Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Trojans Women värväsi vahvistuksen linjaan

Naisten Vaahteraliigan hallitseva mestari Trojans kertoo vahvistavansa puolustuslinjaansa. Turkulaiset ovat solmineet sopimuksen ruotsalaispelaaja Amanda Littorinin kanssa.

Amanda Littorin oli menneenä viikonloppuna mukana voittamassa Carlstad Crusadersille joukkueen viidettä perättäistä mestaruutta. Ruotsin maajoukkuepelaaja on ollut aiemmin mukana Crusadersin mestaruusjuhlissa 2019, 2020 ja 2021.  Kauden nyt päätyttyä ruotsalainen saapuu Turkuun auttamaan Trojansia joukkueen pyrkimyksissä uusia viimevuotinen mestaruutensa.

Trojans-päävalmentaja Pauli Ojanen on tyytyväinen saadessaan vahvistuksen kolhiintuneeseen puolustuslinjaansa:

-Kauteen lähdettäessä jo tiedettiin ikuinen Suomi Jefun ongelma linjapelaajia on liian vähän. Nyt Tampereella menetimme kaksi aloittavaa pelaajaa puolustuksen linjasta ja samalla jo taustalla oltiin Amandan kanssa käyty keskusteluja mahdollisuudesta tulla Turkuun heidän kauden jälkeen, joka siis päättyi hänen kohdallaan mestaruuteen.

-Amanda on juurikin sellainen pelaaja mikä meiltä nyt puuttui eli iso ja vahva DT, jonka jalat näyttävät ainakin videolla toimivan hyvin.

Trojans on Naisten Vaahteraliigan sarjataulukossa parhaillaan toisena voitettuaan viisi seitsemästä pelaamastaan pelistä.

Trojans pelaa seuraavan pelinsä lauantaina Turun Yläkentällä klo 13:00 jolloin vastaan asettuu Lohja Lionesses.

 

Lähde: Trojans

 

Lataa PDFTulosta