisin 225 paunaan. Kellotan 40 jaardia edelleen 4.6 pintaan
Hyökkäyskoordinaattori John Kuceyeski saattaa käyttää Luoman atleettisuutta pelikentillä kauden vanhetessa. D1 tasolla Suomesta on ainoastaan Henri Jussila saanut makua takakentän pallollista pelaamisesta. Jussilan käyttö UNLV:n FBS yliopistojoukkueessa rajoittui kick offin palautuksiin.
Luoma on valmis ottamaan vastuuta joukkueessaan.
– Treeni on kulkenut ihan hyvin. Kausi alkaa ottelussa UT Martinia vastaan. Muutama viikko on scoutattu heitä ja valmistauduttu oletettuun pelityyliin. Collegessa on hienointa jenkkifutiksen ammattimaisuus ja kova kilpailu peliajasta. Tärkeää on myös, että opinnot sujuvat myös. Sain freshman-vuoden täydet arvosanat eli grade point average oli 4.0