Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Tanska yllätti Ruotsin U17 PM-kisojen avauksessa

Tanska voitti Ruotsin nuoret amerikkalaisen jalkapallon U17 PM-kisojen avausottelussa Vantaalla.  Turnauksen ennakkosuosikki kaatui tanskalaiskäsittelyssä lukemin 6-14 (0-7).

Tanska siirtyi keskiviikon avausottelussa johtoon nopealla avausjakson maalillaan.  Julian Hermann karkasi ensin pakoon ruotsalaispuolustukselta 72 jaardin juoksullaan ja toi pallon maalin tuntumaan. Läpi pelin pirteästi pelannut Noah Helmi viimeisteli 5 jaardin juoksullaan lukemiksi 0-6 ja saman miehen jalasta lähti myös 0-7 lukemiin siirtänyt lisäpistepotku.

Tasaisena edenneen pelin loput pistesuorituksen tehtiin ottelun toisella puoliajalla. Juoksuvoittoiseen hyökkäyspeliin siirtynyt Ruotsi onnistui kaventamaan lukemiksi 6-7 Viktor Humpen juoksulla ,mutta johto jäi Tanskan haltuun ruotsalaisten epäonnistuttua lisäpistepotkussaan.

Ottelun ratkaisun viimeisteli Tanskan Elias Wilson ottelun loppuhetkien kiinniotollaan ja Noah Helmi monotti päätöslukemiksi 6-14.

Ruotsin onnistui läpi pelin kuljettamaan palloa eteenpäin näyttävästi, mutta mestarisuosikki sortui kohtuuttoman suureen määrään rangaistuksia, jotka nollasivat useita komeita etenemisiä.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Tanskan puolustuslinjan Mikkel Andersen. Ruotsin MVP-palkinto annettiin niinikään linjapuolustajalle Adrian Göthlinin pokatessa palkinnon matkaansa.

Tanska pelaa lauantaina Pohjoismaiden mestaruudesta Suomi-Norja pelin voittajaa vastaan. Ruotsi jää nyt PM-kisojen historiassa toista kertaa mitalipelien ulkopuolelle.

 

Tutustu:  U17 Game Center

Kuva: Jarmo Vehkomäki

Lataa PDFTulosta