Search
Close this search box.

Ajankohtaista

U15 finaali su 14. elokuuta Myllypurossa – East City Giants vs Crocodiles

Viisitoistavuotiaiden pääsarja on loppuottelua vailla. SM-pronssi meni Helsinki Wolverinesille. I-divisioonan välieriin tavoittelee vielä viisi joukkuetta.

East City Giants on voittanut Crocodilesin runkosarjassa kahdesti ja marssii otteluun ennakkosuosikkina. Tosin kesäkuun alussa Crocodiles oli jo voittamassa keskinäistä ottelua, mutta Giants vei lopulta ottelusta 2 sarjapistettä numeroin 54-49 (26-28). Henri Kurjen luotsaama Giants puolustaa mestaruutta viime kaudelta ja Ari Havulehdon kipparoima Crocodiles oli hopeamitalistijoukkue.

East Giantsin joukkueen runko on pelannut pitkään yhdessä ja pelannut useissa loppuotteluissa menestyksellä.  Giantsin juostessa pallon ojennetaan yleensä #56 Osku Linjan, #7 Rene Rautiaisen tai  #15 Sedrick Coulibalyn kainaloon. Rautiaisen roolina on myös palautella palloja. Pelinrakentaja #21 Juulio Vahlan lempikohteita ovat wr #48 Terho Vainio ja wr #2 Ville Kivisaari. Kivisaari on erikoistunut pitkien heittojen kiinniottajaksi. Vainiolla on kykyä murtaa taklauksia ja tehdä isoja pelejä. Crocodilesin menestymisen edellytyksenä on oikeat roolitukset.  Näiden Giantsin tehopelaajien vartiointiin Crocojen on löydettävä oikeat pelaajat.

Linjapelissä Giantsilla on käytössään kookkaampia pelaajia kuin Crocodilesilla. Giantsin ankkureita ovat mm. #69 Alex Reinholm 187cm, 107kg (epävarma) ja #64 Mikael Pihlgren 188cm, 118kg sekä #57 Oliver Lehtinen 186cm, 93kg. Onnistuminen linjapelissä vaatii seinäjokisilta terävää liikkumista läpi ottelun varsinkin endeiltä mm. #98 Viljami Viitasaarelta ja #38 Nella Pistolta. Crocodilesin hyökkäyslinjan vasen puoli og #55 Juho Mäki-Haapoja 194cm, 88kg sekä ot #56 Anssi Jalava 195cm, 95kg pystyvät vastaamaan linjahaasteeseen.

Hyökkäyksessä Crocodilesin yksi vähemmän käytetty ase – heitto. Laitahyökkääjät #5 Jyri Jääskä, #22 Morten Mehtälä ja #12 Juho Kasari ovat kilpailukykyisiä ja odottavat janoisina pelinrakentaja #33 Aleksi Peltokankaan heittoja. Peltokankaalla on myös kyky kantaa palloa tehokkaasti. Jyri Jääskä on puolestaan tehnyt hyvää jälkeä potkujen palauttajana. Joukkueen ykköskeskushyökkääjä on #13 Tomi Soini, joka pelaa myös mallikkaasti keskimmäisenä tukimiehenä. .

Jännittävä loppuottelu pelataan su 14.08.kello 14:00 Myllypuro nurmi 1 Helsingissä

