Search
Close this search box.

Vastuullista kasvua

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry on perustettu vuonna 1979. SAJL:n päätehtävänä on järjestää ja hallinnoida amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa.

Lajin historian ollessa maassamme vielä lyhyt, liiton tavoitteena on myös lajin levittäminen ja sen tunnettuuden parantaminen. Liitto toimii myös lajin suomalaisena edustajana kansainvälisesti sekä suorittaa lajin edunvalvontaa niin koti- kuin ulkomailla.

Amerikkalainen jalkapallo on nauttinut Suomessa jatkuvasta kasvusta koko 2000-luvun ajan. Kasvu on ollut nähtävissä kaikkialla; jäsen-, harrastaja-, työntekijä- ja vapaaehtoisten määrät sekä lajin näkyvyys että taloudellinen kokonaisvaihto ovat kasvaneet moninkertaiseksi. Lajin pääsarjan, Vaahteraliigan, naisten Vaahteraliigan ja miesten I-divisioonan ottelut lähetetään suorina lähetyksinä valtakunnalliselle TV-kanavalla. Kaudesta 2020 lähtien Vaahteraliigan ottelut ovat näkyneet suorina myös globaalille yleisölle.

 

Eettisesti kestävä toiminta

Olemme Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:ssa sitoutuneet eettisissä toimintatapaperiaatteissamme siihen, että vastuullisuus on keskeinen osa toimintaamme. Meillä kaikilla on velvollisuus käyttäytyä vastuullisesti ja asiallisesti.

Erityisesti vastuullisuus korostuu valta-asemassa olevien kohdalla. Eettisesti kestävän toiminnan varmistamiseksi SAJL:llä on käytössä oma ilmoituskanava (whistleblow) ja jokaisella toimijalla velvollisuus ilmoittaa tilanteista, joissa epäilee SAJL:n menettelyohjeita on rikottu. Osana yhteiskuntavastuutamme kartoitamme lajitoimintamme ja -tapahtumiemme kehittämistä hiilineutraalimmaksi osallistumalla Olympiakomitean ja Sitran Urheilun ympäristövastuu -verkoston toimintaan.

SAJL käsittelee vuosittain liittokokouksessaan vastuullisuusohjelman sekä tarkistaa keskeiset periaatteet (mm Code of conduct, antidopingohjelma, yhdenvertaisuussuunnitelma) .Periaatteita päivitetään aina tarvittaessa ja vähintään kolmen vuoden välein.

Toimintaperiaatteet koskevat kaikkea liiton toimintaa, ja odotamme kaikkien liiton tehtävissä toimijoiden, vapaaehtoisten tai palkallisten, noudattavan aina näitä periaatteita. Toimintatapojen epäillyistä rikkomuksista voi ilmoittaa SAJL:n ilmoituskanavaan toimintatapaperiaatteiden mukaisesti.

Toiminta-ajatus ja arvot

SAJL  edistää amerikkalaisen jalkapallon eri lajimuotojen huippu-urheilua, harrastamista ja toteuttamista, lisäämällä lajiosaamista Suomessa yhdessä laajan ja laadukkaan seurakentän kanssa sekä toimimalla aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa.

Arvopohjamme perustuu yhdessä tekemiseen, lajirakkauteen ja periksiantamattomuuteen, joita ohjaavat reilun pelin periaatteet ja urheilun eettiset arvot.

Lue lisää: Toiminta-ajatus ja arvot

Kansainvälisyys

Kansainvälisten kontaktien ylläpito sekä kansainvälisiin turnauksiin osallistuminen ovat keskeisessä roolissa Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton toiminnassa. 

SAJL on Suomen Olympiakomitean jäsen ja kuulumme lajiliittona amerikkalaisen jalkapallon maailmanliittoon (IFAF). Maailmanliiton jäsenenä pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan lajin kasvuun, kehittymiseen ja olosuhteisiin.

Lue lisää: Aktiivisesti kansainvälinen

Suosio kasvussa

Suomalaisten kiinnostus amerikkalaista jalkapalloa kohtaan on suurempaa kuin koskaan. Jenkkifutiksen suosion kasvun perustana on ollut pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen lajityötyö jenkkifutisyhteisön yhdessä laatimien strategioiden pohjalta.

Emme kuitenkaan tavoittele kasvua ja menestystä hinnalla millä hyvänsä. Tiedostamme, että menestyäksemme meidän on pystyttävä viemään toimintamme pitkälle tulevaisuuteen arvostettuna ja luotettuna toimijana. 

Lue lisää:  Yhä useampi seuraa jenkkifutista

Toimintakykyinen Suomi

Olemme mukana Suomen Olympiakomitean Toimintakykyinen Suomi -kampanjassa, jonka tavoitteena on lisätä liikettä ja pitää Suomi toimintakykyisenä. Lupaamme tarjota 50.000 suomalaiselle mahdollisuuden liikuntaan tuoreen olympialajin, lippupallon parissa.

Me lajiliittona edistämme harrastajien ja eri urheiluseurojen olosuhteita ja mahdollisuuksia esitellä ja tarjota lippupalloa liikunta- ja kilpailumuotona uusille harrastajaryhmille koko Suomen alueella. 

Lue lisää: Lippupallo liikuttaa tänä vuonna 50.000 suomalaista

Teemana "Kaikki yhdessä"

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK julkaisi marraskuussa 2022 tulokset tutkimuksesta, jossa kysyttiin urheilijoilta heidän myönteisistä ja kielteisistä kokemuksistaan kilpaurheilussa.

Nyt myös lajikohtaiset tulokset ovat valmistuneet ja kiitos hyvän jenkkifutisharrastajien vastausprosentin, SAJL on saanut lajikohtaisen raportin käyttöönsä ja aloittanut toimenpiteet niiden perusteelta. SUEKin lajiraportti tuotettiin kaikille lajeille, joiden vastaajamäärä ylitti 75 kantaa ottaneen rajan. SAJL kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita urheilijoitaan.

Lajiraportin tuloksiin tukeutuen Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto vahvistaa vastuullisuuteen kannustavaa toimintaa sekä viestintää.

Lue lisää:   ”KAIKKI YHDESSÄ”, Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton vastuullisuuden teema 2023

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on liittynyt Planet Company-yhteisöön tuodakseen omat vastuullisuustekonsa läpinäkyvämmiksi urheiluyhteisössä.

Planet Company on avoin yhteisöpalvelu organisaatioille, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Yhteisön organisaatiot kertovat omista hyvistä teoistaan ja kannustavat muitakin konkreettisiin toimiin paremman maailman puolesta.

”Uskomme, että vaikuttavien vastuullisuustekojen määrä lisääntyy omassa organisaatiossamme, mutta myös omassa verkostossamme, kun teoista tehdään läpinäkyviä.”