Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Uusi vuosi tuo muutoksia Vaahteraliigan jenkkisääntöihin

Kaudella 2024 Vaahteraliigan EU:n ulkopuolisia pelaajia koskeviin sääntöihin tulee merkittäviä muutoksia. Jenkkipelaajien määrää kasvatetaan ja ns. kotijenkki-statuksen myöntämisen perusteet muuttuvat.

Suomalaisen jenkkifutiksen kestokeskustelunaihe on ns. jenkkisääntö, jossa määritellään EU:n ulkopuolisten pelaajien edustusoikeus Vaahteraliigassa. Useamman vuoden ajan vallitseva käytäntö on ollut kolmen jenkkipelaajan salliminen pelipäivän rosterissa siten, että kaksi näistä pelaajista saa olla kentällä samanaikaisesti. Vuosi 2024 tuo tullessaan muutoksen sääntöön. Jenkkipelaajien määrä nostetaan viiteen.

Pelipäivän rosterissa saa olla viisi EU:n ulkopuolista pelaajaa

Kaudella 2024 Vaahteraliigassa pelaavaa joukkuetta saa edustaa korkeintaan viisi EU:n ulkopuolista pelaajaa ottelua kohti. Kuitenkin siten että vain kahden heistä on sallittua olla kentällä samanaikaisesti pelin aikana. Lisäksi hyökkäyksessä sallitaan kentällä kolmas pelaaja, jos tämä on numeroitu pelinumerolla 50-79 ja pelaa hyökkäyksen linjassa. Hyökkäyksen linjassa pelaamiseksi lasketaan myös aloituslinjasta tapahtuvat potkupelit (lentopotku, potkumaali, lisäpiste)

Yhdysvaltalaispelaajien määrästä on keskusteltu säännöllisesti Vaahteraliigan toimialakokouksissa. Sääntömuutoksen taustalla on havainto Vaahteraliigaan värvättävien EU-pelaajien määrän lisääntymisestä ja samanaikaisesti Euroopan sisäisten pelaajamarkkinoiden kilpailun kiristyminen. Yhdysvaltojen lähes rajattomasta pelaajavarannosta on mahdollista värvätä huipputason vahvistuksia samalla panoksella, kuin Euroopasta maahan tuotetaan keskitason pelimiehiä täyttämään rostereita.

Kotijenkkikäytäntöä tiukennetaan

Vaahteraliigan sarjapäälliköllä on ollut oikeus myöntää pelaajalle, joka ei ole EU:n jäsenmaiden kansalainen ns. EU-statuksen, jolloin häntä ei lasketa EU:n ulkopuoliseksi pelaajaksi. Aiemmin status on ollut mahdollista saada pitkän Suomessa asumisen ja suomalaisen sosiaaliturvan piiriin pääsemisen ansiosta. Nyt sääntöä tiukennetaan.

Jatkossa EU-status voidaan myöntää vain, jos pelaajan Suomeen tulo ja oleskelu Suomessa johtuu muusta kuin amerikkalaisen jalkapalloon liittyvästä syystä. Lisäksi vaaditaan, että pelaaja ei ole pelannut aikaisemmin Suomessa tai Euroopassa saaden rahaa pelaamisesta.  EU-statuksen saavan pelaajan Suomeen tulon syyn tulee olla perheeseen liittyvä (mm avioliitto, avoliitto, vanhempien muutto Suomeen) tai pakolaisuus.

Jos pelaajan Suomeen saapumisen syynä on työpaikka tai opiskelu, vaaditaan miesten Vaahteraliigassa yhden vuoden karenssia Suomeen saapumista ennen sopimuksen tekoa tai pelaamisen aloittamista, jotta pelaajalle voitaisiin myöntää status.

Aiemmin Suomessa EU-statuksen saaneet urheilijat voivat säilyttää sen statuksen, joka heillä oli vuonna 2022, jos täyttävät edelleen aiemmin voimassa olleiden sääntöjen edellytykset. EU-statukset ovat voimassa aina kyseisen kalenterivuoden loppuun.

Kansalaisuuden muuttuessa on uusi kansalaisuus voimassa sen saamispäivää seuraavana päivänä. Muu pelaajan status määräytyy kullekin kilpailuvuodelle 1.1. tilanteen mukaisesti.

 

 

Lataa PDFTulosta