HELSINKI EAST CITY GIANTS 

No Pelipaikka etunimi sukunimi cm kg Synt.
#2 QB/WR/DB Ville Kivisaari 173 53 2008
#6 CB Hugo Jokinen 160 53 2008
#7 RB/LB Rene Rautiainen 176 73 2006
#10 LB Aaron Väänänen 164 53 2008
#12 WR Olli Kivalo 170 66 2008
#14 QB Leevi Koiso-Kanttila 179 69 2008
#15 RB/DL Sedrick Coulibaly 186 78 2008
#21 QB Juulio Vahla 182 80 2006
#26 CB Eero Hellemaa 161 51 2008
#29 WR Eemil Ek 164 45 2009
#9 DB Lenni Jortikka 155 52 2009
#31 LB Nico Liljeqvist 164 53 2008
#35 LB/FB Veeti Koponen 167 58 2007
#40 DB Sofia Dugan 165 72 2006
#48 WR Terho Vainio 184 84 2007
#49 WR William Rajala 170 63 2009
#53 OL Veeti Paju 180 96 2007
#56 RB/DL Osku Linja 178 70 2009
#57 OL/DL Oliver Lehtinen 186 93 2007
#64 OL/DL Mikael Pihlgren 188 119 2008
#69 OL/DL Alex Reinholm 187 107 2007
#71 OL/DL Tuomas Asikainen 172 83 2008
#76 OL/DL Miro Viksten 170 91 2007
#80 LB Lenni Lammi 176 68 2007
#92 CB Kristofer Riihikoski 170 58 2007
#93 OL/DL Aapo Vainio 166 79 2008
#99 DB Niklas Michelsson 160 54 2010

HC/DC/LB/DB Coach Henri Kurki
HC/OC/ WR/ QB Coach Tuomas Kivisaari
SC/OL/DL Coach Joni Michelsson
RB Coach Mikko Hellemaa
OL/DL Coach Mikko Paju
DB/LB Coach Tony Viksten
Team Manager Pasi Lehtinen
EA/Huoltaja Toni Jortikka
EA/Huoltaja Helis Lagenom
EA/Huoltaja Satu Ek
Huoltaja Vesa Asikainen
Kuvaaja Jarkko Vainio

SEINÄJOKI CROCODILES

# Pelipaikka Etunimi Sukunimi Synt. cm kg
1 DB Väinö Rantakömi 2007 166 56
5 RB Jyri Jääskä 2008 167 64
8 WR Rasmus Mäkelä 2007 188 72
10 DB Miika Kortesoja 2007 166 59
12 WR/S Juho Kasari 2007 172 68
13 RB/WR/LB Tomi Soini 2006 178 82
14 DB Pete Antila 2007 176 65
15 WR Siru Nygård 2007 174 74
16 C/DL Werner Pisto 2008 170 86
17 TE/DB Aukusti Hemminki 2007 173 65
18 DB/LB Lassi Tuikka 2008 172 70
22 WR Morten Mehtälä 2007 170 55
23  WR Juuso Tuuri 2008 154 44
24 OL Kaapo Liukku 2007 178 77
26 OL/DL Onni Heinonen 2008 170 80
28 DB Eedit Ojala 2006 160 55
32 RB Eero Marttila 2007 172 70
33 QB/WR Aleksi Peltokangas 2007 182 68
36 RB Brandon Niskanen 2007 167 67
38 DL/OL Nella Pisto 2006 167 73
47 LB/RB Paavo Rantakömi 2009 176 63
44 LB/DL/OL Johannes Järvenpää 2006 169 86
54 OL/DL Tuukka Volama 2007 173 77
55 OL/DL Juho Mäki-Haapoja 2007 194 88
56 OL/DL Anssi Jalava 2006 195 95
75 LB/TE Juho Luhtala 2008 171 67
80 DB/OL Sisu Lahti 2007 185 73
89 DL Roope Kinnunen 2008 178 84
98 OL/DL Viljami Viitasaari 2007 187 85

Päävalmentaja Ari Havulehto
Apuvalmentaja Juhani Koivumäki
Apuvalmentaja Marco Koivumäki
Apuvalmentaja Jani-Petteri Koivumäki
Apuvalmentaja Leo Lundberg
Apuvalmentaja Janne Pisto
Joukkueenjohtaja Antti Hemminki
Huoltaja Jukka-Pekka Peltokangas
Huoltaja Tuomas Rantakömi
Huoltaja Helge Mehtälä
Lataa PDFTulosta