Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Will Lydle täydentää Roostersin ”jenkkikolmikon” kaudelle 2023

Helsinki Roosters on värvännyt puolustuslinjaansa yhdysvaltalaisen Will Lydlen.  Lydle paikkaa aukkoa, joka syntyi niin ikään yhdysvaltalaisen ja jo Suomeen saapuneen William Sewellin vetäydyttyä pelikentiltä yllättäen maaliskuun alussa.

Teksasin Cedar Parkista kotoisin oleva Will Lydle pelasi yliopistouransa Western Colorado Universityn (NCAA D2) Mountaineer joukkueessa.  Kaikkiaan Lydle oli mukana Montaineersin organisaatiossa viiden vuoden ajan mukaan lukien koronan peruuttamat kaudet. Pelejä Lydlelle kertyi yhteensä 34 ja niissä 130 taklausta ja 18 pelinrakentajan säkitystä.

Roosters tiedotteessa päävalmentaja Juha Hakala kommentoi uutta vahvistustaan näin:

-Lydle tekee puolustuslinjastamme vielä vahvemman. Halusimme parantaa juoksupuolustustamme ja sekä pelinrakentajan ahdistelukapasiteettia. Lydle on vahva tekijä molemmissa. Hänellä on erinomainen lähtönopeus ja tekniikka, joiden avulla hän tulee olemaan näkyvä pelaaja sekä juoksu- että heittopelitilanteissa.

Hakalan toivomaa voimaa puolustuksen linjaa onkin saapumassa runsaanlaisesti. Yliopistouransa aikana Lydle tunnettiin yhtenä Mountaineersin vahvimmista pelaajista.  Penkiltä on noussut 200 kg (440 lbs) ja mies on kyykännyt yli 300 kilon painoilla (670 lbs).  Lydle itse ei kuitenkaan pidä vahvuuttaan parhaana ominaisuutenaan. Näin mies kuvailee omia avujaan vuonna 2022 yliopistonsa The Worlds Newspaperin haastattelussa:

En pidä voimaa parhaana työkaluni, enkä halua leimautua voimapelaajaksi. Oman onnistumiseni kannalta minulle on tärkeää osata lukea miten hyökkäyksen linjamiehet liikkuvat. Jos onnistun voittamaan heidät nopeudella, joka minulla mielestäni on hyvä ja hyvällä jalkatyöllä, voitan heidät useimmissa tilanteissa. Monet pelaajat luottavat liikaa voimaan, mutta jos voit yllättää vastustajan ennakoimalla heidän liikkeitään, voit todella alkaa hallitsemaan pelejä.

Roostersin sääntöjen sallima ”jenkkikolmikko” on taas täynnä.  Jenkeistä puhuminen Roostersin tapauksessa on kuitenkin hieman haraanjohataa, koska yhdysvaltalaisen Lydlen lisäksi EU:n ulkopuolisten pelaajien kiintiön täydentävät kanadalaiset Dimitri Sinodinos (QB) ja Pearce Dumay (WR).

Kuva: Western Colorado Athletics

 

Lataa PDFTulosta