Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Trojans varmisti kotiedun Naisten Vaahteraliigan välieräpeliin

Naisten Vaahteraliigassa pelattiin sunnuntaina runkosarjan toiseksi viimeinen kierros. Aiemmin kotietunsa sinetöinyt Wolverines otti rutiinivoiton Phoenixista. Turussa Trojans voitti Saintsin ja varmisti, että elokuun lopun välieräpeli pelataan Turussa. Mikkelissä Lionesses yllätti Bouncersin ja nappasi kauden toisen voittonsa.

Trojans – Saints  48 – 20 (21 – 20). 

Trojans ja Saints ratkaisivat sunnuntaina Turun Yläkentällä playoff-pelin kotiedun.  Puoliaikaan asti tasainen peli kääntyi lopulta Trojansin selväksi voitoksi ja turkulaiset varmistivat, että kotipelejä kaudella pelataan vielä kahdesti.

Pelin henki oli ottelun alusta lähtien selvä.  Vahvana heittojoukkueena tunnettu Saints kuljetti palloa ilmateitse, ja turkulaiset juosten.  Trojansin juoksukalustosta puuttui vielä Laura Pulkkinen, mutta Lea Kaszas hoiti oman roolinsa kauden tehokkaimmalla tavalla. Tuloksena neljä juostua touchdownia ja 227 juoksujaardia.

Saintsin tehokkain oli sunnuntaina Lotta Ahonen. Nuori laituri keräsi kiinniotoillaan jaardeja yhteensä 163 ja teki kaksi touchdownia.

Trojans puolustuksessa Essi Saastamoinen yltyi huikeaan pelivireeseen taklaten vastustajan 16 kertaa. Syötönkatkot turkulaispuolustajista kirjattiin Kirsti Nirhamolle ja Oona Tuomelle.  Saintsin ahkerimmat taklaajat olivat Veera Jalava ja Fanny Perkkola kumpikin viidellä taklauksellaan.

Tutustu:  Ottelun tilastot

Lue myös:  Trojans otteluraportti

 

West Coast Phoenix – Wolverines 20 – 42 (7 – 28)

Raisiossa sarjan kärkijoukkueen ja jumbon kohtaaminen päättyi odotetusti Wolverinesin selvään voittoon. Essi Söderholm ja Tytti Kuusinen tekivät kumpainenkin kaksi touchdownia ottelun ensimmäisellä puoliajalla ja peli oli ratkaistu.   Wolverines antoi juoksupelissä palloa peräti seitsemälle pallonkantajalle ja yhteensä jaardeja kerättiin heidän toimestansa 353. Heittojaardeissa ahmattaret jäivät sunnuntaina alle sataan jaardiin.

Myös raisiolaisten hyökkäyksen moottorina toimi vahva juoksupeli, jolla kerättiin kovaa Wolverines-puolustusta vastaan yhteensä 214 jaardia. Pelinrakentaja Ronja Sulin onnistui heitoillaan kuljettamaan hyökäystä eteenpäin 103 jaardia ja kirjaamaan kaksi touchdownia, mutta onnistumisten vastapainona kolme syötönkatkoa.  Phoenixin hyökkäyksestä kaksi touchdownia pelasi nimiinsä Sanni Heikkinen ja kertaalleen maalinteossa onnistui Veronika Heino.

Wolverines puolustajista Ronja Kemppainen onnistui syötönkatkossa kahdesti ja Laura Ainamo kertaalleen. Phoenixin puolustajista eniten taklausmerkintöjä kirjattiin Jenna Hietalalle (9 kpl), joka onnistui pysäytyksissä kertaalleen useammin kuin ennen pelikierrosta liigan ykköstaklaajan titteliä kantanut Phoenixin Aino Joro (8 kpl).

Tutustu: Ottelun tilastot

 

Bouncers – Lionesses 8 – 28 (8 – 14)

Mikkelissä Lohja Lionesses vastasi pelikierroksen yllätyksestä kukistamalla jo playoff-paikkansa varmistaneen Bouncersin tämän kotikentällä selvällä kolmen maalin marginaalilla.  Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi mikkeliläisten murskaavaan 40-0 voittoon.

Bouncers Ladies on kärsinyt viimeisillä liigakierroksilta rosterihaasteista mm. pelinrakentajan paikalla ja sunnuntaina nälkäinen vastustaja käytti saamansa tilaisuuden täysimääräisesti hyödykseen.  Mikkeliläiset joutuivat kuljettamaan palloa eteenpäin yksinomaan juosten, ja tämä teki Lionesses-valmennuksen pelisuunnitelman laatimisesta normaalia helpomman. Bouncers ei onnistunut pelissä yhdessäkään kahdeksasta heittoyrityksestään.  Emilia Kemppi kantoi palloa 24 kertaa ja keräsi joukkueelleen 142 jaardia. Bouncersin ainoan TD:n teki Milla Korhonen komealla 35 jaardin juoksullaan.

Lionessesin tehopelaaja sunnuntaina oli ottelun MVP:ksi valittu keskushyökkääjä Suvi Väisänen joka keräsi 99 juoksujaardia ja kaksi touchdownia. Maalinteossa onnistuivat kertaalleen myös Aada Salminen ja Sini Lilja juoksuillaan.

Bouncers-puolustuksessa ahkerimmin pysäytyksiä teki Evi Laajapuro 9 taklauksellaan. Lionesses-puolustajista eniten taklauksia kirjattiin Sara Inkilälle (6,5 kpl).

Lionessesin voitto merkitsee joukkueelle sijoittumista avauskaudellaan sarjassa viidenneksi.

Tutustu: Ottelun tilastot

 

Naisten Vaahteraliigassa käynnistyy nyt neljän viikon mittainen tauko. Takaisin kentille palataan MM-kisojen jälkeen elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, jolloin pelataan runkosarjan päättävä kierros:

 

Katso: Otteluohjelma

Kuva: Kari Toivonen

 

 

Lataa PDFTulosta