Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Tuomas Heikkinen jatkaa miesten flag-maajoukkueen päävalmentajana

Kokenut Tuomas Heikkinen jatkaa miesten lippupallomaajoukkueen päävalmentajana. Joukkueen päätavoitteena on menestyä vuoden 2024 MM-kotikisoissa Lahdessa, mutta jo tulevana kesänä pelataan kaksi arvoturnausta.

Tuomas Heikkinen otti miesten flag-maajoukkueen vetovastuun kesällä 2021, jolloin Suomen tähtäimeksi asetettiin Israelin Jerusalemissa pelatut MM-kisat. Suomen maajoukkuetason lippupallotoiminta oli ollut useamman vuoden ajan tauolla, mutta Heikkinen onnistui kokoamaan MM-kisoihin joukkueen, joka onnistui voittamaan kaksi pelaamastaan seitsemästä MM-pelistä, ja asettamaan Suomen IFAF-rankingin 18. sijalle. Pitkälti aktiivisista jenkkifutispelaajista koottu joukkue kehittyi kisoissa peli peliltä onnistuen lopulta laittamaan jopa Birminghaminen World Gamesiin yltäneen Saksan tiukoille (Suomi-Saksa 25-27).

Laji on saamassa oman identiteetin

Päävalmentaja Heikkinen on seurannut lippupallon kehittymistä yli 30 vuoden ajan ja kertoo olevansa tyytyväinen siitä, mitä näkee lajissa nyt tapahtuvan.

-Mukava nähdä yli 30:n vuoden jälkeen, että laji on saamassa oman identiteetin ja sille haetaan isoa statusta olympiahankkeen muodossa.

-Miesten joukkueella tähtäin on asetettu vuoden 2024 MM-kisoihin. 2023 pelataan sekä PM- että EM-kisat niillä joukkueilla jotka niihin saadaan koottua.  Joukkue kootaan nyt ensin muutamista   viikonloppuharjoituksista huhtikuun PM-kisoihin. Elokuun EM-kisoihin joukkue rakennetaan silloin saatavilla olevista pelimiehistä. Käynnissä olevat jenkkifutiksen sarjakaudet tietenkin vaikuttavat tähän.

Alkupään harjoitustapahtumat ovat avoimia, haemme mukaan ”Flagista” kiinnostuneita urheilijoita. Oletan kiinnostuksen lajia kohtaan kasvavan lähivuosina merkittävästi. 

-Maajoukkueen ydinryhmä on pitänyt yhteistä pelituntumaa yllä omatoimisesti Israelin MM-kisojen jälkeen. Mukana on ollut pääsääntöisesti jenkkifutiksen hyökkäyksen takakentän pelaajistoa, joiden työkalupakkiin  ”Flag” sopii aika lailla yksi yhteen. 

Pelinrakentaja Miro Kadmiry toimi 2021 MM-kisoissa Suomen kapteenina

Päävalmentaja Heikkinen kertoo Miro Kadmiryn oleva avainroolissa miesten joukkueen rakentamisessa. Muiltakin osin mukaan odotetaan jenkkifutisyleisölle tuttuja kasvoja:

-Maajoukkue tulee varmasti tänäkin vuonna koostumaan lähinnä saatavilla olevista amerikkalaisen jalkapallon pelaajista. Toivoisin kuitenkin edelleen, että mukaan saataisiin erityisesti pitkiä urheilullisia palloilijoita muunlaisella historialla.

-Tämä on melko ainutlaatuinen tilaisuus valmiille urheilijalle, päästö mukaan vauhdikkaaseen lajiin joka on lähdössä isosti lentoon. 

-Treeneistä infotaan  SAJL:n kanavilla. Toivon, että saamme uusia innokkaita pelaajia mukaan matkalle kohti 2024 MM-kisoja. 

 

Lataa PDFTulosta