Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Tampere Saints uudisti visuaalisen ilmeensä

Miesten ja naisten I-divisioonassa pelaava Tampere Saints uudistaa logonsa ja seuran visuaaliset väriteemansa. Seuran naisten ja miesten edustusjoukkueet nähdään uudistetuissa peliasuissa kaudella 2021.

Viime kauteen asti käytössä ollut logo ehti palvella seuraa vuodesta 2008 lähtien. Uusi logo pysyy uskollisena vanhalle, mutta tuo siihen terää. Logon suunnittelivat Sanna Toijala ja Asmo Raimoaho.

Saints hallituksen puheenjohtaja Marko Husu kertoo seuran tiedotteessa, että uudistuksen haluttiin kunnioittavan perinteitä ja samalla edustavan seuran nykyistä pelaajistoa:

-Edellinen Saintsin logo on ollut itselle aina mieluinen, mutta jo useamman vuoden ajan on ollut eri tahoilta toiveita logon ”nykyaikaistamisen” puolesta. Samalla myös yleisen seurailmeen päivitys tuli ajankohtaiseksi.

Uusia peliasuja ja Saintsin ilmettä pääsee ihailemaan jo 12. kesäkuuta, kun Saintsin naiset kohtaavat Pyynikillä Vaasa Royalsin. Heti seuraavana viikonloppuna myös miehet avaavat kautensa kotona Kotka Eaglesia vastaan.

Lähde:  Saints

Lataa PDFTulosta