Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Näillä miehillä lähdetään MM-mitalien jahtiin

Suomen miesten lippupallomaajoukkue on leireillyt tiuhaan tahtiin syksyn aikana. Laajasta ja tasokkaasta pelaajamateriaalista on nyt valittu se kokoonpano, jolla uskotaan olevan menestymisen mahdollisuuksia joulukuussa Jerusalemissa pelattavissa MM-kisoissa.

Suomen miesten lippupallomaajoukkuetta on rakennettu päävalmentaja Tuomas Heikkisen johdolla syyskuun puolesta välistä lähtien. Heikkisen lähtökohtana oli koota tasokas joukkue, jossa runkona kotimaisen jenkkifitksen parhaimmisto. Mukana harjoitusringissä on ollut kokeilijoita myös muiden lajien parista, mutta nyt valitun joukkueen nimilista pitää sisällään varsin tutuja nimiä jenkkifutista seuraavalle yleisölle.

Lokakuun lopulle venynyt jenkkifutiksen maajoukkuekausi ei ole laimentanut flägi-leireillä olleiden EM-mitalistien intoa. Näin päävalmentaja Heikkinen perustelee valintojaan:

-Intoa tuohon tuntuu olevan. Pelaajat ovat osallistuneet sen mukaan miten ovat esim miesten futismaajoukkueen aikatauluissa ehtineet. Lopulta valinnat on tehty atletismin perusteella, mukana on pari ”kirjekurssilaista” huippufutaajaa. 

Suomen maajoukkue Israelin MM-kisoihin

Sukunimi Etunimi Joukkue
Hämäläinen Ville Kotka Eagles
Jauhiainen Johannes Helsinki Roosters
Kadmiry Miro Helsinki Roosters
Kalliokoski Anton Vantaa TAFT
Kyei Micky Helsinki Roosters
Linnainmaa Kristian Pirkkala Spartans
Linnainmaa Kimi Helsinki Roosters
Natunen Kristian Free agent
Pajarinen Karri Helsinki Roosters
Riiheläinen Aleksi UNC
Saloranta Aappo Free agent
Wasiljeff Alexander Helsinki Roosters

Suomen kieli valttikorttina

Useammalla joukkueeseen valitulla pelaajalla on pitkältä ajalta yhteistä kokemusta päävalmentaja Heikkisen kanssa.  Kahdestatoista pelaajasta kahdeksalla löytyy pelejä jenkkifutismaajoukkueesta ja tuoreita EM-pronssimitalisteja Isrealiin matkaa viisi. Listalta löytyy myös yllättäviä valintoja. Näin Heikkinen joukkueen vahvuuksista:

-Vahvuus ilman muuta se, että mukana on kokeneita huippufutaajia, ja että pystymme kommunikoimaan kielellä jota muut eivät ymmärrä. Lisäksi Mirolla ja isolla osalla hyökkääjiä on pitkä yhteinen tausta, uskon että pystymme sujuvaan tempoon ja että osaamme sopeuttaa peliä vastustajan mukaan.

Israeliin lähtee mm. viisi tuoretta EM-pronsimitalistia

Heikkisen lisäksi miesten maajoukkuetta valmentaa kokenut Heikki Halttunen. Molempien maajoukkueiden joukkueenjohtajana toimii Sari Kuosmanen ja  fysioterapeuttina Kimmo Valariutta.

Kovaa pitää pelata jos jatkoon haluaa

Israelin MM-kisojen miesten sarjassa mukana on 24 joukkuetta. Maat on jaettu neljään kuuden joukkueen lohkoon. Pelisysteemissä kaksi lohkojen parasta jatkaa mitalipeleihin ja muut pelaavat sijoituksista 9-24.  Suomen lohkossa pelaavat leijonamaajoukkueen lisäksi Israel, Meksiko, Saksa, Thaimaa ja Slovakia. Tiukimmiksi vastustajiksi ennakoidaan Meksikoa ja Israelia.

-Kova lohko, mutta ei tuolla helppoja ole. Sekä taattua nähtyä laatua, että kysymysmerkkiä vastassa. Hyvin pitää pelata jos jatkoon haluaa, mutta se koskee tietty kaikkia samalla lailla. Se, miten kundien palloilutaidot sopeutuvat ja sitä kautta riittävät noissa kinkereissä, on melko vaikea etukäteen lähteä tarkasti veikkaamaan. 

Kahdeksan turnauksen parasta maata saavat kutsun ensi vuonna Alabamassa pelattaviin World Gamesiin jossa lippupallo mukana lajina. Isrealin kisat ovat Suomen flag-maajoukkueille ensimmäinen etappi, jossa on hyvät mahdollisuudet menestyä, mutta samalla mitata tuntumaa maailman huippuun.

-Tämä on vasta alkua, kisoista saavat sekä pelaajat että kaikki me kokemusta ja oppia siitä, mitä Flag Football huipputasolla on. Laji on ”sama mutta eri”, ja siihen pitää jatkossa saada kahdesta suunnasta talenttia. Sekä parhaista futaajista sopeuttamalla että muista lajeista valmiita urheilijoita sujuvasti sisään tuomalla. Edelleen, nopea ja ketterä palloilija oppii tämän lajin perusteet nopeasti. 

Miesten avausvastustajaksi on arvottu isäntämaa Israel.  Joukkueet kohtaavat itsenäisyyspäivän aamuna klo 8.00 alkavassa pelissä.

Tutustu: Miesten maajoukkueen verkkosivut

Tutustu:  MM-kisojen sivut

 

Lataa PDFTulosta